Viisi kysymystä tekijöille: Jade Haapasalo ja Martin Bonke

”Kaikkia pelottaa joskus”

Valo on tavallinen lapsi, jolla on pieni, äidin ja Valon kokoinen, perhe. Valo on kiinnostunut dinosauruksista, avaruudesta ja meren asukkaista. Hän pitää hassuttelusta, mutta illat tuovat kuitenkin mukanaan huolen. Pimeässä tututkin asiat nimittäin saavat vieraan muodon. Valo on varma, että oman sängyn alla lymyilee öisin jotakin. Kun mielikuvitus ottaa vallan, Valolle turvaa tuo äiti. Jopa äiti on pelännyt lapsena monia asioita. Yhdessä äidin kanssa he miettivät keinoja pimeän pelon voittamiseksi.

Pirkkalalaisen kirjailijan Jade Haapasalon ja hollantilais-vantaalaisen kuvittajan Martin Bonken teos Valo ja yön pimeä (Kids.fi, 2021) rohkaisee lempeästi puhumaan omista peloista. Kun oman pelon sanoittaa tai kuvittaa, on sitä helpompi käsitellä. Kun pelosta tehdään arkista, se ei saa niin suuria mittasuhteita. Ketä tahansa voi pelottaa – Valoa, sinua, minua. Kun pelkoa oppii ymmärtämään, siitä voi nähdä uusia puolia. Valokin huomaa, että pimeydestä voi löytää myös kauniita asioita.

Pienenä pimeä ja kellariin livahtanut lukki pelottivat Jade Haapasaloa. Idean kirjaan hän sai syksyn pimeinä hetkinä, kun oma mielikin tuntui olevan maassa. Hän ryhtyi ratkomaan omaa tunnetilaansa kirjoittamalla omassa perheessään ajankohtaisesta aiheesta – pimeän pelosta. Yhteistyöhön hän pyysi Martin Bonkea, jolle aiheen käsittely tuntui tutulta ja hyödylliseltä. Martinkin oli pelännyt pimeitä paikkoja lapsena. Vaikka pimeän pelko on yleistä, voi lapsen pelkojen käsitteleminen joskus tuottaa aikuisellekin vaikeuksia. Martin toivoo, että kirjasta on apua siihen.

Teos aloittaa uuden Valo-kirjasarjan, jonka toinen osa Valo menee kouluun julkaistaan toukokuussa 2021.

Viisi kysymystä tekijöille

Onko teillä esikuvia?

Jade: Tove Janssonin Muumi-kirjat ja niiden suomennokset ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen.

Martin: Yksi suurista idoleistani on Marco Bucci. Hän on kuvittaja ja taidemaalari, jolla on hyvin erityinen tyyli ‒ hieman epätarkka mutta silti maalauksellinen. Hän onnistuu muuntamaan uskomattomia väriyhdistelmiä lumoaviksi kuviksi, joiden hahmoista löytyy todentuntua ja herkkyyttä.

Mikä on parasta kirjoittamisessa tai kuvittamisessa?

Jade: Kirjoittamisessa parasta on se, kun hahmo alkaa elää omaa elämäänsä. Kun tuntuu, että pääsee hahmon sisälle ja teksti syntyy lähes itsestään.

Martin: Omin käsin tekemisessä on jotain äärimmäisen antoisaa ‒ olkoon se sitten vaikka vain pientä kotiremonttia, puisen työkalulaatikon nikkarointia, kaapin maalausta tai kuvan piirtämistä. Kirjan kuvittaminen nousee tästä seuraavalle tasolle, kun tietää, että monet muutkin pääsevät nauttimaan näistä samoista kuvista.

Mitkä ovat lapsuutenne parhaita lukumuistoja?

Jade: Luin todella paljon. Kävin isän kanssa Porvoon kirjastoissa ja muistan lainanneeni aina sylikaupalla opuksia. Se oli ihanaa. Tosin vanhempiani taisi vähän ärsyttääkin välillä, kun olin nenä kiinni kirjassa. Muistan, että äitini olisi halunnut minun ihailevan Norjan vuonoja tai jäätikköjä auton takapenkiltä, kun itse olin taas uppoutuneena johonkin kirjaan.

Martin: Olin lukutoukka. Opin lukemaan ja kirjoittamaan viisivuotiaana. Vuotta myöhemmin äitini vei minut paikalliseen kirjastoon, mistä sain sitten valita itselleni mieleistä luettavaa. Rakastin lukemista – ja rakastan sitä vieläkin. Yleensä eläydyn kirjaan kaikilla aisteillani ja kuvittelen olevani tapahtumapaikalla. Sanat muokkaantuvat itsestään maisemiksi ja ääniksi. Kirjat ovat minulle salaisia maailmoita, joiden tutkimista rakastan.

Mikä on lapsuutenne lempilastenkirjahahmo?

Jade: Ihan pienenä suosikkini oli Pörri-peikko, joka keräsi talven varalle marjoja ja muuta syötävää. Tuntui kutkuttavalta ajatella, että pieni sinitukkainen otus touhottaisi mättäillä ja veisi sitten ruokiaan onkalokotiinsa. Nuorena opiskelijana ihailin Vilijonkkaa, joka uskoi onnettomuuksiin. Kun myrsky lopulta saapui, se puhdisti koko kodin ja vapautti Vilijonkan kaavoihin kangistuneista rajoituksistaan. Kaipa toivoin itse samaa.

Martin: Kirjailija, jonka kirjoja innokkaasti kahlasin, oli Annie M. G. Schmidt. Hänen kirjoissaan seikkailivat pikkulapset, jotka ajautuivat mitä erikoisimpiin tilanteisiin. Etenkin Schmidtin Jip en Janneke -kirjat olivat kunnon lukukirjoja, joissa oli suhteellisen vähän yksinkertaista kuvitusta. Pidin myös kovasti Hotze de Roosin kahdesta friisiläispojasta (nimeltään Sietse ja Hielke) kertovista kirjoista, jotka rakensivat oman De Kameleon -nimisen (suom. kameleontti) veneensä vanhasta auton moottorista.

Mikä lasten- tai nuortenkirja kaikkien pitäisi teidän mielestänne lukea?

Jade: Toivon, että itse kukin löytää mahdollisimman paljon sellaisia kirjoja, joita ei voi laskea käsistään ja joita haluaa lukea vimmaisesti loppuun asti. Kannattaa ehdottomasti mennä kirjastoon ja tutkia hyllyjä ajan kanssa. Eikä kaikkia kirjoja tarvitse lukea loppuun, jos mielenkiinto lopahtaa. Muuten voi kadota lukemisen ilo.

En tiedä, onko tämä varsinaisesti nuortenkirja, mutta lukiossa sain ystävältäni syntymäpäivälahjaksi Anja Kaurasen (Nyk. Snellman) Syysprinssin. Se kolahti. Rustasin kirjaan muistiinpanoja ja tein alleviivauksia. Se taitaa olla ainut kirja, jonka olen säilyttänyt nuoruudesta.

Martin: Marco Campanellan Hermanni Hiiri -kirjat ovat mielestäni mahtavia, sillä ne opettavat lapsille paljon käytännöllisiä asioita elämästä sekä tärkeitä tunnetaitoja. Lisäksi niiden kuvitus on lämminhenkistä ja mukavaa katseltavaa.

Lukemon Viisi kysymystä tekijöille -juttusarjassa haastatellaan ajankohtaisia lasten- ja nuortenkirjojen tekijöitä.

Kirja: Jade Haapasalo ja Martin Bonke: Valo ja yön pimeä. Kids.fi.

Teksti: Lotta Luukila. Tekstiä varten on haastateltu Jade Haapasaloa ja Martin Bonkea.
Kuvat: Jade Haapasalo ja Martin Bonke.