Seesam-palkinto Riikka Tuohimetsälle

Kuvassa Riikka Tuohimetsän mukauttamia selkokirjoja.Vuoden 2025 Seesam-palkinto on myönnetty selkomukauttaja Riikka Tuohimetsälle.

Palkinto myönnetään tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä. Tuohimetsä on selkomukauttanut lasten- ja nuortenkirjallisuutta runsaasti ja monipuolisesti. Hän teki ensimmäisen selkomukautuksensa Timo Parvelan lastenkirjasta Maukka ja Väykkä, ja se ilmestyi vuonna 2018.

Muita Tuohimetsän selkomukauttamia teoksia ovat esimerkiksi Ellen Strömbergin Mehän vaan mennään siitä ohi (S&S 2025), Emmi Itärannan Teemestarin kirja (Avain 2024) sekä Paula Norosen Supermarsu palaa tulevaisuuteen (Opike 2022). Tutustu myös muihin Tuohimetsän mukauttamiin selkokirjoihin.

Selkokeskuksen selkokirjatyöryhmä myöntää 1 000 euron arvoisen Seesam-palkinnon joka toinen vuosi. Palkinto jaetaan selkokirjallisuuden edistämisestä, ja sen voi saada esimerkiksi kirjailija, kuvittaja, kääntäjä, tutkija tai kustantaja. Ensimmäinen Seesam-palkinto jaettiin vuonna 1992.

Riikka Tuohimetsä saa palkinnon Helsingin kirjamessuilla. Palkinto jaetaan 25. lokakuuta kello 14.15 Selkokeskuksen osastolla. Osaston numero on 6p38. Palkinnon jakavat Ella Airaksinen ja Marjo Kauttonen selkokirjatyöryhmästä.

Lue palkintoperusteet sekä lisätietoa palkinnosta ja selkokirjojen tarpeesta.