UNESCO:n kansainvälistä kirjan ja tekijänoikeuksien päivää (eng. World Book and Copyright Day) vietetään 23. huhtikuuta.
Teemapäivän taustalla on katalonialainen perinne Kirjan ja ruusun päivästä, jolloin on muistettu kahta merkittävää kirjailijaa, Miguel de Cervantesia ja William Shakespearea, jotka kuolivat samana päivänä. Muistopäivän perinteeseen on kuulunut, että mies antaa naiselle ruusun ja nainen miehelle kirjan.
Vuonna 1995 UNESCO julisti Kirjan ja ruusun päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi. Teemapäivä on omistettu kaiken kirjallisuuden ja kirjallisuuden tekijöiden työn kunnioittamiselle.
Kirjallisuudella ja kielellä on suuri merkitys inhimilliselle ja kulttuuriselle moninaisuudelle sekä henkilökohtaisen identiteetin rakentumiselle. Lukeminen lisää ymmärrystä ja toimii siltana nykyisyyden ja menneen välillä, avartaa ajattelua ja herättää pohtimaan erilaisia asioita ja ilmiöitä.
Kirjan ja tekijänoikeuksien päivän tarkoituksena on rohkaista innostumaan lukemisesta ja arvostaa heitä, jotka ovat omalla taiteellisella työllään edistäneet ihmisyyden sosiaalista ja kulttuurista kehittymistä.
Lähteet: Suomen YK-liitto & Wikipedia.
Lukemista ja tekemistä teemapäivään
Kirjan ja tekijänoikeuksien päivänä juhlistetaan kirjallisuutta ja sen tekijöitä, joten minkä tahansa kirjan lukeminen sopii hyvin teemapäivään! Lue lempikirjaasi tai kokeile esimerkiksi sinulle uutta genreä.
Voit etsiä luettavaa Lukemon hakukoneen avulla tai valmiiden kirjavinkkien kautta:
Lastenkirjavinkit
Nuortenkirjavinkit
Tehtävävinkkejä peruskoulun eri luokka-asteille sekä varhaiskasvatukseen
Kopiraittila tekijänoikeusopetusmateriaali sisältää erilaisia pelillisiä tehtäviä tekijänoikeuden peruskäsitteiden, lähdemerkintöjen ja teosten käytön opettamiseen ja oppimiseen. Materiaali täyttää opetussuunnitelmien asettamat tavoitteet eri luokka- ja koulutusasteilla tekijänoikeuksien oppimisessa. Sivustolta löydät työpajaohjeet kirjatrailerityöpajaan sekä sarjakuvatyöpajaan.
Kollektivet-oppimateriaali on samannimiseen näyttelyyn liittyvä materiaali. Näyttely esittelee kymmenen suomalaisen taiteilijan ja kuvittajan taidetta, jotka ovat useimmiten kuvakirjojen ja graafisten romaanien taiteellisia kokonaisuuksia. Oppimateriaali tarjoaa 11-12 hetkeä kuvataiteen ja kuvituksen parissa. Materiaalia voi käyttää sellaisenaan tai yhdistää muihin opetussisältöihin.
Lukuviikon tehtäväpankista löydät materiaaleja lukutaitotyöhön ja lukemaan innostamiseen. Materiaaleissa on niin Lukukeskuksen itse tuottamia materiaaleja kuin kumppaneiden tarjoamia sisältöjä. Tehtäviä on jokaiselle luokka-asteelle sekä kirjastoille ja kotiin.
Suomen Kirjainstituutin opetusmateriaalit sisältävät runsaasti taustatietoa, valmiita tehtäväpohjia sekä toiminnallisia ideoita opetuksen tueksi. Opetusmateriaalien teemoina on mm. sadut, kirjakulttuuri ja pakohuonepedagogiikka.