Mitä tulevaisuus on tuonut tullessaan? Uppoudu synkkään dystopiaan tai scifin maailmaan.
Ole oma itsesi!
Kuvakirjoja erilaisuudesta ja siitä, kuinka tärkeää on saada olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.
Valtakunnallisen Lukuboost-kampanjan lukusuosituslistat on nyt julkaistu!

Lukuboost-kampanjan lukusuosituslistojen ideana on tarjota 13–25-vuotiaille lukijoille inspiroivia, heidän kiinnostuksen kohteisiinsa perustuvia lukusuosituksia. Lukusuosituslistat on koottu perustuen tuhansien nuorten lukusuosituksiin sekä kuratoitu yhdessä Lastenkirjainstituutin kanssa.
Yhteensä 15 lukusuosituslistan vinkit on jaoteltu nuorten kiinnostusten kohteiden, kuten treenaamisen, pelaamisen tai matkailun mukaan. Listoille on koottu monipuolisia vinkkejä 13–25-vuotiaille lukijoille: mukana on sekä nuorille että aikuisille suunnattua kaunokirjallisuutta, sarjakuvia, tietokirjoja, selkokirjoja sekä medialähteitä. Listoista neljä on ruotsinkielisiä.
Visuaalisesti näyttävät lukusuosituslistat ovat vapaasti ladattavissa ja tulostettavissa, esimerkiksi opettajien ja kirjastojen käyttöön. Somen ja kampanjassa mukana olleiden vaikuttajien kautta listat suunnataan myös käyttöön suoraan nuorille itselleen.
Listat löytyvät myös Lukuboostin omilta verkkosivuilta Lukuboost.fi.
Valtakunnallinen Lukuboost-kampanja haastoi 13–25 -vuotiaat nuoret tarttumaan lukemiseen vartin päivässä. Lokakuusta 2024 tammikuun 2025 loppuun kestävään haasteeseen osallistuttiin kirjaamalla omat lukuvartit kampanjasivustolla. Kampanjan aikana nuoret lukivat yli 50 000 lukuvarttia.
Lukuboost -vaikuttavuuskampanja pyrkii lisäämään nuorten lukuintoa Suomessa somevaikuttajavetoisella viestinnällä ja somehaasteella sekä uusilla lukusuosituslistoilla. Kampanjaa toteuttaa PING Helsinki lukuisten yhteistyökumppanien tuella. Lukusuosituslistojen kokoamisen on mahdollistanut Alfred Kordelinin säätiö.
Haluatko saada jatkossa tietoa Lukuboostin uutisista? Tilaa uutiskirje!
Matkusta ajassa ja paikassa
Lähde matkalle menneisyyteen, toisiin maihin sekä avaruuteen asti näiden tietokirjojen avulla!
Uusia helppolukuisia kirjoja
Aloitteleva lukija voi harjoittaa lukuharrastustaan vaikkapa näiden helppolukuisten kirjojen avulla.
Satupäivä 18.10. ja suomalainen iltasatuperinne

Sadun nimipäivänä, lokakuun 18. päivänä, juhlitaan valtakunnallista Satupäivää. Satupäivänä satuja luetaan, esitetään ja käsitellään kaiken ikäisten kanssa teattereissa, kirjastoissa, kirjakaupoissa, kouluissa, päiväkodeissa, vanhainkodeissa, kulttuurikeskuksissa ja museoissa ympäri maan. Katso järjestääkö esimerkiksi juuri sinun lähikirjastosi tapahtumia Satupäivänä!
Valtakunnallisen teemapäivän tavoitteena on luoda lapsille, nuorille ja aikuisille yhteinen elämys arjen kiireiden keskellä ja tarjota kaikenikäisille mahdollisuus uppoutua yhdessä sadun maailmaan. Saduilla, lastenkirjallisuudella ja -kulttuurilla on valtava merkitys lapsen kielen kehitykselle, mielikuvituksen mahdollisuuksien käsittämiselle ja taiteen vastaanottamisen oppimiselle.
Suomalainen iltasatuperinne
Tiesitkö, että suomalainen iltasatuperinne lisättiin elävän kulttuuriperinnön kansalliseen luetteloon vuonna 2020?
Iltasatujen merkitys ja arvo suomalaislapsille on aina ollut suuri. Iltasatuja luetaan suomalaisissa perheissä valtakunnallisesti riippumatta maantieteellisestä sijainnista tai yhteiskuntaluokasta. Satuja luetaan pääosin alle kouluikäisille lapsille, mutta myös jo itse lukemaan oppineille koululaisille. Ääneen lukeminen ei rajoitu vain iltasatuihin, vaan ääneen voidaan lukea esimerkiksi päiväunille rauhoituttaessa tai muuten keskellä päivää.
Iltasadun lukeminen on tärkeä yhteinen hetki perheissä. Yhdessä ääneen lukeminen tukee lapsen kielellistä kehitystä ja laajentaa sanavarastoa, opettaa keskittymään ja rauhoittumaan ja tukee lapsen vuorovaikutustaitojen kehitystä. Ennen nukkumaanmenoa luettava iltasatu- tai tarinahetki tulisi kuulua jokaisen lapsen perusoikeuksiin siinä missä hampaiden pesunkin.
Torstaina 17.10. vietetään Unescon aloitteesta ensimmäistä kertaa kansainvälistä aineettoman kulttuuriperinnön päivää. Päivän tavoitteena on esitellä elävän perinnön monimuotoisuutta ja rikkautta sekä lisätä tietoisuutta sen suojelun merkityksestä. Elävää kulttuuriperintöämme tunnistetaan ja tallennetaan osana Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimusta.
Lue lisää iltasatuperinteestä osana elävän perinnön kansallista luetteloa.
Mysteerien jäljillä
Sukella mysteerien syvyyksiin ja päästä oma etsiväsi valloilleen! Tältä listalta löytyy tapauksia ja arvoituksia joka lähtöön.
Romansseja toiminnan pyörteessä
Vaikka toimintaa riittää, aina on aikaa rakastua!
Se on fakta! Tietokirjoja nuorille
Tietokirjoja, jotka käsittelevät muun muassa kapitalismia, klassikkokirjoja, pyöräilyä, suomiräppiä sekä eläinten kokemusmaailmaa.
Syysloma on lukuloma 2024
Syysloma on jälleen lukuloma, tällä kertaa uudella ilmeellä!
Kirja-alan yhteinen Lukuloma-kampanja toteutetaan jälleen koulujen syysloman aikaan, eli viikoilla 42-43. Kampanja muistuttaa, että lukeminen on innostava ja kaikille sopiva harrastus iästä ja taustasta riippumatta!
Lukuloman kotisivuilta löydät lisätietoa kampanjasta. Sivuille on nyt avattu upouusi kirjavinkkikone, jonka kaikki lastenkirjavinkit ovat Lukemo-tiimin käsialaa! Koneen lastenkirjavinkit löydät listana tästä jutusta sekä edellisvuoden Lukuloma-vinkeistä.
Kurkkaa myös Sivupiirin nuortenkirjavinkit lukulomalle!
Lukemon lastenkirjavinkit lukulomalle
Eläimiä ja lemmikkejä
Kiehtovia mysteerejä
Matkalla ja maailmalla
Taianomaisia seikkailuja
Värejä ja taidetta
Eläimiä ja lemmikkejä
Beatrice Alemagna: Harold Snipperpotin kaikkien aikojen katastrofi. Tammi 2023. Suomentanut Saara Pääkkönen.
Harold Philip Snipperpot, melkein seitsemän vuotta, haaveilee syntymäpäiväjuhlista, joita hänen äreät vanhempansa eivät ole koskaan hänelle halunneet järjestää. Vanhemmat eivät ylipäänsä pidä myönteisten tunteiden esittämisestä. Nyt he kuitenkin huomaavat miten surullinen Harold on ja pyytävät apua naapurissa asuvalta herra Ponziolta. Herra Ponzion avulla Harold saa kuin saakin upeat syntymäpäiväjuhlat, joskaan eivät missään muotoa ihan tavallisimmat! Pian koti nimittäin täyttyy jos jonkinmoisista eläimistä.
Henna Helmi ja Reetta Niemensivu: Villi tulee taloon. WSOY 2024.
Kahdeksanviikkoinen koiranpentu Villi tupsahtaa uuteen kotiin. Kaikki on uutta ja ihmeellistä, sekä perheen ihmisille ja muille lemmikeille, että Villille. Ensimmäinen päivä kuluu joutuisasti tutustuessa uuden kotitalon jokaiseen nurkkaan. Yöllä uni ei meinaa tulla Villille, joten pieni koiranpentu päättää lähteä tutkimaan taloa. Muiden nukkuessa voikin kaikessa rauhassa tutustua uusiin asioihin, ja jyrsiä hieman tavaroita. Lopulta Villi käpertyy väsyneenä karvaisen otuksen viereen, joka muistuttaa omasta äidistä. Perheen kissa Motsi ei kuitenkaan ole vielä lämmennyt uudelle perheenjäsenelle…
Santeri Räästi ja Matilda Hööpakka: Tinkeri-Inkeri ja karseat kissabileet. Minerva 2024.
5-vuotias Tinkeri-Inkeri asuu yhdessä isänsä ja kaksijalkaisen Rinkeli-kissan kanssa Nakkikujalla. Tinkeri-Inkeri saa usein loistoideoita, joita toteuttaa, kun isä on liian väsynyt töiden jälkeen huomaamaan mitään. Nyt hänellä on suunnitteilla kissabileet, joissa olisi luvassa ainakin tanssimista. Kun isä puuhailee omia juttujaan ja nukkuu sohvalla, koti täyttyy kissoista. Pian bileet kuitenkin suistuvat katastrofiksi, kun kissavieraita tulvii aina vain lisää ja ne rupeavat hajottamaan paikkoja. Miten päästä eroon tuhannesta kissasta?
Kiehtovia mysteerejä
Ilona Ahti ja Miila Westin: Hikisukka Hirmunen. Tammi 2023.
Oletko koskaan miettinyt, miksi kaapista löytyy vain parittomia sukkia? Eräänä päivänä koulun jälkeen 10-vuotiaan Hillan välipalaleipä katoaa karvaisen otuksen mukana sohvan syövereihin. Lisäksi kaikista sukkapareista on kadonnut toinen sukka. Hilla alkaa ratkoa mysteeriä yhdessä ystävänsä Maisan ja uuden naapurin Roni-Tonin kanssa. Roni-Toni on itse nähnyt karvaisen ja hirmuisen voileipä- ja sukkavarkaan sekä löytänyt leikkimökistä kätkön täynnä sukkia ja kaukosäätimiä. Lapset päättävät nimetä mysteeriolennon Hikisukka Hirmuseksi ja laativat salaisen suunnitelman Hirmusen nappaamiseksi…
Ali Standish: Outoja tapauksia Baskervillen koulussa. Tammi 2024. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta.
On vuosi 1868, ja Edinburghissa asuva 9-vuotias Arthur Conan Doyle on päättänyt jäädä pois koulusta auttaakseen perhettään hankkimaan elannon. Syksyn suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun Arthur kutsutaan poikkeuksellisten päättelykykyjensä myötä salaperäiseen Baskervillen kouluun Englantiin. Sisäoppilaitoksessa opiskelee eri tavoin lahjakkaita lapsia, ja opiskelu on ilmaista. Arthur haetaan kouluun ilmalaivalla, ja perillä hän ystävystyy Irenen ja Jimmien kanssa – sekä saa vihollisekseen ylimielisen Sebastianin. Kouluun saavuttuaan Arthur huomaa jotain kummallista ja pian selviää, että sinne on yritetty murtautua. Mutta mitä koulusta halutaan varastaa? Arthur saa myös kutsun Apila-salaseuran jäseneksi, tosin ensin on selvittävä kolmesta hankalasta testistä…
Tuutikki Tolonen ja Kati Vuorento: Agnes ja unien avain. Avain 2023. Selkomukauttanut Riikka Tuohimetsä.
Pieneen Harmalan kylään muuttanut 11-vuotias Agnes ei ole ollenkaan varma siitä, että hän viihtyy uudessa paikassa. Ulkoiluttaessaan naapurin koiraa Agnes löytää hautakiven, johon kaiverrettu nimi on melkein kuin hänen omansa. Yhdessä uuden ystävänsä Pullan kanssa Agnes alkaa selvittää vanhaan hautakiveen kätkeytynyttä arvoitusta, ja yllättäen taustalta paljastuu vanhoja sukusalaisuuksia. Voivatko unet olla viestejä ja onko haamuja olemassa oikeassa elämässä? Selkomukautus Tuutikki Tolosen romaanista Agnes ja unien avain (WSOY 2020).
Matkalla ja maailmalla
Leigh Hodgkinson: Martta on kartalla. Lasten Keskus 2024. Suomentanut Sanna Hytti.
Martta pitää erilaisten karttojen piirtämisestä. Maailmankaikkeuden kartalla Martta on itse niin pieni, että ei ole edes näkyvissä. Aurinkokunnan ja maapallon kartat kattavat nekin aika suuren alueen, mutta kotikaupungin ja kotikadun kartoilla Martan voi jo huomata! Kartta kartalta päästään lähemmäs Marttaa: kotikadulta kotitaloon ja omaan huoneeseen. Lopulta Martta laatii kartan itsestään ja ajatuksistaan. Hänellä on mummon antama hiuslenksu, vikkelät jalat ja monenmoisia vilistäviä ajatuksia sekä isoja unelmia.
Laura Ruohonen ja Linda Bondestam: Konkkaronkka. Otava 2023.
Sukella mukaan riimiteltyyn seikkailuun! Äiti ja kolme villiä pentua ovat jo valmiina muiden matkailijoiden tavoin ja loma salaperäisellä saarella on valmis alkamaan. Matkaopas yrittää parhaansa mukaan pitää huolta lapsista ja koko poppoosta, mutta helppoa se ei ole: reissu on täynnä monenlaisia yllätyksiä ja sivujen aukoista päädytään mitä ihmeellisimpiin maisemiin. Kuinkas konkkaronkalle oikein käykään?
Heidi Viherjuuri ja Henna Ryynänen: Ollaanko nyt perillä? Mäkelä 2023.
”Hyvää matkaa” isä toivottaa. Sitten mennään! Ensimmäinen etappi matkanteossa äidin kanssa on bussimatka rautatieasemalle. Sieltä juna vie lentokentälle, jossa on paljon jännittävää vilinää ja vilskettä. Lennolla kerkeää tehdä vaikka ja mitä: juoda mehua, piirtää ja katsoa videoita. Joko ollaan perillä? Matkanteko jatkuu junassa, mutta sitten ollaankin vihdoin asemalla, jossa mummo on vastassa!
Taianomaisia seikkailuja
Valpuri Kuu ja Ari Vannas: Maailman pienin ballerina ja taikurin nauru. Hertta 2024.
Maailman pienin ballerina, noin vaaksan mittainen, on aloittanut uudessa työpaikassa. Hänet on pestattu tanssijaksi taikurin taloon. Siellä hän saa asua nukkekaapissa kauniiden esineiden ympäröimänä ja esiintyä taikurille joka keskiviikko nukkekaapin lavalla. Viikkojen ja kuukausien kuluessa ballerinaa rupeaa kuitenkin kyllästyttämään yksinäinen elo ja viikoittainen sama sooloesitys. Hän päättää lähteä nukkekaapista kohti akvaariota, jossa taikuri säilyttää maailman pienintä kissaansa, Henrik Augustus von Tassunbergiä. Kissa on paroni, filosofian tohtori ja mainio keskustelija. Sekä ballerina että von Tassunberg kokevat, että taikuri ei arvosta heitä tai heidän kykyjään tarpeeksi, joten he päättävät karata. Kaksikko päätyy Täydenkuun kylästä Sinisen lohikäärmeen kaupunkiin, joka on täynnä ihmeellisiä asioita, mutta myös vaaroja.
Anne Muhonen: Monstera Deliciosa 1. Löytäjä saa pitää. Hertta 2023.
Alaska löytää kavereineen pihalta erikoisen kiven sekä peikonlehden roskiksesta, ja päättää viedä löydökset kotiin. Äidin mielestä kivi näyttää hieman käärmeiden käräjäkiveltä. Hän kertoo tarinan käräjäkivestä, joka sisältää mahtavia taikavoimia. Illan koittaessa Alaskan huoneeseen tupsahtaa kummallinen vihreä olento, peikonlehtien hoivaaja Neyney, joka osaa puhua kasvien kanssa. Mutta mitä tekemistä kummalla kivellä on peikonlehden kanssa? Lue myös sarjakuvasarjan seuraava osa: Ässä hihassa (2024)!
Angie Thomas: Nic Blake ja ihmeelliset – Ilmentäjien ennustus. Otava 2024. Suomentanut Ilkka Rekiaro.
Nic Blake asuu isänsä kanssa Jacksonissa Mississipissä. Kun Nic täyttää 12 vuotta, hän saa isältään lahjaksi hornanhurtan, mutta ei vieläkään halua kertoa tyttärelleen tarkemmin tämän salaisista kyvyistä. Nic ei käy koulua vaan on isänsä kotiopetuksessa, ja naapurissa asuva JP on hänen ensimmäinen oikea ystävänsä. Yhdessä Nic ja JP lukevat suosikkikirjailijansa TJ Retron teoksia, ylläpitävät wiki-sivua ja johtavat epävirallista faniklubia. Kun he tapaavat itse kirjailijan, paljastuu että tämä on Nicin isän ystävä ja että isää syytetään vakavasta rikoksesta. Vähitellen selviää myös, että Nicillä on kaksoisveli Alex. Nic, JP ja Alex tempautuvat vauhdikkaaseen seikkailuun, jonka aikana Nic onnistuu ottamaan sukuunsa kuuluvan kyvyn käyttöön. Fantasiatrilogian aloitusosa.
Värejä ja taidetta
Rob Biddulph: Pähkinä Jones ja piirretty kaupunki. Kumma 2023. Suomentanut Leena Ojalatva.
12-vuotiaan Pähkinä Jonesin taidemaalari-isä on kadonnut, ja uudessa koulussakin on kurjaa. Pähkinällä on ikävä isää ja tämän piirroksia, joita isä teki Pähkinälle päivittäin ja jotka on talletettu isän tekemään laatikkoon. Eräänä päivänä Pähkinä löytää laatikosta erikoisen kynän, jolla piirretyt asiat muuttuvat yllättäen todellisiksi! Kynän synnyttämien ihmeiden myötä Pähkinä tempautuu huimaan seikkailuun toisessa maailmassa yhdessä pikkusiskonsa Lilliputin ja koulukaverinsa Rockwellin kanssa. Lue myös trilogian kaksi seuraavaa osaa!
Ilona Partanen: Mummi Värikäs. Kumma 2024.
Mummi Värikkäällä on pieni puoti, jossa hän maalaa puuleluja kaikenlaisilla väreillä. Maalatessaan hän suorastaan räiskyy ilosta! Eräänä päivänä mummi on kuitenkin kadottanut jotain todella tärkeää. Maalaushommat saavat odottaa, kun mummi lähtee torille etsimään kadottamaansa. Hän kyselee eri kojuilta, mutta minnekään ei ole unohtunut mitään mummi Värikkäältä. Epätoivo meinaa iskeä ja samalla värit alkavat kadota. Ensin katoaa punainen väri kukkakojusta ja sitten vihreä vihanneksista! Mitä jää jäljelle, jos kaikki värit katoavat?
Sara Shepard: Pihla piirtää parhaan ystävän. Otava 2024. Suomentanut Outi Järvinen.
Pihlan aloittaessa kolmosluokan kaikki on toisin kuin edellisvuonna. Paras ystävä Veera on kesän aikana tutustunut luokkakaveriin Raisaan, eikä tunnu olevan enää kiinnostunut taidekerhosta, tai oikeastaan mistään muustakaan mitä he ovat aikaisemmin Pihlan kanssa tehneet. Pihlaa harmittaa, eikä hän tiedä kenen kanssa viettäisi aikaa koulussa. Se ei kuitenkaan ole ainoa asia mikä painaa mieltä. Pihlaa huolettaa myös äidin ja isän salaisuus, lattialla ja maassa pyörivät bakteerit, ryhmätyöt koulussa sekä lukuisat muut asiat. Onneksi koulussa pääsee juttelemaan huolista tunnetaitojen opettaja Himasen kanssa. Himasen neuvosta Pihla rupeaa kirjoittamaan ja piirtämään päiväkirjaa mielessä pyörivistä asioista.
Palaa sivun alkuun.
Tietokirjavinkit lapsille
Eläimiä ja lemmikkejä
Luonto ja ympäristö
Matkalla ja maailmalla
Ruoka
Värejä ja taidetta
Eläimiä ja lemmikkejä
Michael Bright ja Nic Jones: Päiväeläimiä – yöeläimiä. Mäkelä 2024. Suomentanut Pia Korpisaari.
Lähde tutkimusretkelle päiväeläinten maailmaan, käännä kirja ja pääset yöeläinten pariin! Kääntökirjassa esitellään eri puolella maailmaa eläviä päivä- ja yöeläimiä sekä niiden ominaisuuksia. Päiväeläimillä korostuu usein näköaisti, kun taas yöeläimet hyödyntävät kehittynyttä kuulo- ja hajuaistiaan. Joillain yöeläimillä on myös hyvä yönäkö, jonka avulla ne näkevät tarkasti yön pimeässä. Yönäköä hyödyntävät muun muassa useimmat kissaeläimet, kuten Etelä-Amerikan sademetsissä asuvat jaguaarit, jotka metsästävät öisin silmät kiiluen. Mikä eläin on aamuvirkku ja millainen on emun nukkumaanmenorutiini?
Reetta Niemelä ja Anni Nykänen: Parhaat ystävät. Koiralähtöinen tietokirja koko perheelle. Sammakko 2023.
Neljä koirakaverusta eli Jeppu, Kaino, Rauha ja Tympönen kertovat elämästään ihmisten parissa. Jeppu elää Tuikun perheessä ja rakastaa metsäretkiä. Kaino asuu Aimo-papan kanssa ja viettää paljon aikaa istuskellen papan kanssa puistossa. Rauha on autismikirjolla olevan Elman paras tuki. Pelokas Tympönen puolestaan on viettänyt aikaa eläinten turvakodissa ja nyt vasta totuttelee elämään Kukan kanssa. Osin sarjakuvamaisesti kuvitettu tietokirja tutustuttaa maailmaan koiran näkökulmasta. Saako masua rapsuttaa? Miksi nuuhkiminen on tärkeää? Miten rescuekoiraa tulee kohdella?
Stacey Roderick ja Kwanchai Moriya: Mikä ihmeen merenelävä? Kvaliti 2024. Suomentanut Jade Haapasalo.
Millä merenelävällä on suurensuuret silmät? Entä millä merenelävällä on kiemurteleva ruumis? Mikä merenelävä tarvitsee kippuralla olevaa pyrstöä, ja mihin tarkoitukseen? Kuvatietokirjassa pääset arvaamaan mille meressä asustavalle otukselle mikäkin ominaisuus kuuluu. Seuraavalta sivulta löydät oikean vastauksen ja mielenkiintoista tietoa.
Luonto ja ympäristö
Jade Haapasalo ja Ari Vannas: Tietopalat: Hurjat luonnonmullistukset. WSOY 2024.
Lähde mukaan tutkimaan hurjia luonnonmullistuksia Keijo K. Kotilon opastuksella! Eri puolilla maapalloa tapahtuu veteen, maanpintaan ja ilmastoon liittyviä äkillisiä muutoksia. Mistä nämä muutokset, kuten tulvat, maanjäristykset ja trombit oikein johtuvat? Entä miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa luonnonmullistuksiin? Helppolukuinen tietokirja vastaa näihin kysymyksiin.
Tom Jackson ja Sam Caldwell: Matkaopas uhanalaiseen luontoon. Mäkelä 2024. Suomentanut Sanna Kangasluoma.
Useat maapallon eläimet ja muut eliöt ovat uhanalaisia, eli vaarassa kuolla sukupuuttoon. Mutta miksi? Matkaopas uhanalaiseen luontoon vie lukijan muun muassa Keski-Aasian aroille, Intian valtameren syvyyksiin sekä Australian eukalyptusmetsiin tutustumaan uhanalaisiin lajeihin. Samalla kerrotaan niitä uhkaavista ongelmista ja vaaroista, sekä miten ihmiset voisivat suojella lajeja sukupuutolta.
Jussi Kaakinen, Juha Kuisma ja Kirsti Manninen: Muutosten maa. Suomen lasten ympäristöhistoria. Otava 2024.
Elinympäristömme on muovautunut miljoonien vuosien kuluessa useampaan otteeseen. Aluksi muun muassa ilmakehän synnyn sekä jääkausien vaikutuksesta, myöhemmin ihmisten ja eri lajien sopeutuessa ja asettuessa Suomeen. Tietokirja käsittelee ympäristöhistoriaa aina maapallon synnystä nykypäivään saakka.
Matkalla ja maailmalla
Maijaliisa Erkkola, Riikka Pajulahti ja Tiina Konttila: Kestokamujen yllätysjuhlat: Sambuuseja ja salapoliiseja. Gaudeamus 2024.
Selmi kutsuu ympäri Suomea asuvat Kestokamut Sodankylään auttamaan mummun yllätysjuhlien järjestämisessä. Kun porukka on kasassa, mummu onkin kadonnut, eikä kadonnutta syntymäpäiväsankaria voi yllättää! Kestokamuilla on nyt siis kaksi tehtävää: etsiä mummu ja järjestää juhlat. Jälkimmäisen kohdalla ystävykset pohtivat, että usein erilaisiin juhliin liittyy vahvasti tietyt ruuat. Se mitä ja miten syödään, vaihtelee eri kulttuureissa. Jotkut ruuat voivat kuitenkin muistuttaa toisiaan, kuten somalialaiset sambuusit, joista Kestokamuille tulee mieleen myös ukrainalaiset cheburekit, intialaiset samosat sekä suomalaiset lihapiirakat!
Jani Kaaro ja Jussi Kaakinen: Maailman pahimmat paikat. Into 2024.
Lähde mukaan kierrokselle maailman pahimpiin paikkoihin! Kiertoretki vie lukijan pahoihin, mutta kiehtoviin paikkoihin ympäri aurinkokuntaa ja kauemmas. Tiesitkö, että Neptunuksen myrskytuulet ovat nopeampia kuin ääni tai että Uranuksen Aurinkoon osoittavalla puolella on niin kuuma, että metallikin höyrystyy? Tietokirja kaikille avaruuden ihmeistä kiinnostuneille.
Petri Pirkola ja Jaakko Seppälä: Charlotte Cheddar ja innostava Iso-Britannia. Myllylahti 2024.
Humoristinen matkaopas lapsille ja lapsiperheille esittelee monipuolisesti Iso-Britanniaa. Charlotte Cheddarin opastuksella tutustutaan nähtävyyksien lisäksi muun muassa Iso-Britannian kieliin, kulttuuriin, historiaan sekä urheilu- ja ruokakulttuuriin!
Ruoka
Jukka Laajarinne ja Mari Luoma: Kommelluksia keittiössä – Tarina kemiasta. Gaudeamus 2024.
Uteliaat ja tiedonhaluiset Kekomieli-lajin ötökät saapuvat vierailulle erään ihmisen keittiöön. Siellä he oppivat, mitä ruuanlaitto on ja miten ruoka-aineiden erilainen yhdistely ja käsittely muuttaa ruokaa. Sehän on oikeastaan tutkimusta ja kemiaa! Muffinssitaikina kypsyy ja muuttuu kiinteäksi kuumassa uunissa, mutta tiedätkö mikä sen aiheuttaa?
Astrid Lindgren, David Sundin, Johanna Westman ja Ingrid Vang Nyman: Peppi Pitkätossun keittokirja: Reseptejä huvikummusta ja seitsemältä mereltä. WSOY 2023. Suomentanut Tittamari Marttinen.
Pepin eväillä jaksaa vaikka mitä! Keittokirjasta löytyy ohjeita esimerkiksi tuhtiin merirosvoaamiaiseen, puuroihin, lihapulliin, pannukakkuihin, täytekakkuun ja erilaisiin pikkuleipiin. Peppi ei kylläkään ole niin tarkka ohjeiden seuraamisessa, ja sinäkin voit päättää itse, milloin haluat kokeilla jotain vähän eri lailla. Muista myös valmistaa krumeluuripillereitä, jos et halua kasvaa aikuiseksi. Entä mitä mahtaa kuulua rosvojen yöpalaan? Pönkin valmistusohjeen voitkin keksiä ihan itse. Piirrä siitä kuva ja kirjoita ohje ylös niin muistat, kuinka se tehdään seuraavallakin kerralla.
Anni Pyykkö ja Eveliina Netti: Venni ja Lyly: Ruokasankarit. Lasten keskus 2024.
Venni on iltapalalla eikä meinaa jaksaa syödä lautastaan tyhjäksi. Pehmolelukaveri Lyly tietää, ettei ruokaa saa heittää roskiin, sillä ruuan saaminen lautaselle vaatii paljon sekä luonnolta että ihmisiltä. He alkavat yhdessä selvittää mistä ruoka oikein tulee. Matka siemenestä kaupassa myytäväksi ruisleiväksi on pitkä, samoin kuin banaaneilla, vaikkei niitä tarvitsekaan erikseen valmistaa. Ne nimittäin matkaavat pitkän matkan Etelä-Amerikasta Suomeen. Venni ja Lyly oppivat, että ruoka on liian arvokasta tuhlattavaksi, joten he päättävät ryhtyä ruokasankareiksi ja taistella hävikkiä vastaan! Tarinallinen tietokuvakirja sisältää vinkkejä hävikin vähentämiseen sekä lapsille että aikuisille.
Värejä ja taidetta
Gecko Keck ja Gerhard Wörner: Lasten suuri piirustuskoulu. Mäkelä 2023. Suomentanut Auli Hurme-Keränen.
Lasten piirustusopas ohjaa vaihe vaiheelta piirtämisen maailmaan. Ensin tutustutaan perusteisiin, jonka jälkeen voi siirtyä yksityiskohtaisempiin piirustuksiin. Opettele piirtämään erilaisia eläimiä sekä ihmisiä!
Anne Muhonen: Piirretään hahmoja! WSOY 2024.
Piirustusopas on täynnä hauskoja harjoituksia hahmojen etsimiseen sekä piirtokäden lämmittelyyn. Kun hahmo on alkanut löytyä, on aika tutustua siihen tarkemmin. Mistä se pitää? Millainen sen perhe on? Kokeilemalla erilaisia välineitä ja tyylejä hahmosta voi löytää yllättäviäkin puolia! Yksityiskohtien, varjojen ja värien lisäämisen jälkeen on aika herättää hahmo eloon, esimerkiksi sarjakuvana. Millaisia hahmoja sinä keksit?
Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni: Tove! Tove Janssonin matka vapauteen ja maailman ääriin. Teos 2023.
Kuvakirjamaisessa tietokirjassa kerrotaan Tove Janssonin elämästä ja reissuista. Muumit tekivät Tove Janssonista maailmankuulun, mutta Tove halusi tehdä muutakin: maalata ja piirtää sekä kirjoittaa toisenlaisia tarinoita. Jäähyväisten jättäminen on kuitenkin vaikeaa, samoin uuden aloittaminen. Kun viimeinen muumikirja valmistui, lähti Tove kumppaninsa Tuulikki Pietilän kanssa maailmanympärimatkalle ja käänsi elämässään uuden sivun.
Palaa sivun alkuun.
Koulumaailmassa
Koulussa voi tapahtua vaikka ja mitä! Arkisten sattumusten lisäksi siellä voi joutua taistelemaan superpahiksia vastaan, harjoittamaan omia höpervoimiaan tai selvittämään jännittäviä mysteerejä.
Uudet selkokirjat käyttöön yläkouluissa – kirjalahjoituksen taustalla huoli heikkenevästä lukutaidosta
Suomen Kulttuurirahaston lahjoittamat Selkopolku-paketit on otettu innolla vastaan yläkouluissa.
Kaikki Suomen yläkoululaiset ovat aloittaneet lukukautensa uusien selkokirjojen ympäröimänä. Suomen Kulttuurirahaston Selkopolku-hankkeessa lahjoitettiin yläkouluille 50–150 kappaleen valikoima selkokirjoja ja helppolukuisia kirjoja. Yhteensä hankkeessa lahjoitetaan noin 80 000 kirjaa. Tänä syksynä myös toisen asteen opintoihin valmentavat TUVA-koulutukset saavat oman pakettinsa. Selkopolun toteuttaa Lastenkirjainstituutti.
Selkopolun taustalla on huoli suomalaisnuorten heikkenevästä lukutaidosta ja koulujen jatkuvista haasteista hankkia kirjallisuutta kaikkien saataville. PISA-tulosten mukaan heikkoja lukijoita on Suomessa joka viides.
Selkopolku-lahjoitus sisältää 24 nimikettä. Suurin osa on selkomukautuksia yleiskielisistä nuortenkirjoista, jotta koko luokka voi käsitellä samaa teosta lukutaidon tasosta riippumatta.
Lahjoituksen mukana koulut saivat tehtävämateriaaleja, jotka ovat kaikkien hyödynnettävissä myös hankkeen verkkosivuilla. Tänä syksynä opettajille järjestetään koulutuksia Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa sekä etäyhteydellä verkossa. Jyväskylän yliopisto toteuttaa Selkopolusta vaikuttavuustutkimuksen.
Tutustu kirjapaketteihin ja tehtävämateriaaleihin sekä kurkista koulutusten ajankohdat Selkopolku-hankkeen verkkosivuilla.
Sateenkaariteemat lasten- ja nuortenkirjoissa
Kesäkuussa vietetään kansainvälistä Pride-kuukautta. Pride on maailmanlaajuinen liike ja ajattelutapa, jossa korostuu jokaisen oikeus omaan seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun. Pride-tapahtumat ovat yleensä värikkäitä ihmisoikeustapahtumia. Lue lisää Helsinki Pride -sivustolta.
Tutustu myös ihmisoikeusjärjestö Setan toimintaan ja sivuihin.
Pride-kuukauden kunniaksi Lukemo vinkkaa kirjoja, joissa esiintyy tai käsitellään mm. sateenkaariperheitä, sukupuolen moninaisuutta ja/tai seksuaalista suuntautumista.
Vinkkien lisäksi voit myös etsiä lisää luettavaa samoista aiheista kokeilemalla esimerkiksi hakusanoja:
sateenkaariperheet, sateenkaarinuoret, queer, seksuaalivähemmistöt, sukupuolivähemmistöt, transsukupuolisuus, muunsukupuolisuus, aseksuaalisuus, sukupuoli-identiteetti.
Lastenromaanit ja sadut
Boldizsár M. Nagy ja muut: Satumaa kuuluu kaikille. WSOY.
Satukokoelmassa on 17 tarinaa, joissa seikkailevat hahmot näyttävät, etteivät kaikki sankarit ja prinsessat ole samanlaisia, ja että sadut tosiaan kuuluvat kaikille sukupuoleen, ulkonäköön, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vaikka yhteiskuntaluokkaan katsomatta.
Ursula Mursu ja Apila Pepita: Kuuilma-sarja. Kumma.
Ensimmäisessä Kuuilma-sarjan osassa Myrtti päätyy aivan vahingossa toiseen maailmaan! Hän alkaa etsiä paluureittiä kotiin apunaan muurahaiskarhupehmo Fuuga ja muovinen dinosaurus, jotka muuten ovat elossa. Seikkailu noitien maailmassa on täynnä yllättäviä käänteitä ja uusia ystäviä.
Kuvakirjat
Lotte Jeffs ja Sharon Davey: Verraton perheeni. Mäkelä.
Lapsi pohtii, onkohan muilla lapsilla kaksi äitiä kuten hänellä. Päiväkodissa tehdään kierros, jossa jokainen saa vuorollaan kertoa omasta perheestään. Yksi kertoo mummunsa olevan supersankari, toisen isät ovat velhoja. Eräs lapsi asuu perheineen kahdessa kengässä: äidin ja isän. Perheitä on erilaisia, joista jokainen on yhtä satumainen ja ainutlaatuinen!
Susanna Silvander-Rosti ja Nadja Sarell: Sulo ja Elsi -sarja. Otava.
Sarjan ensimmäisessä osassa Sulon ja Elsin uudet naapurit (Otava 2021) kaksoset Sulo ja Elsi muuttavat uuteen kotiin äitiensä kanssa. Perhe päättää lähteä tutustumaan uusiin naapureihinsa, joihin kuuluu hyvin erilaisia perheitä. Jokainen uusi perhe tuo mukanaan uusia ystäviä ja kivoja seikkailuja!
Jenni Skyttä-Forssell ja Giannetta Porta: Viltti ja Vanu varovaisten talossa. Kvaliti.
Päiväkoti on suljettu ja sisarukset Viltti ja Vanu pääsevät hoitoon Toivo-enon ja hänen miesystävänsä Topin luo. Toivo käskee koko ajan heitä olemaan varovaisia, mikä huvittaa lapsia. Toivon ja Topin luona lapset pääsevät leikkimään piilosta, syömään lettuja ja rakentamaan majan. Samalla he etsivät Takku-kissaa, joka tuntuu kadonneen jäljettömiin.
Mila Teräs ja Hannamari Ruohonen: Ensilumi. Karisto.
Tuiskun vaari harrastaa taitoluistelua ja mummin kanssa he kaikki kolme yhdessä ompelevat vaarille hienon esiintymisasun. Kun Tuisku kysyy, kertoo vaari olevansa nainen, jota luultiin lapsena pojaksi. Vasta vanhempana vaari uskalsi kertoa muille olevansa oikeasti nainen…
Nuortenkirjat
Edith Arkko, Magdalena Hai ja muut: Sydänten salonki: Queer-romanttisia tarinoita. Osuuskumma.
Saavatko intersukupuolinen peikko ja merirosvon morsian toisensa? Löytääkö teatteria harrastava prinssi sittenkin tosirakkauden? Antologiassa on yhdeksän queer-romanttista ja spekulatiivista tarinaa, joiden keskiössä on romanssi ja onnellinen loppu. Mukana on koko sateenkaaren kirjo aseksuaalisuudesta monisuhteisuuteen, ja novelleissa seikkaillaan eri puolilla Eurooppaa aina myöhäiskeskiajalta viime vuosisadalle saakka.
Johan Ehn: Hevospojat. Otava.
19-vuotias Anton on aloittanut työt Tukholmassa vanhusten palvelutalossa. Eräällä kotikäynnillä hän tutustuu lähes satavuotiaaseen Alexander Kovaciin eli Sashaan, joka ei juuri puhu. Pikkuhiljaa Anton saa mieheen kontaktin ja kiinnostuu tämän kotoa löytyvistä kuvista ja kirjeistä. Kuvissa näkyy etenkin hevosia ja sirkustaiteilijoita sekä toinen nuori mies, Janek. Antonkin harrastaa ratsastusta, mutta metsäretkellä sattuneen kaatumisen jälkeen ratsastus on alkanut tuntua pelottavalta. Anton alkaa selvittää Sashan menneisyyttä samalla kun pohtii omaa seurusteluaan kahdeksan vuotta vanhemman Peterin kanssa. Mitä kaikkea Sasha ja Janek ovat yhdessä kokeneet, voisiko Sasha auttaa häntä ratsastuspelon kanssa – ja mitä Sashan kotoa löytyvä Gestapon kirje tarkoittaa?
Simon James Green: Heartbreak boys. Otava.
16-vuotias Jack toivoo, että hänet ja poikaystävä Dylan äänestetään yläkoulun päättäjäisjuhlien kuninkaallisiksi, vaikka homopari ei ole koskaan aiemmin ollut edes ehdolla. Räväkkää Jackia hiljaisempi Nate puolestaan hermoilee juhlapuhettaan, sillä hän aikoo kertoa kaikille homoudestaan. Juhlien huipennuksesta tulee kuitenkin fiasko: Jack ja Dylan julistetaan voittajiksi, mutta kruunaushetkellä Jack ymmärtää, että Dylan ja Naten poikaystävä Tariq ovat pettäneet heitä yhdessä. Tilaisuus kostoon tarjoutuu, kun Jack kutsutaan mukaan Naten perheen kesälomareissulle. Jack päättää perustaa Dylanin ja Tariqin esimerkin mukaisesti Instagram-tilin, jolla hän julkaisee tarkoin lavastettuja lomakuvia. Ainoana tavoitteena on saada exät mustasukkaisiksi – mutta voisiko yhdessäolo johtaa myös muuhun?
Miska Valos: Sisäsiisti. WSOY.
Lukion toinen vuosi on käynnistymässä, kun transsukupuolinen Esra saa ensimmäisen testosteronipiikin parhaalta ystävältään Hilleviltä. Testot on hankittu pimeästi, sillä Esran transpolilähete ei ole edennyt. Illalla Esra tapaa myöskin binderiä käyttävän ykkösluokkalaisen Karon, joka ystävystyy Hillevin kanssa yllättävän nopeasti. Vähitellen Esra alkaa tuntea olonsa ulkopuoliseksi niin koulussa kuin hyväosaisessa kulttuurikodissa. Lapsesta saakka näytelleelle Esralle ei meinaa löytyä omaa paikkaa edes kulttuuripiireistä, mutta onneksi leffakuvauksissa on mukana ihana Vilko…
Katso myös:
Sateenkaarevat säeromaanit:
J.S. Meresmaa: Dodo-trilogia. Myllylahti.
Dess Terentjeva: Ihana & Freestyle & Zeno. WSOY.
Sarjakuvasuosikki:
Alice Oseman: Heartstopper -sarjakuvasarja ja pienoisromaanit. Tammi.
Kesätunnelmaa nuortenkirjoissa
Lämpimiä päiviä ja valoisia öitä. Uppoudu kesätunnelmaan näiden nuortenkirjojen avulla!
Lukemon Nuorten oma ääni -kilpailun voittajat on valittu!
Lukemon yläkouluille suunnatun Nuorten oma ääni -kampanjaan kytkeytyvä kirjallisuusaiheinen kilpailu yläkouluikäisille nuorille järjestettiin keväällä 2024.
Kilpailuun sai osallistua luettuun kirjaan liittyvällä luovalla tuotoksella, joka sopi johonkin kilpailun kolmeen kategoriasta: 1) kirjoita, 2) piirrä tai taiteile sekä 3) kuvaa tai äänitä.
Kilpailun arvioinnissa huomioitiin kekseliäisyys sekä oman näkemyksen esille tuominen. Voittajatyöt valinnut raati koostui Lukemo-tiimin edustajasta sekä Lukukeskuksen nuorten kirjallisuusmedia Lukufiiliksen päätoimittajasta. Voittajille jaetaan kirjapalkinnot.
Kategoria 1: kirjoita
Matilda 14 vuotta kirjoitti jatkoa J.S. Meresmaan säeromaanille Dodo (Myllylahti 2020).
Teksti saavuttaa upeasti säeromaanin muodon, rytmin ja tunnelman. Kieli on huolellista ja kaunista, ja lukijasta tuntui kuin olisi lukenut alkuperäistä teosta! Lyhyessä tekstissä rakennettiin taidokkaasti kekseliäs uusi käänne juoneen.
Kategoria 2: piirrä tai taiteile
Selma 14, Meeri ja Oona 13 taiteilivat teoksen Suzanne Collinsin nuortenkirjaan Nälkäpeli (WSOY 2008) pohjautuen.
Teos kuvaa hienosti kirjan tapahtumia ja jännitteitä yhdessä kuvassa. Värimaailma vie nälkäpelin areenalle ja yksityiskohdissa nousee esiin kirjan eri motiivit, kuten Katnissin jousi, matkijanärhi sekä tuli. Teoksen voi ajatella olevan uusi kansi kirjalle.
Kategoria 3: kuvaa tai äänitä
15-vuotiaat Lilja ja Sini äänittivät podcast-jakson, jossa he keskustelevat lukemastaan Marko Hautalan kauhuromaanista Kuokkamummo (Tammi 2014).
Liljan ja Sinin podcast-jaksossa keskustelu on luontevaa. Molemmat osapuolet pääsevät yhtäläisesti kertomaan, mitä mieltä ovat kirjasta olleet. Oma tunnussävel virittää kuulijan aitoon podcast-tunnelmaan!
Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille!
Palkitut työt sekä muita kilpailuun lähetettyjä töitä on julkaistu Lukemon Nuorten oma ääni -sivuilla. Osa töistä tullaan julkaisemaan myös Lukufiiliksessä.
Nuorten oma ääni -sivuille tästä.
Oma ääni -sivut pitävät sisällään kirjavinkkejä, vinkkivideoita, kirjoituksia ja fanitaidetta, jotka ovat kaikki lasten ja nuorten itse tekemiä! Sivusto tarjoaa kaikille avoimen julkaisualustan, eli väylän lasten ja nuorten oman äänen kuulumiseen. Lasten oma ääni -sivuilla on julkaistu lasten kirjoittamia juttuja ja tekemiä teoksia aina 12 ikävuoteen saakka. Nuorten oma ääni -sivuilta puolestaan löytyy 13-vuotiaiden ja sitä vanhempien tekemiä juttuja.
Mukana kampanjassa Lukukeskuksen nuorten kirjallisuusmedia Lukufiilis.
Lue lisää Nuorten oma ääni -kampanjasta ja sen materiaaleista.
Tietoa ja tarinoita hyönteisistä
Tältä vinkkilistalta löydät tietoa ja tarinoita hyönteisistä!
Kirjoja nuoruudesta – yläkoulussa
Seiskalla, kasilla, ysillä. Nämä nuortenkirjat kertovat yläasteikäisten elämästä!
Lukuviikko 2024
Lukuviikko on valtakunnallinen lukutaidon teemaviikko, jonka tavoitteena on tarjota tietoa ja sisältöjä lukutaidon ja lukemisen ajankohtaisista kysymyksistä. Tänä vuonna Lukuviikko järjestetään 22.– 28.4.2024 teemalla kohtaaminen. Lukukokemusten myötä maailmat kohtaavat, opimme uutta ja ymmärrys, solidaarisuus ja empatia kasvavat. Ihmisten kohtaaminen voi tapahtua niin fyysisessä tilassa kuin virtuaalisestikin, esimerkiksi lukupiirissä, kirjailijavierailulla tai sosiaalisessa mediassa.
Lukuviikko tarjoaa ympäri vuoden käytettävissä olevia materiaaleja lukutaitotyöhön ja lukemaan innostamiseen. Lukuviikon järjestää Lukukeskus yhdessä kirja-alan toimijoiden kanssa. Lue lisää Lukuviikosta ja tutustu materiaaleihin.
Eri tahot ympäri Suomen järjestävät erilaisia tapahtumia, tempauksia ja kirjailijavierailuja osana Lukuviikkoa. Katso, onko esimerkiksi juuri sinun kirjastossasi jotain erityistä ohjelmaa Lukuviikon aikana!
Miten aiot viettää Lukuviikkoa? Kerro se sosiaalisessa mediassa käyttämällä tunnisteita #lukuviikko ja #lukuviikko2024.
Lukuviikon lukuvinkit Lukemossa
Lukuviikko näkyy Lukemossa! Tältä sivulta löydät lukuvinkkejä eri ikäisille lukijoille. Listalta löytyy kuvakirjoja, lastenkirjoja ja nuortenkirjoja, joissa kaikissa kohdataan jotain, kuten ystäviä, eri kulttuureja tai erilaisia tunteita.
Kuvakirjoja
Vuokko Hurme ja Mari Ahokoivu: Timanttia tietoa: Juhlakirja. WSOY.
Mikä olisikaan sen parempaa kuin kunnon juhlat! Oletko kuullut korealaisesta mutafestivaalista, jossa juhlakansa möyrii mudassa? Entä tunnetko Thaimaassa marraskuussa vietettävän apinajuhlan ja sen perinteet? Syntymäpäivän viettäminen taitaa olla tuttua, mutta tiedätkö mistä tapa syödä kakkua syntymäpäivänä on peräisin? Juhlakirjassa kerrotaan erilaisista pirskeistä ympäri maailmaa ja tunnetuimmista Suomessa vietettävistä juhlista. Tietokuvakirjassa kohdataan erilaisia kulttuureja ja niiden juhlaperinteitä.
Lotte Jeffs ja Sharon Davey: Verraton perheeni. Mäkelä. Suomentanut Raija Rintamäki.
Lapsi pohtii, onkohan muilla lapsilla kaksi äitiä kuten hänellä. Päiväkodissa tehdään kierros, jossa jokainen saa vuorollaan kertoa omasta perheestään. Yksi kertoo mummunsa olevan supersankari, toisen isät ovat velhoja. Eräs lapsi asuu perheineen kahdessa kengässä: äidin ja isän. Perheitä on erilaisia, joista jokainen on yhtä satumainen ja ainutlaatuinen! Kuvakirjassa kohdataan erilaisia perheitä.
Ilja Karsikas: Sateenkaarikiitäjä. S&S.
Riinalle ja Mallalle tulee riitaa leikin tuoksinassa, ja Riina lähtee kiukustuen kotiin. Häntä ärsyttää ja harmittaa, ja hän haluaisi vain olla rauhassa. Ulkoa kuitenkin kuuluu Mallan leikit koiran kanssa sekä outoa, mieltä kutkuttavaa siritystä. Mistä ääni oikein on peräisin? Sateenkaarikiitäjästä, tietää Malla. Riina päättää lähteä etsimään sateenkaarikiitäjää aivan itsekseen. Hän pyöräilee ympäri kaupunkia kyselemässä, jos tuosta sirittävästä hyönteisestä olisi näköhavaintoja. Kuvakirjassa kohdataan kaupungin asukkaita, sekä oma paras ystävä.
Martina Moliis-Mellberg ja Sanna Mander: Pieni runomieli: päättömiä riimejä. S&S. Suomeksi riimitellyt Henriikka Tavi.
Runoja rakastavan Leinon pää vilisee ajatuksia ja sanaleikkejä, joista osa on varsin nokkelia ja osa taas hieman hassuja. Eräänä kuumana kesäisenä päivänä isosisko tulee hakemaan Leinoa koulusta ja kaksikon kävellessä kaupungin halki he löytävät yllättäen runoja ihan joka paikasta! Riimejä riittää keksittäväksi kaduilla ja kahvilassa sekä ravintolassa ja ratikassa. Ilmestynyt myös ruotsiksi I mitt lilla huvud: rimliga och orimliga rim (Schildts & Söderströms). Riimitellyssä tarinassa kohdataan erilaisia hahmoja ympäri kaupunkia.
Catherine Veitch ja Shiori Saito: Kiehtovia kansalliseläimiä läheltä ja kaukaa. Mäkelä. Suomentanut Terhi Leskinen.
Tiesitkö, että Suomen kansalliseläin on karhu? Karhu päättää järjestää juhlat kaikkien kansalliseläinten kunniaksi ja lähtee reissuun kutsumaan niitä juhlavieraiksi. Ihan kaikki eivät kuitenkaan pääse juhliin mukaan. Tiedätkö, millainen oli dodo, ja minkä maan kansalliseläin siitä on tehty? Tietokuvakirjan avulla tutuiksi tulevat eri maiden liput, ja maita edustavat eläimet. Tietokuvakirjassa kohdataan erilaisia eläimiä eri puolilla maailmaa.
Lastenkirjoja
Malin Klingenberg ja Margareta Sandin: Zakir ja kevät. S&S. Suomentanut Outi Menna.
Keväisenä perjantaina Zakir palaa koulusta kotiin poikkeuksellisen iloisena. Vanhemmat vitsailevat, että olisikohan Zakir rakastunut. Niinhän saattaa joskus käydä keväällä! Zakir rupeaa kuulostelemaan oloaan: miltä rakastuminen tuntuu? Tanssitunnilla Zakir pohtii, voisiko olla rakastunut vierustoveri Paulaan. Tai ehkäpä sittenkin puistossa ulkoilevaan kaverin koiranpentuun! Zakir oppii, että rakastua voi myös kevääseen ja elämään. Helppolukuisessa kirjassa kohdataan uusia tunteita.
Essi Kummu ja Liisa Kallio: Rauhan alkuja. Tammi.
Zofia opettelee elämää uudessa maassa, sillä kotimaassa Ukrainassa on sota. Kotona isoäiti, baabuska, on jatkuvasti surullinen, sillä isoisä on jäänyt Ukrainaan. Perhe yrittää soittaa videopuheluita, mutta yhteys on huono. Koulussa puolestaan on tullut riitaa Alisan kanssa, eikä ole helppoa sopia, kun mieltä vaivaa monet asiat. Onneksi niistä voi jutella koulussa kouluavustaja Oksanan kanssa ja illalla kotona isän kanssa. Kuten koulun ikkunalaudalla kasvavat pienet taimet ja piirustuksessa ihmisten sisällä kasvavat versot, myös Zofia oppii löytämään pienen rauhan alun sisältään. Runsaasti kuvitetussa lastenromaanissa kohdataan vaikeita tunteita.
Tim Probert: Lightfall 1: Viimeinen liekki. WSOY. Suomentanut Kati Valli.
Irpan maassa, keskellä pohjoista suurmetsää asuu Beatrice eli Bea yhdessä hänet adoptoineen Alfiridin, Suuren Possuvelhon kanssa. Eräänä päivänä Bea lähtee keräämään maastosta ainesosia rohtoihin ja eliksiireihin Alfiridille, ja kohtaa siellä olennon, joka esittäytyy Cadwalladeriksi eli Cadiksi. Cad on galduuri, joiden luultiin kuolleen sukupuuttoon useita vuosisatoja sitten. He pelastivat Irpan rakentamalla uusia valonlähteitä pimeyden keskelle sen jälkeen, kun aurinko sammui lopullisesti. Cad tarvitsee Possuvelhon apua, mutta hän on kadonnut. Bea päättää lähteä etsimään huoltajaansa ja Cad liittyy etsintäpartioon. Yhdessä he taivaltavat läpi Irpan kohdaten erilaisia vaaroja, mutta onneksi myös auttavaisia olentoja. Samaan aikaan Irpassa herää muinainen uhka, ja pimeys on jälleen aikeissa vallata koko maan. Sarjakuvasarjan ensimmäinen osa. Sarjakuvakirjassa kohdataan vaaroja ja seikkailuja.
Salla Simukka ja JP Ahonen: Poika ullakolla, poika kellarissa. Tammi.
10-vuotias Alexis muuttaa perheensä kanssa uuteen kotitaloon Pohjoislinnan kaupunkiin. Talossa on ullakkohuone, joka vetää Alexista heti puoleensa ja hän päättää valita sen huoneeksensa. 10-vuotias Max hänkin muuttaa perheensä kanssa uuteen taloon Kalliokaupungissa. Heidän talossaan on kellari, josta Max löytää itselleen rauhallisen huoneen. Pian muuton jälkeen sekä Max että Alexis alkavat aistimaan outoja asioita uudessa talossa – kuuluu elämisen ääniä paikoista, joita ei talossa ole, ullakolta tai kellarista, sekä mystinen sävelmä, joka leijuu uhkaavan oloisena sekä unissa että valveilla ollessa. Oudot tuntemukset ajavat molemmat lapsista tutkimaan taloa, mutta mikään ei tunnu muuttuneen. Kunnes eräänä myöhäisiltana kaikki on toisin: Max avaa ullakon luukun, ja välikaton sijaan sieltä aukeaa huone, jossa seisoo poika. Se on Alexis. Lastenromaanissa uudet maailmat ja ystävät kohtaavat.
Taru Viinikainen ja Silja-Maria Wihersaari: Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko. WSOY.
Aurora on pieni piiskuhäntä, maaoravan kaltainen otus, joka asuu saappaassa niin kuin hänen sukunsa on aina asunut. Kun metsäpalo pyyhkäisi Saapassaaren yli, Auroran perhe pelastautui Tynnyrilään, missä Aurora nyt asuu yhdessä isoäitinsä kanssa. Tynnyrilässä kaikki on hyvin järjestelmällistä ja siistiä, ja siihen Aurorakin on tottunut. Isoäiti on kuitenkin huolettomampi, onhan hän alkujaan Saapassaarelta, jossa elämä on ollut erilaista. Mutta sitten isoäiti sairastuu ja koko järjestys menee sekaisin. Auroran on lähdettävä hakemaan lääkkeitä saman Pahankosken rannalta, jonne äiti ja isä aiemmin katosivat. Uskaltaako Aurora ikinä ylittää koskea ja voittaa pelkojaan? Lastenromaanissa kohdataan pelkoja.
Nuortenkirjoja
Johan Ehn: Hevospojat. Otava. Suomentanut Sirje Niitepõld.
19-vuotias Anton on aloittanut työt Tukholmassa vanhusten palvelutalossa. Eräällä kotikäynnillä hän tutustuu lähes satavuotiaaseen Alexander Kovaciin eli Sashaan, joka ei juuri puhu. Pikkuhiljaa Anton saa mieheen kontaktin ja kiinnostuu tämän kotoa löytyvistä kuvista ja kirjeistä. Kuvissa näkyy etenkin hevosia ja sirkustaiteilijoita sekä toinen nuori mies, Janek. Antonkin harrastaa ratsastusta, mutta metsäretkellä sattuneen kaatumisen jälkeen ratsastus on alkanut tuntua pelottavalta. Anton alkaa selvittää Sashan menneisyyttä samalla kun pohtii omaa seurusteluaan kahdeksan vuotta vanhemman Peterin kanssa. Mitä kaikkea Sasha ja Janek ovat yhdessä kokeneet, voisiko Sasha auttaa häntä ratsastuspelon kanssa – ja mitä Sashan kotoa löytyvä Gestapon kirje tarkoittaa? Nuortenkirjassa sukupolvet kohtaavat.
Hanna Niittymäki ja Minerva Martinoff: Ihmisiksi. Suomen rauhanpuolustajat.
Osaatko oikeasti kuunnella muita? Voiko rakkaus pelastaa maailman? Millainen ihminen on ekosysteemin kannalta hyvä tyyppi? Tieto- ja tehtäväkirjassa käsitellään ekokriisiä, oikeudenmukaisuutta ja empatiaa sekä monia muita asioita, jotka liittyvät ihmisiksi elämiseen. Tieto- ja tehtäväkirjan avulla voi oppia kohtaamaan ihmisiä empaattisemmin ja oikeudenmukaisemmin.
Adam Silvera: Ensimmäinen viimeinen päivä. WSOY. Suomentanut Outi Järvinen.
Joaquin Rosa on luonut mullistavan keksinnön: Kuolinhetki-palvelun, joka tietää jokaisen ihmisen kuolinpäivän. Maksulliseen palveluun täytyy rekisteröityä, jotta voi saada tietää puhelimitse kuolevansa seuraavan 24 tunnin aikana. Bronxissa asuva 18-vuotias puertoricolainen Orion Pagan on parhaan ystävänsä ja adoptiosiskonsa Dalma Youngin kanssa Times Squarella New Yorkissa seuraamassa Kuolinhetki-palvelun lanseerausta. Orion näkee kiinnostavan oloisen pojan, ja rohkaistuu juttelemaan hänelle. 19-vuotias Valentino Prince on muuttanut samana päivänä Arizonasta New Yorkiin tavoittelemaan mallinuraa sekä välttelemään konservatiivisia vanhempiaan, jotka eivät hyväksy hänen homoseksuaalisuuttaan. Valentinolla on elämä ja unelmat edessä, kun taas Orion tuntee elävänsä lisäajalla vakavan sydänvikansa vuoksi. Kun keskiyö koittaa, yksi heistä saa puhelun. Se on Kuolinhetki-palvelun ensimmäinen. Nuortenromaanissa kohdataan uusia ihmisiä sekä oma kuolevaisuus uudella tavalla.
Marja-Leena Tiainen: Gangsterin poika. Avain. Selkokirja.
Jesse on muuttanut Vaskikylään, josta hänen äitinsä on saanut töitä nuorisotalolta. Jessen isä on vankilassa kärsimässä rangaistusta vuosia sitten tekemistään rikoksista. Jessen välit uskoon tulleeseen isään ovat hyvät, mutta kun Jessen perhetausta paljastuu uusille luokkakavereille, häntä aletaan hyljeksiä. Jesse on kävelemässä kotiin, kun hänen kimppuunsa hyökätään. Kuinka raskaasti hän joutuu maksamaan isänsä virheistä? Selkokirjan tarinassa on vaikeita kohtaamisia.
Elina Westinen: Aina ollu tääl – Suomiräp 4.0. Johnny Kniga.
Räp on alkujaan sorrettujen mustien musiikkia, mutta suomiräp on ollut kuvastoltaan kovin valkoinen. Viime vuosina suomalainen räppiskene on kuitenkin monimuotoistunut yhdessä yhteiskunnan kanssa. Teoksessa 33 monikulttuurista artistia kertoo oman tarinansa ja kokemuksensa monimuotoisesta suomiräpistä, Suomesta ja suomalaisuudesta. Mukana ovat muun muassa Ege Zulun, Sexmanen ja Hassan Maikalin haastattelut. Kirja tuo esiin suomiräpin moniäänisyyden ja monimuotoisuuden. Tietokirjassa kohdataan ennakkoluuloja sekä tunnettuja artisteja.
Palaa sivun alkuun.
Kirjoja ympäristökasvatuksen tueksi
Tästä vinkkilistasta löydät kirjoja ympäristökasvatuksen tueksi. Tarinoissa käsitellään lapselle mielekkäällä tavalla esimerkiksi metsien ja niissä elävien lajien merkitystä ja suojelua, vastuullisia ja kestäviä toimintatapoja sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksia.
Lataa tulostettava versio kirjalistasta täältä!
Elma ja yökkäilevä Ylppö
Marja-Riitta Kolari
Pieni Karhu
Elma on käynyt katsomassa teatteriesitystä ja siitä inspiroituneena päättää toteuttaa oman nukketeatteriesityksen. Hän lähtee ulos ompelemaan nukkeja, mutta heittää kankaat lopulta luontoon tajutessaan, että ne ovat vääränlaisia. Matkalla kotiin hakemaan uusia kankaita Elma kohtaa muun muassa yökkäilevän ketun ja kävelevän bensakanisterin. Metsän uumenista paljastuu lopulta useampia surullisia näkyjä, jotka saavat Elman ryhtymään tuumasta toimeen eläinten ja luonnon auttamiseksi.
Metsä muuttaa
Henna Ryynänen
Tammi
Metsä kyllästyy ihmisten jatkuvaan roskaamiseen kotikaupungissaan Helsingissä ja päättää muuttaa jonnekin, missä se saisi parempaa kohtelua. Metsän tarkoituksena on suunnata Turkuun, mutta suunnitelma kaatuu, kun bussin kyytiin ei pääsekään ilman rahaa. Metsä lähtee ajelehtimaan merelle, ja päätyy lopulta Afrikan mantereelle. Seikkailu kaukana kotoa kuitenkin osoittaa, etteivät asiat välttämättä ole sen paremmin toisaallakaan.
Muuhalainen löytää uuden kodin
Anja Hatva
Basam Books
Repale on syrjäisessä metsässä elävä limakko, jonka kotimetsä joutuu hakkuiden kohteeksi. Repale joutuu etsimään uutta kotia, mutta hakkuuaukean läpi liikkuminen tuottaa limakolle ongelmia. Löytääkö Repale uuden kodin? Entä missä on hänen hakkuiden mukana kadonnut ystävänsä Retale?
Sara ja kadonneet sateet
Tuula Korolainen ja Meria Palin
Karisto
Afrikkaan sijoittuva tarina seitsemänvuotiaasta Sarasta, joka joutuu äärimmäisen kuivuuden ja veden puutteen vuoksi jättämään kotinsa. Matka lähimpään kaupunkiin kestää kolme päivää, ja se on tehtävä kävellen. Sara lähtee taivaltamaan äitinsä kanssa pitkää ja vaativaa matkaa, joka ravinnon puutteen ja kuumuuden vuoksi meinaa uuvuttaa pienen tytön täysin. Kokemus saa Saran ymmärtämään, kuinka tärkeitä sade ja vesi oikein ovatkaan.
Lisää ympäristökasvatukseen soveltuvia kirjoja:
Geneviève Côté: Herra Kunkun härveli. Kvaliti.
Alice Hemming ja Nicola Slater: Kukka on minun! Mäkelä.
Mikko Kunnas: Noksu kierrättää. Kvaliti.
Marko Laihinen ja Elina Jasu: Mulu: lapsi joka toi metsän takaisin. Puukenkki Kustannus.
Johanna Lumme: Viidakon väki ja versova kapina. Otava.
Eveliina Muotkavaara: Pouke ja meren Pauhu. Mini.
Sanna Pelliccioni: Onni-poika osoittaa mieltä. Etana Editions.
Tilly Temple ja Sean Julian: Tämä on maailmasi. Mäkelä.
Johanna Venho ja Sanna Pelliccioni: Metsämuistikirja. Teos.
Nukkumaan!
Kuvakirjoja, joissa mennään tai yritetään mennä nukkumaan.