TEMPLATE: ARCHIVE

Kirjoja ystävyydestä ja kaveritaidoista

Kirjat voivat toimia hyvänä tukena kaveritaitojen harjoittelulle ja herättää pohtimaan, millainen on hyvä ystävä. Tähän vinkkilistaan on koottu kirjoja, jotka käsittelevät ystävyyttä erilaisista näkökulmista. Tarinat muistuttavat ystävien tärkeydestä, mutta samalla myös siitä, ettei ystävyys ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista.

Lataa tulostettava versio kirjalistasta täältä!

En se minä ollut! (Olitpas.)

Ryan T. Higgins

Kumma

Iikka-piikkisika ja Pirjo-puu ovat parhaat ystävykset, jotka tekevät kaiken yhdessä – ja tarkemmin ottaen aivan kahdestaan. Pirjon viereen alkaa kuitenkin eräänä päivänä kasvamaan toinen puu, joka saa Iikan mustasukkaiseksi. Hän päättää tunteidensa vallassa siirtää toisen puun kauas Pirjosta, mutta alkaa pian sen jälkeen katumaan tekosiaan.

Huippuhyvä päivä

Kotryna Zylė ja Inga Dagilė

Hertta

Elsa ja Tiitus ovat ystävykset, jotka asuvat samassa kerrostalossa. Elsa keräilee hyvistä päivistään muistoja Tiitukselta saamiinsa tulitikkurasioihin. Näiden muistorasioiden avulla hän pystyy tuomaan iloa huonoihin päiviin. Kerran Elsalle ja Tiitukselle sattuu samaan aikaan huono päivä, ja he päättävät katsella muistorasioita Elsan luona. Yhdessä vietetty aika kuitenkin osoittaa, että ystävän seura voi tehdä huonostakin päivästä huippuhyvän.

Kaisan ja Oskarin ystäväkirja

Hannamari Ruohonen

S&S

Kaisa ja Oskari ovat sisarukset, joille ystävyys merkitsee eri asioita. Oskari viihtyy päiväkodissa usein omissa oloissaan ja pitää äitiä ja isää parhaina ystävinään. Kaisan mielestä taas on ihanaa, kun on monta ystävää, ja jokaisen kanssa voi tehdä vähän eri juttuja. Kaisa päättääkin kutsua ystävänsä Elsan yökylään ja haaveilee supermahtavista pyjamabileistä, joihin sisältyisi tietenkin tyynysodan leikkimistä ja nukkumista vierekkäin taskulampun valossa. Kun yökyläilta vihdoin koittaa, sujuuko kaikki kuitenkaan suunnitelmien mukaan?

Myrsky & Valo

Ilja Karsikas

S&S

Myrsky ja Valo ovat kovin erilaisia keskenään, sillä Myrsky rakastaa seikkailuja ja Valo taas viihtyy kotona. Erilaiset luonteet ja tarpeet johdattavat kaksikon välillä kauaksikin toisistaan, mutta välimatka osoittaa, että elämä ilman toista olisi varsin merkityksetöntä ja tylsää. Tarina siitä, kuinka vastakohdat voivat parhaimmillaan täydentää toisiaan.

Ystävyyttä norsun kärsällä

Marius Marcinkevičius ja Aušra Kiudulaitė

Lasten Keskus

Suuri Kullervo-norsu asustaa suuressa talossa ja hänen paras ystävänsä Lyydia-hiiri pikkuruisessa talossa norsun selässä. Ystävykset ovat monella tapaa hyvin erilaisia keskenään, mikä saa hiiren pohtimaan heidän ystävyyttään. Olisivatko hiiri ja norsu ystäviä, jos hiiri olisikin varpunen? Entäpä silloin, jos se olisi vene?

Lisää kirjoja ystävyydestä ja kaveritaidoista:

Victoria Cassanell: Jääkarhu saa lemmikin. Mäkelä.
Jane Chapman: Myyrän oma paikka. Mäkelä.
Geneviève Côté: Ihan yksin. Kvaliti.
Lucy Cousins: Maisa auttaa ja välittää. Mäkelä.
Marc-Uwe Kling ja Astrid Henn: YksisarvEInen ja Pitkäskyy. Lasten Keskus.
Jonny Lambert: Jänön ja Karhun koti. Mäkelä.
Caryl Lewis ja Carmen Saldaña: Poika joka uneksi lohikäärmeitä. Mäkelä.
Andreja Peklar: Reetu, jättilintu. Onnenläntti.
Kaye Umansky ja Alice McKinley: Tämä kivi on minun! Mäkelä.
Julia Vuori: Sieni ja ystävyyden voima. Otava.

Maailman ääneenlukupäivä 7.2.

Maailman ääneenlukupäivää vietetään tänä vuonna keskiviikkona 7.2.

Päivän tarkoituksena on juhlistaa ääneen lukemisen iloa ja voimaa sekä puolustaa lukutaitoa perusihmisoikeutena. Päivän lanseerannut LitWorld nostaa esiin ääneen lukemisen merkityksen lasten lukutaidon ja kielenkehityksen vahvistumisessa sekä omien ja muiden tarinoiden jakamisessa. Lue lisää Maailman ääneenlukupäivästä LitWorld’in englanninkielisiltä sivuilta. Sivuilta löydät myös erilaisia vinkkejä (englanniksi) ääneelukupäivän viettoon.

Katso myös Lukukeskuksen Lue lapselle -ohjelman video ääneen lukemisen merkityksestä.

Lukemo haastaa kaikki lukemaan ääneen keskiviikkona 7.2. kotona, koulussa, päivähoidossa tai harrastuksissa! Muista, että ääneen voi lukea minkä ikäiselle tahansa!

Lastenkirjoja, jotka sopivat mainiosti ääneen luettaviksi:

Kirjan kansikuva.Laura Ruohonen ja Linda Bondestam: Konkkaronkka. Otava 2023.
Sukella mukaan riimiteltyyn seikkailuun! Äiti ja kolme villiä pentua ovat jo valmiina muiden matkailijoiden tavoin ja loma salaperäisellä saarella on valmis alkamaan. Matkaopas yrittää parhaansa mukaan pitää huolta lapsista ja koko poppoosta, mutta helppoa se ei ole: reissu on täynnä monenlaisia yllätyksiä ja sivujen aukoista päädytään mitä ihmeellisimpiin maisemiin. Kuinkas konkkaronkalle oikein käykään? Runokuvakirja on julkaistu myös ruotsiksi Annika Sandelinin vapaasti riimittelemänä nimellä Hela konkarongen (Förlaget, 2023).
Kirjan kansikuva.Beatrice Alemagna, suom. Saara Pääkkönen: Harold Snipperpotin kaikkien aikojen katastrofi. Tammi 2023.

Harold Philip Snipperpot, melkein seitsemän vuotta, haaveilee syntymäpäiväjuhlista, joita hänen äreät vanhempansa eivät ole koskaan hänelle halunneet järjestää. Vanhemmat eivät ylipäänsä pidä myönteisten tunteiden esittämisestä. Nyt he kuitenkin huomaavat miten surullinen Harold on ja pyytävät apua naapurissa asuvalta herra Ponziolta. Herra Ponzion avulla Harold saa kuin saakin upeat syntymäpäiväjuhlat, joskaan eivät missään muotoa ihan tavallisimmat!

Kirjan kansikuva.Kaija Pannula ja Netta Lehtola: Ketun kauppa ja muita kettujuttuja. WSOY 2023.
Kettu huomaa että on tullut vanhaksi eikä kaupanpito suju enää niin kuin ennen. Se pyytää nuorta mäyrää avukseen, mutta mäyrä hädin tuskin jaksaa kuunnella vanhan konkarin neuvoja, sitä kiinnostaa ihan muut asiat. Kesän lopussa kettu laittaa kaupan kiinni ja keskittyy kuvaamaan elokuvaa eläinten arjesta. Mäyrä ehdottaa, että elokuva esitetään kesän päättäjäisissä.
Kirjan kansikuva.Eveliina Talvitie ja Jani Ikonen: Ai niin, minä olen muuten Lee. Enostone 2023.
Herkkäkorvainen Lee kuulee kivien puheen ja osaa maastoutua taitavasti. Hänellä on myös myös muita erityisvoimia. Hän pystyy esimerkiksi olemaan unessa ja hereillä yhtä aikaa, ja tälle tilalle hänellä on oma sanakin: uneilla. Mutta kovista äänistä Lee ei pidä eikä hän onnistu naurattamaan luokkakavereitaan, jotka pitävät häntä pelkästään outona. Mutta entä kun Lee kohtaa keltasadetakkisen hahmon, joka tykkää hypellä vesilätäköissä? Voisivatko he löytää yhteisen kielen?

Nuori lukija – Lukemon uusi juttusarja

Nuori lukija -tunnuskuva.Nuori lukija on Lukemon uusi juttusarja, jossa haastatellaan nuoria kirjoihin, lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyen. Juttusarjassa Lukemo-tiimi haastattelee nuoria lukijoita, tai lukijat itse haastattelevat toisiaan valmiin kysymyspatteriston avulla.

Mitä nuoret haluavat tietää toistensa lukutottumuksista? Mitkä asiat kiinnostavat muiden lukuharrastuksessa? Lastenkirjainstituutin syksyn 2022 TET-harjoittelijat Elisa ja Ronja auttoivat kokoamaan kysymyspatteriston, jotta mukaan saataisiin juuri nuoria  kiinnostavia kysymyksiä.

Lue nuorten lukijoiden ajatuksia lukemisesta ja kirjallisuudesta Nuorten oma ääni -sivulta! Klikkaa suoraan teksteihin.

Hui hirviöitä!

Näiden kirjojen sivuilla kohtaat erilaisia enemmän tai vähemmän hurjia hirviöitä.

Lähdetään retkelle!

Syksy on oivallista aikaa lähteä retkelle luontoon! Tältä vinkkilistalta löydät kuva- ja helppolukuisia kirjoja retkeilystä.

Syysloma on lukuloma 2023

Syysloma on lukuloma -banneri.

Syysloma on jälleen Lukuloma! Kirja-alan järjestöjen yhteinen Lukuloma-kampanja toteutetaan jälleen koulujen syysloman aikaan, eli viikoilla 42-43. Kampanja muistuttaa, että lukeminen on innostava ja kaikille sopiva harrastus iästä ja taustasta riippumatta. Tänä vuonna kampanjassa nostetaan esille erityisesti lukemisen yhteisöllistä luonnetta ja ääneen lukemista.

Lukuloman kotisivuilta löydät muun muassa Millainen lukija olet? -testit, joiden avulla voit löytää uutta luettavaa ja itselle sopivia tapoja nauttia kirjoista! Lapsille, nuorille ja aikuisille on omat testit. 

Tästä jutusta löydät Lukemon lastenkirjavinkit ja Sivupiirin sivuilta nuortenkirjavinkit lukulomalle!

Sosiaalisessa mediassa kampanja näkyy tunnisteilla #lukuloma ja #läslov.

Lukemon lastenkirjavinkit lukulomalle

Kirjavinkkilista alle kouluikäisille

Yhdessä luettavaksi

Kirjavinkkilistat koululaisille

Helppolukuisia kirjoja
Vähän pitempiä kirjoja
…ja vielä vähän pitempiä kirjoja!

Yhdessä luettavaksi

Kirjan kansikuva.Ted Forsström ja Åsa Lucander: Snälla Stella, sluta skälla! Förlaget 2023. / Hissun kissun, Hilja! Etana editions 2023. Suomentanut Johannes Ekholm.

On aika käydä nukkumaan. Isä lukee iltasatua ja Hilja-koira makoilee sängyn jalkopäässä. Kunnes yhtäkkiä! Hilja kuule jotain toisesta huoneesta. Entä jos nuo äänet tulevat siitä, että oravat ovat vallanneet koko keittiön? Parasta haukkua varmuuden vuoksi. Nukkumaanmeno venyy, sillä Hilja kuulee jatkuvasti uusia outoja ääniä, jota se kuvittelee aiheutuvan milloin mistäkin eriskummallisesta, koiran elämään merkittävästi vaikuttavasta asiasta.

Kirjan kansikuva.Ninka Reittu: Pulla Vehnänen ja yö puumajassa. Otava 2023.

Pieni Tylli-tyttö päättää muuttaa puumajaan asumaan ihan itsekseen, onhan hän jo iso ja itsenäinen! Hänen paras ystävänsä poni Pulla Vehnänen ei toki voi kiivetä puumajaan, mutta se jää kuitenkin puun alle nukkumaan, jos vaikka itsenäiselle pikkutytölle tulee seuran tarve. Yön tullen puumaja alkaakin tuntua Tyllistä vähän yksinäiseltä ja jopa pikkuisen pelottavalta.

Kirjan kansikuva.Hannamari Ruohonen: Kaisan ja Oskarin ystäväkirja. S&S 2023.

Kaisa on Oskarin sisko ja Oskari on Kaisan veli. Vaikka sisarus, äiti ja isä ovat kaikki myös ystäviä, niin erityisen hauskaa on, kun on sellainen ystävä, jonka on saanut itse valita. Mikä onni, että päiväkodissa ja eskarissa on niin monia erilaisia ystäviä! Kaikkien kanssa ei tarvitse tehdä samoja juttuja.

Kirjan kansikuva.Sanni Tervo: Lentokala. Mäkelä. 2023.

Mäen päällä vihreässä huvilassa asuu vihreä lohikäärme ja sen pienessä lasimaljassa uiskenteleva lemmikkikultakala. Eräänä päivänä kultakala kasvattaa selkäänsä perhosen siivet ja lentää avoimesta ikkunasta taivaalle. Ypöyksin jäänyt lohikäärme on niin surullinen, että sen kyyneleet täyttävät huvilan. Miksi sen ainut ystävä lähti? Kellarista kajastaa kummaa valoa ja lohikäärme sukeltaa tutkimaan sitä. Mitä sitten tapahtuu? Sen kertovat kuvat, sillä tässä kuvakirjassa ei ole lainkaan tekstiä.

Kirjan kansikuva.Kotryna Zylė ja Inga Dagilė: Huippuhyvä päivä. Hertta Kustannus 2023. Suomentanut Urtė Liepuoniūtė.

Elsa ja Tiitus asuvat samassa kerrostalossa. Elsa keräilee muistoja hyvistä päivistä tulitikkurasioihin, joita saa Tiitukselta. Jos hänellä on huono päivä, hän aukaisee rasian, ja muistot saavat hänet paremmalle tuulelle. Mutta myös ystävän kanssa vietetty aika voi pelastaa huonon päivän.

Palaa sivun alkuun.

Helppolukuisia kirjoja

Kirjan kansikuva.Mikko Kalajoki ja Kaisu Sandberg: Yleisurheilua kiekosta kolmiloikkaan. WSOY 2023.

Tietokirja tutustuttaa yleisurheiluun. Tiedätkö mitä lajeja yleisurheiluun kuuluu? Mitä erikoista oli antiikin ajan kisoissa? Mitä on parayleisurheilu? Entä kuka yleisurheilija on voittanut eniten olympiamitaleja?

Kirjan kansikuva.Fabian Lenk ja Max Meinzold: Maailman urhein viikinki. Mäkelä 2023. Suomentanut Seija Kallinen.

Ovatko peikot tehneet kylään ryöstöretken? Vai kuka on ollut asialla? Kuka se sitten olikaan, sellaista ei peloton viikinkipoika Olavi sulata! Yhdessä veljensä kanssa hän laatii suunnitelman ryöstäjien pään menoksi. Tavutettu suuraakkosin.

Kirjan kansikuva.J.S. Meresmaa ja Emma Rautala: Hirviöhoitola: Kartanon kummajaiset. Karisto 2023.

Lili ja Lotta saapuvat kesänviettoon Elviira-tädin luo Lumolan kartanoon. Lilin äiti ja Lotan isä ovat menneet naimisiin ja ovat häämatkalla Aasiassa. Kesä Elviira-tädin luona ei kuitenkaan tule olemaan ihan tavallinen, sen tytöt saavat huomata hyvin nopeasti. Lue myös Hirviöhoitola-sarjan seuraavat osat!

Kirjan kansikuva.Siri Spont ja Andrea Femerstrand: Melli on minun. Otava 2023. Suomentanut Nina Tarvainen.

Melli on liinaharjainen shetlanninponi ja Emman paras ystävä. Eräänä päivänä Emman isosisko Fanni kuitenkin muistuttaa, että Melli on oikeastaan hänen poninsa, vaikka Emma saakin ratsastaa sillä. Jos Emma haluaisi Mellin omakseen, hänen täytyisi ruveta ottamaan enemmän vastuuta sen hoitamisesta. Mutta välillä olisi vaan niin kiva olla ystävien kanssa, eikä kiirehtiä heti koulun jälkeen tallille. Lue myös muut Emman ja Mellin tallielämästä kertovat kirjat!

Kirjan kansikuva.Mimmu Tihinen ja Meeri Hentilä: Santun syystarina. Karisto 2022.

Santtua ärsyttää, sillä kaikki ihailevat pikkuveli Tanelia. Taneli oppi lukemaan varhain, ja tuntuu muutenkin tietävän kaiken. Koulumatkalla Santtu purkaa harmiaan Taneliin, ja saa siitäkin vain moitteita. Santun lohtuna ovat muistot ajalta, jolloin he vielä asuivat Englannissa, sekä syksyn värikkäät lehdet. Eräänä päivänä kouluun tulee kirjailijavieras, joka kertoo, että oppi lukemaan myöhään. Selkokirja.

 

Palaa sivun alkuun.

Vähän pitempiä kirjoja

Kirjan kansikuva.Suvi Auvinen ja Anni Nykänen: Onnekkaiden eläinten talo: tarinoita Tuulispäästä. WSOY 2023.

Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä asuu monenlaisia eläimiä. Ne saavat viettää päivänsä elämästään nauttien: Otto-kettu saa kaivaa maata, Mikko-minkki pujahtaa piiloon vihreän kastelukannun sisään ja Siiri-sika köllötellä olkipedissä siskonsa Saaran vieressä. Tarinallisessa tietokirjassa kerrotaan Tuulispään eläinasukkaiden elämästä hauskojen ja jännittävien tositarinoiden kautta, sekä tutustutaan eri eläinlajien tarpeisiin ja pohditaan sitä, millaista on olla eläin.

Kirjan kansikuva.Carbone ja Gijé: Soittorasia 3: Menneisyyden varjot. Story House Egmont 2023. Suomentanut Jukka Heiskanen.

Nola pystyy matkaamaan äitinsä vanhalla soittorasialla Pandorientin taianomaiseen maailmaan. Tällä kertaa hän kuitenkin saa itse vieraita Pandorientista, kun ystävät Igor ja Andrea ilmaantuvat yllättäen Nolan kotiin. He ovat seuranneet hälytystä, jonka aiheuttajaksi paljastuu Nolan perässä salaa matkannut utelias Cyprian. Kolmikon yllätysvisiitti ei kuitenkaan jää ainoaksi, sillä pian Nolan huoneeseen ilmestyy sarviaisia, outoja Pandoksidentin maailmaa etsiviä olentoja. Miten sarviaiset ovat päässeet Nolan maailmaan – ja mitä he aikovat siellä tehdä? Lue myös sarjakuvasarjan aikaisemmat osat!

Kirjan kansikuva.Edward Kay ja Mike Shiell: Haiseva tiede: miksi pahimmat hajut haisevat niin pahalta. Kvaliti 2023. Suomentanut Jade Haapasalo.

Miksi asiat haisevat ja miten haistamme hajut? Keiden nenät haistavat parhaiten? Mitkä hajut ovat vaarallisia? Tai mitkä ovat maailman kamalimmat hajut? Muun muassa näihin kysymyksiin hajujen tieteestä kertova tietokirja antaa vastauksia.

Kirjan kansikuva.Ursula Mursu ja Apila Pepita: Myrtti ja nuuskiva kinuski. Kumma 2023.

Elämä Kuuilmassa on ruvennut asettumaan uomiinsa, kun Myrtin isä on muuttanut sinne ja leivontataikuuskin alkaa sujua. Levollisuus kuitenkin järkkyy, kun Myrtin isoäiti katoaa. Myrtti päättää lähteä etsimään häntä, vaikka isä ja täti ovat sitä mieltä, että ehkä mummu ei tahdo tulla löydetyksi. Yhdessä ystävänsä kanssa Myrtti lähtee seuraamaan isoäidin jättämiä jälkiä ympäri Kuuilmaa, miten muutenkaan kuin taikuuden avulla! Myrtin seikkailuista Kuuilmassa on julkaistu yhteensä kolme kirjaa.

Kirjan kansikuva.Riikka-Maria Rosenberg ja Kati Vuorento: Saara ja naakka: aikamatka vuoteen 1779. Tammi 2023.

Saara pääsee ystävänsä Naakka Pettersonin kanssa maagisen naakanpesän kautta aikamatkalle menneeseen. He päätyvät vuoteen 1779, missä Saara tapaa aatelisperheen pojan Alexanderin. Lapset ystävystyvät, ja joutuvat myös seikkailuun, johon mahtuu kadonnutta palvelusväkeä ja kujeileva ilves.

Palaa sivun alkuun.

…ja vielä vähän pitempiä kirjoja!

Kirjan kansikuva.Tinka Baer: Kaikujat: Kohti tuntematonta. Teos 2023.

Tauri on kaikujalapsi, joka on valmistautumassa tärkeään pääsykokeeseen päästäkseen kaikujien yläkouluun, kun hän eräänä iltana putoaa kotilinnansa muurilta. Hyvin pian hänelle alkaa selvitä, ettei maailma välttämättä olekaan sellainen, kuin linnassa on aina opetettu.

Kirjan kansikuva.Lena Frölander-Ulf: Rapsu Huiskahäntä. Teos & Förlaget 2023. Suomentanut Jaana Nikula.

Murmelityttö Rapsu asuu syvällä metsässä kivikossa yhdessä ystävänsä Kävyn ja muiden murmeleiden kanssa. Saman kivikon aurinkoinen puoli on koti kyykäärmeille, joilla on pelottavat myrkkyhampaat. Käärmeet ovat aina määritelleet murmeleille säännöt, jotka ovat pian muuttumassa entistä tiukemmiksi. Kun Rapsu yllättäen ystävystyy nuoren Siksak-käärmeen kanssa, oppii hän paljon paitsi käärmeiden elämästä myös kivikon historiasta. Epäreilut säännöt eivät olekaan olleet aina voimassa, ja yhdessä ystäviensä kanssa Rapsu päättää palauttaa murmeleiden oikeudet. Lue myös sarjan seuraavat osat!

Kirjan kansikuva.Vuokko Hurme ja Reetta Niemensivu: Värikkäät 5. Tulisiskot. S&S 2023.

Liekin ja Loimun perhe pystyy liikuttelemaan tietyn värisiä asioita ajatuksen voimalla. Sisarusten suurperheessä hallinnoidaan pääosin ruskeaa, mutta Loimun ja Liekin voimaväri on oranssi. Siksi isotäti Magenta on saapunut kylään: hän pyytää kaksosia Värikkäiden kartanolle sammuttamaan uhkaavan Harmauden sytyttämiä tulipaloja. Kartanolla villin Liekin valtaa halu viettää kerrankin aikaa yksin, erossa kiltistä kaksosestaan. Mutta ovatko he sittenkään niin erilaisia – ja onnistuvatko he yhdessä kukistamaan Harmauden? Lue myös sarjan aikaisemmat osat!

Kirjan kansikuva.Reetta Niemelä ja Katri Kirkkopelto: Mustan Kuun majakka. Lasten Keskus 2023.

Sinimäen kaupungissa tapahtuu kummia. Salamieli Saimi ja muut salakerholaiset yrittävät vimmatusti selvittää, mistä on kyse, mutta se on hankalaa, kun aikuiset hengittävät niskaan. Kaiken lisäksi Mustan Kuun majataloon tunkee läjäpäin kummituksia viettämään kekriä. Sitten tapahtuu se, mitä kerholaiset ovat kaikkein eniten pelänneet: yksi heistä katoaa! Kerholaiset ryhtyvät vaaralliseen operaatioon pelastaakseen ystävänsä ja ratkaistakseen salaväen kohtalon. Lue myös sarjan ensimmäinen osa!

Kirjan kansikuva.Marcus Rashford, Alex Falase-Koya ja Marta Kissi: Aamupalaporukan tutkimukset: Peto aidan takana. Hertta kustannus 2023. Suomentanut Mika Kivimäki.

12-vuotias Marcus on kadottanut jalkapallonsa ja sitä myötä pelivireensä. Pallo joutui koulua ympäröivän aidan toiselle puolelle, eikä sitä sen koommin ole näkynyt. Aidan toisella puolelle on ehdottoman kiellettyä mennä. Ratkaisu tulee Marcuksen eteen, kun hän saa koulun aamupalalla eteensä lapun, jossa lukee: ”Haluatko liittyä APE:en?”. Käy ilmi, että APE tarkoittaa Aamupalaetsiviä ja että ryhmän muodostaa uusi tyttö Stacey, joka uskoo yliluonnollisiin olentoihin, Marcuksen tuttu ja robotiikan taitaja Lise sekä myöhemmin myös lahjakas piirtäjä Asim. Useammalta heistä on kadonnut jotain aidan taakse, joten he päättävät lähteä yhdessä etsimään kadonneita asioita. Lue myös sarjan seuraavat osat!

Palaa sivun alkuun.

 

Vinkkilistan on koonnut Helmi Kalaja.

LaNu-kirjat kirjagramissa ja kirjatubessa

Kuvituskuva.Elokuussa 2023 Lukemon Instagram-tilin seuraajat saivat kertoa omat suosikkinsa kirjasome-tileistä ja muista kanavista, joilla käsitellään lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Syntyi seuraavanlainen lista, joka pitää sisällään lukuisia Instagram-tilejä sekä muutamia mainintoja TikTok-tileistä ja YouTube-kanavista. Listaukseen on otettu kaikki tilit, jotka saivat vähintään kaksi mainintaa. Loput mainitut löydät Lukemon Instagram-tilin kohokohdista.

Lastenkirjainstituutin julkaisemassa Onnimanni-lehdessä tullaan listaamaan myös muita lasten- ja nuortenkirjallisuutta käsitteleviä verkkoalustoja, kuten blogeja, verkkolehtiä sekä podcasteja. Verkkoalustoja koskevaan kyselyyn vastasivat LKI:n henkilökunnan lisäksi kesätyöntekijät Veera Vähä-Heikkilä ja Saima Laakkonen sekä Onnimannin avustajat Rimma Erkko, Marjo Jääskä, Emmi Ketonen, Tuula Korolainen, Mia Lempinen, Anna Pölkki, Mikko Saari ja Jaana Ristimäki.

Instagram:

@aarrekirjasto / lastenkirjastonhoitajan, eskarin ja taaperon äidin kirjavinkkejä.

@bibobookblog / kahden toimittajan lukukokemuksia. Julkaisevat Instagramin lisäksi TikTokissa, YouTubessa sekä blogissa.

@inarikirjastostahei / kirjastonhoitajan ja äidin lastenkirjavinkkejä.

@jatkalukemista ja @lottareadsbooks / kahden digitaalisen sisällöntuottajan lasten- ja nuortenkirjavinkkejä ja -arvioita. Katso myös samojen tekijöiden yhteinen tili @yakirjavinkit.

@kia_luetaanko_tama / luokanopettajan ja äidin lastenkirjavinkkejä.

@kirjahattaraa / nuoren lukijan nuortenkirjavinkkejä.

@kirjasammakko / yläasteikäisen pojan nuortenkirjavinkkejä ja -arvioita.

@kirsimariahyt / kahden leikki-ikäisen lapsen äiti vinkkaa lastenkirjoja. Myös blogi.

@lanttulit / LaNu-toimijoiden oma tili. Myös blogi ja YouTube-kanava.

@lastenkirjasuomi

@lukulukki / varhaiskasvatuksen opettajan kuvakirjavinkkejä.

@metrossalukevatyttö / nuortenkirjavinkkejä ja -arvioita sekä muuta kirja-aiheista sisältöä, esimerkiksi fanitaidetta.

@randomfinnishlesson / selkomukauttaja antaa selkokirjavinkkejä selkokielellä. Myös blogi.

@ripaustaikaa / nuoren kirjallisuudenharrastajan nuortenkirjavinkkejä.

@saduista / varhaiskasvatuksen opettajan ja sateenkaariperheen äidin lastenkirjavinkkejä.

@sivukerrallaan / digitaalisen sisällöntuottajan kirjavinkkejä.

@tarinannuppuja / lukuinnostajan ja sisällöntuottajan nuortenkirjavinkkejä. Myös TikTok-tili.

@turusenkassu / neljän lapsen äidin ja satutädin lastenkirjavinkkejä.

@vakaopevinkkaa / varhaiskasvatuksen opettajan kuvakirjavinkkejä.

Monien nuortenkirjailijoiden tilit, joissa he kertovat omista kirjoistaan ja kirjoittamisestaan, mm. Siiri Enonranta, Magdalena Hai, Sini Helminen, J.S. Meresmaa, Elina Pitkäkangas, Annukka Salama, Dess Terentjeva sekä monet muut.

YouTube:

For YA / nuortenkirjailijat Sini Helminen & Elina Pitkäkangas

Lukujonossa / sisällöntuottaja Sanna Ruoho

Luova Ruho / nuortenkirjailija Joonas Riekkola

Sateenkaarikirjoja / nuortenkirjailija Dess Terentjeva

Tietokirjaviikko 28.8.-3.9.2023

Kuvituskuva.

Valtakunnallista Tietokirjaviikkoa vietetään 28.8.─3.9.2023. Viikon aikana järjestetään runsaasti maksutonta tietokirjaohjelmaa, josta osaa voi seurata verkossa.

Tietokirjaviikon päätapahtuma on Tietokirjafestivaali, joka järjestetään Helsingissä ja verkossa 30.-31.8.2023. Kaksipäiväinen tietokirjatapahtuma juhlistaa tietokirjallisuuden moninaisuutta, ja tarjolla on runsaasti erilaisia keskusteluja ja haastatteluja ajankohtaisista tietokirjallisista ja yhteiskunnallisista aiheista. Tapahtuman järjestää Suomen tietokirjailijat ry. yhteistyössä useiden kirja-alan tahojen kanssa.

Perjantaina 1.9. kaksikymmentä lasten ja nuorten tietokirjailijaa vierailee kirjastoissa ympäri Suomen. Sunnuntaina 3.9. puolestaan vietetään osana Tietokirjaviikkoa valtakunnallista Lue tietokirjaa! -päivää, joka kannustaa kaikkia viettämään lukuhetken tai useamman tietokirjallisuuden parissa.

Kurkkaa lisätiedot ja viikon koko ohjelma täältä.

Lukemon vinkit Tietokirjaviikkoon

Tekemistä

Opettajille -sivulta löydät kaksi Tietokirjaviikkoon sopivaa tehtäväpakettia:

Lukemista 

Tietokirjavinkit kaikenikäisille ja lähes kaikenlaisista aiheista.

Perheen pienimmille:

Nuorille:

Aikuisille:

  • Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehden uusin numero 2/2023 käsittelee lasten ja nuorten tietokirjallisuutta. Lue lisää täältä.

Lasten tietokirjavinkit:

Kirjan kansikuva.Kim Chakanetsa ja Alabi Mayowa: Afrikka: suurenmoinen maanosa. WSOY 2023. Suomentanut Jade Haapasalo.

Tietokirja tutustuttaa lukijan maapallon toiseksi suurimpaan maanosaan, Afrikkaan, jota voidaan kutsua myös ihmiskunnan kehdoksi. Afrikka on vastakohtien maanosa, johon mahtuu 55 valtiota, sekä monenlaista luontoa ja eläimistöä. Maiden historiaa ja kulttuuria esitellään alueittain, ja myös kolonialismin tuhoisista vaikutuksista kerrotaan. Myös mm. nykypäivän afrikkalaisia vaikuttajia, sekä afrikkalaisia keksintöjä tuodaan esiin. 

Kirjan kansikuva.Clive Gifford ja Gosia Herba: Kasvien keksinnöt. Mäkelä 2023. Suomentanut Terhi Leskinen.

Kuvatietokirjassa esitellään useita kasvilajeja ja niiden erityisominaisuuksia. Kuinka erilaisilla tavoilla kasveja jo hyödynnetään, ja kuinka niitä mahdollisesti tulevaisuudessa voidaan hyödyntää vielä enemmän? Joitain kasveja käytetään sellaisinaan ominaisuuksiensa vuoksi esimerkiksi lääketieteessä ja saasteiden torjunnassa, kun taas toisista otetaan mallia esimerkiksi robottien tai kestävien rakennusmateriaalien suunnittelussa. 

Kirjan kansikuva.Jade Haapasalo ja Aapo Ravantti: Suloinen kani. WSOY 2023. 

Tietokirja tutustuttaa kaneihin antamalla niistä monenlaista tietoa. Tiedätkö mistä nykyisen kesykanin esivanhemmat olivat kotoisin? Entä mikä on maailman pienin ja harvinaisin kanirotu? Miten kania hoidetaan? 

Kirjan kansikuva.Karoliina Suoniemi ja Emmi Kyytsönen: Paperinarukengät. Sota-ajan lapset Suomessa. Avain 2023. 

Tietokirjassa kerrotaan lasten ja heidän perheidensä elämästä ja arjesta sota-ajan Suomessa vuosina 1939-1945. Sota kosketti kaikkia, myös lapsia ja nuoria. Mitä pula-ajan ruokia sinä maistaisit, tai mitä ottaisit mukaan, jos kotoa pitäisi lähteä kiireellä? 

Kirjan kansikuva.Jane Wilsher ja Louise Lockhart: Uskomaton tietokirja: kysymyksiä ja vastauksia kaikesta maan ja taivaan välillä. Into 2022. Suomentanut Tarja Kontro.

Lasten tietosanakirjassa esitetään satoja kysymyksiä ja niihin myös vastataan. Aihealueet ovat ihmiskeho, tiede ja tekniikka, eläimet, luonto, avaruus, ällistysasiat, historia, tavat ja kulttuuri, maailmamme, sekä taide ja viihde. Miten toimittiin ennen television kaukosäädintä? Mitkä eläimet nukahtavat käsi kädessä? Missä maassa on lohikäärmeen muotoinen lentoasema?

Jalkapallohuumaa!

Jalkapallon MM-kisat 2023 ovat hurjassa vauhdissa ja lauantaina 5.8. siirrytään jo neljännesvälieriin. Parhaillaan käynnissä on myös vuoden 2024 EM-kisojen karsintavaihe, jossa Suomen miesten maajoukkue Huuhkajat kisaavat pelipaikasta arvokisoissa.

Jalkapallo on suosittu laji myös lasten- ja nuortenkirjoissa. Palloa pelataan kuva- ja helppolukuisissa kirjoissa sekä lasten- ja nuortenromaaneissa, sarjakuvia unohtamatta. Lajista on myös useita lapsille ja nuorille suunnattuja tietokirjoja.

Lukemon kirjavinkit jalkapallohuumaan

Tietokirjoja:

Kirjan kansikuva.James Buckley Jr ja Eduard Altarriba: Matkaopas jalkapallon maailmaan. Mäkelä 2022. Suomentanut Pia Korpisaari.

Missä jalkapallo keksittiin? Kuka on kaikkien aikojen paras pelaaja? Mikä maa on voittanut eniten maailmanmestaruuksia? Tietokirja tutustuttaa jalkapallokulttuuriin ja pelaajatähtiin eri mantereilla.

Kirjan kansikuva.Gill Harvey ja muut: Jalkapallo – 50 taitoa juniorille. Readme.fi 2023. Suomentanut Tapani Lahtinen.

Jalkapallo-opas antaa vinkkejä ja ohjeita kaikkiin jalkapallon osa-alueisiin niin pelaamisen perustaidoissa kuin pelin hienouksissakin. Miten tehdään täydellinen kulmapotku?

Kirjan kansikuva.Mundian ja Damien Weighill: Iso futiskirja. S&S. 2020. Suomentanut Kaisa Ranta.

Laukaise kuin Ji So-Yin ja tutustu pelipaitojen Hall of Fameen! Tietokirjassa esitellään jalkapallon historiaa, huippupelaajia, valmentajia ja myös jalkapallostadioneita. Tutustu jalkapallosanastoon ja opi kirjan opeilla taklaamaan kuin Alessandro Nesta.

Kirjan kansikuva.Mika Wickström ja Arto Nyyssönen: Linda, Linda! Aviador 2022.

Linda, Linda! on tarina lahjakkaasta ja persoonallisesta urheilijasta, josta kasvoi Suomen kautta aikain paras maalintekijä ja kaikkien jalkapalloa harrastavien tyttöjen esikuva. Linda Sällström aloitti yleisurheilijana, mutta jalkapallo vei kuitenkin voiton, ja jo 15-vuotiaana hänet valittiin Palloliiton lupaavimmaksi tyttöpelaajaksi.

Kuvakirjoja:

Kirjan kansikuva.Anna-Karin Garhamn: Ruu pelaa jalkapalloa. Otava 2022. Suomentanut Anne Luukkanen.

Jalkapallon pelaaminen on hauskinta mitä Ruu tietää. Kun Ruu pääsee katsomaan jalkapallo-ottelua, hän haluaa itsekin pelata. Kaikki saavat tulla mukaan! Aina pallo ei kulje niin kuin Ruu haluaisi, mutta harjoitus tekee mestarin.

Kirjan kansikuva.Rob Lloyd Jones ja Sean Longcroft: Futista! Lasten Keskus 2021. Suomentanut Antti Karhuaho.

Tiedätkö, mitä kaikkea pelipäivänä tapahtuu? Mistä jalkapallo on tehty ja milloin pelipaitoihin lisättiin numerot? Tietokirja vastaa pienen futisfanin kysymyksiin ja kuljettaa kiehtoville pelikentille. Luukkujen takaa löytyy lisää tietoa!

Kirjan kansikuva.Johanna Lestelä: Tuikku uskaltaa. Otava 2021.

Tuikku huomaa jalkapalloa pelaavia ihmisiä ja haluaisi kokeilla peliä itsekin. Kotona kokeillessa särkyy lamppu, mutta äiti ei hermostu vaan lupaa ilmoittaa Tuikun jalkapallokerhoon. Tuikkua alkaa kuitenkin jännittää juuri ennen kerhon alkua. Uskaltaako hän sittenkään pelata muiden kanssa?

Kirjan kansikuva.Daniel Napp: Mikko Murina, kenttien kuningas. Mäkelä 2020. Suomentanut Mirka Lahti.

Maanviljelijä Kuokkamaa pyytää Mikko Murinaa pelaamaan jalkapalloa Kuokkamaan sukulaispoikia vastaan. Mikko ja hänen ystävänsä yrittävät parhaansa, mutta pelaaminen ei suju ollenkaan. Pelionni kuitenkin kääntyy, kun Sini Valas kertoo heille jalkapallon kolme kultakalasääntöä.

Helppolukuisia:

Kirjan kansikuva.Anja Kiel ja Elli Bruder: Pallokentän taiturit. Mäkelä 2022. Suomentanut Seija Kallinen.

Olisi niin siistiä pelata seurajoukkueessa! Luka ei saa pelipaikkaa, joten hän perustaa oman jalkapallojoukkueen. Kun naapurista löytyy todellinen valmentajakyky, harjoitukset alkavat sujua. Mutta onko Pallosalamoilla saumaa ottelussa ammattilaisia vastaan?

Kirjan kansikuva.Petja Lähde ja Roosa Hepomäki: Taneli ja kaamea kampittaja. Karisto 2022.

Taneli rakastaa jalkapalloa yli kaiken. Perhe on kuitenkin muuttanut uuteen kaupunkiin, ja Tanelia hermostuttaa mennä uuden joukkueen treeneihin. Tiukassa paikassa häpeän peikko istahtaa olkapäälle ja tuntuu valtaavan koko mielen.

Kirjan kansikuva.Christian Tielmann ja Heidi Förster: Futarit ja kolme toivomusta. Mäkelä 2023. Suomentanut Seija Kallinen.

Puhjenneen jalkapallon sisuksista leijuu henki, joka antaa Aapolle ja Ollille mahdollisuuden esittää kolme toivomusta. Osaavatko kilpailuhenkiset pojat valita viisaita toivomuksia?

Kirjan kansikuva.Mika Wickström ja Mari Ahokoivu: Totti kisahuumassa. WSOY 2021.

Suomen jalkapallomaajoukkue Huuhkajat on päässyt EM-kisoihin ja myös Totin perheen valtaa innostus. Isä on jo hankkinut liput Huuhkajien ensimmäiseen peliin Kööpenhaminaan! Ennen kisojen alkamista Totti katsoo netistä vanhoja maalikoosteita ja saa syntymäpäivälahjakseen jalkapallokirjoja. Kun tulee aika äänestää omaa suosikkipelaajaa, Totti tietää kenen nimen hän kirjoittaa.

Lastenromaanit:

Kirjan kansikuva.James Campbell ja Rob Jones: Hullunhauska jalkapallo. Otava 2023. Suomentanut Ulla Selkälä.

Nimensä mukaisesti hullunhauska kirja jalkapallosta kaikille lajin ystäville sekä niille, joita jalkapallo ei voisi vähempää kiinnostaa. Voit lukea kirjan etuperin, takaperin, ylhäältä alas, päinvastoin tai jollain noin 861 000 muulla tavalla. Joka tapauksessa se on täynnä faktoja jalkapallosta, jotka eivät ehkä ole ihan tosia.

Kirjan kansikuva.Mika Keränen ja Marja-Liisa Plats: Armando ja Uunilinnut. Lector 2021.

Mikonkallion Palloseura vastaan Vantaan Urheilijat! Peli on reilua, kunnes Vantaan Urheilijoiden valmentaja alkaa nimitellä pelaajaansa kentällä. Nimittelyt tarttuvat myös Mikonkallion pelaajiin ja pian Armandokin mollaa tyttöpelaajia. Valmentaja Timo ei suvaitse sen enempää nimittelyä kuin tyttöjen väheksymistäkään, ja päättää antaa pojille opetuksen. Miten Armandon joukkue pärjää Uunilintuja vastaan?

Lue myös sarjan ensimmäinen osa Armando muuttaa Suomeen (2019) ja kurkkaa elokuussa ilmestyvä sarjan uusin osa Armando fudisleirillä (2023).

Kirjan kansikuva.Timo Parvela ja Pasi Pitkänen: Paten jalkapallokirja. Tammi 2022 (ensimmäinen painos 2015).

Pallokarhujen joukkue on osallistumassa tärkeään turnaukseen, mutta kavereiden hämmästykseksi keskushyökkääjäksi ei valitakaan Patea! Vaikka hän rakastaa jalkapalloa yli kaiken ja on aivan loistava pelaaja. Pate ei kuitenkaan jää tuleen makaamaan vaan päättää kasata turnaukseen oman jenginsä, Maailman parhaan joukkueen.

Kirjan kansikuva.Kalle Veirto: Meidän omat MM-kisat. Karisto 2023.

Teemu, Jesse, Liisa ja koko Töllinkulman jalkapallojoukkue jatkavat kamppailua, nyt MM-tasolla Helsingissä. Peli sen kuin kovenee, ja paikalle saapuu jopa korkea-arvoinen vieras. Paineita on monenlaisia, loukkaantumisiakin sattuu. Mihin mahtavat pikkukoulun rahkeet riittää Brasilian, Saksan ja muiden jalkapallon suurmaiden rinnalla? Pelit otetaan tosissaan mutta muuten ollaan kuin koululaiset kesälomalla.

Lue myös sarjan aikaisemmat osat Meidän omat EM-kisat (2021) ja Meidän omat MM-karsinnat (2022).

Varhaisnuortenromaanit:

Kirjan kansikuva.Jukka Behm: Ihmepoika Leon. Tammi 2023.

13-vuotias Leon Brown asuu sukulaisperheensä luona pikkukaupunki Westonissa Isossa-Britanniassa. Hänen äitinsä on kuollut pian Leonin syntymän jälkeen, ja hänen isänsä ympärillä on leijunut aina salaperäisyyden verho. Leon pelaa puistopelejä aikamiesten kanssa ja kuvaa omaksi ilokseen kikkailuvideoita tubeen. Lontoon suurseura Hammersmith Unitedin kykyjenetsijä sattuu näkemään Leonin videot ja vaikuttuu nuoresta taiturista. Lahjakas nuorukainen pestataan Hammersmithin akatemiaan, ja pian koko futismaailma tuntee Leonin nimen. Kaikki tuntuvat haluavan palan hänen loistavasta tulevaisuudestaan, eikä menneisyyskään jätä Leonia rauhaan. Valokeilassa olemisessa ja unelman saavuttamisessa on kääntöpuolensa, ja Leon saa huomata, että elämässä kaikki ei pyöri vain jalkapallon ympärillä.

Kirjan kansikuva.Maria Kuutti: Peli on alkanut, Iida! Karisto 2022.

Jalkapallo on Iidalle kaikki kaikessa. Hän lukee futiskirjoja, katsoo otteluita ja harjoittelee erilaisia temppuja, mutta tytöille ei ole kaupungissa omaa joukkuetta. Kun paikkakunnalle muuttaa uusi perhe, jonka äiti on entinen SM-tason pelaaja, Iidan toiveet heräävät. Voisiko haave vihdoin toteutua?

Sarjasta on ilmestynyt toinen osa Katse palloon, Iida! (2023).

Kirjan kansikuva.Hanna Kökkö: Taktiikka pettää, Niki Dundee! Mäkelä 2023.

Kuudesluokkalainen Niki ”Dundee” Varila on saanut sekä isän että ystäviä, ja hänet houkutellaan mukaan seurajoukkueeseen. Uusi elämä tuntuu hetken mukavalta. Kun oman koulujoukkueen paras pelaaja Mimmi näyttää ajautuneen epäilyttävään seuraan, Nikin paras kaveri Ere keksii ovelan pelastussuunnitelman. Se vain tarkoittaa sitä, että Niki joutuu entistä läheisempiin tekemisiin kiusaajansa ja pahimman vihollisensa kanssa.

Lue myös sarjan avausosa Pallo on pyöreä, Niki Dundee! (2022).

Sarjakuvat:

Kirjan kansikuva.Pauli Kallio ja Juliana Hyrri: Kalle, Kaneli ja kipsi. Suuri Kurpitsa 2021.

Kaneli pimputtaa pianoa ja Kalle sahaa selloa musiikkiopistossa. Molemmat potkivat myös palloa Huttulammen Palloseuran junioreissa, kunnes toinen heistä kapuaa koivuun noutamaan oksanhaaraan juuttunutta jalkapalloa. Kipeä kömmähdys johdattaa sankarimme Huttuvaaran terveyskeskukseen. Palloton ja selloton toipilasaika kuluu kiduttavan hitaasti, mutta elämänilo voittaa viimeistään silloin, kun kipsille heitetään hyvästit ja Huuhkajien maalitykki Teemu Pukki tupsahtaa Hupsin harjoituksiin.

Lue myös sarjan ensimmäinen osa Kalle, pallo ja sello (2019).

Kirjan kansikuva.Ilpo Koskela: Rajalinja. Arktinen Banaani 2021. (ensimmäinen painos 2014).

Rajalinja on viihdyttävä sarjakuva juniorijalkapallon maailmasta. Huumorilla höystetyt tarinat kertovat siitä, mitä kaikkea voi tapahtua, kun joukko innostuneita nuoria haluaa perustaa oman joukkueen.

Sarja opastaa käytännön tasolla niin lajin harrastajia kuin nappulaliigan valmentajiakin.

Kirjan kansikuva.Pauli Kallio ja Pentti Otsamo: FC Palloseura – Kulmalan isännän kisahuuma. Suuri Kurpitsa 2021.

Kuudes FC Palloseura -kokoelma kuljettaa keskelle suomalaisen jalkapallon ikimuistoisimpia hetkiä: Huuhkajien hartaasti odotettu kisamatka varmistuu, Helmarit lyö Skotlannin Amanda Rantasen riemukkaalla nenämaalilla ja futsalmiehetkin porskuttavat maanosan valioiden joukkoon. Sarjakuva vie kansainvälisiin arvoturnauksiin, Veikkausliigan ratkaisuotteluihin sekä Valioliigan parrasvaloihin.

 

Nuortenkirjoissa harrastetaan

Nuortenkirjoissa harrastetaan monenlaisia asioita purjehduksesta katutanssiin ja pelaamisesta keppihevosiin. Samalla pohditaan esimerkiksi omaan identiteettiin liittyviä kysymyksiä.