Syysloma on jälleen Lukuloma! Kirja-alan järjestöjen yhteinen Lukuloma-kampanja toteutetaan jälleen koulujen syysloman aikaan, eli viikoilla 42-43. Kampanja muistuttaa, että lukeminen on innostava ja kaikille sopiva harrastus iästä ja taustasta riippumatta. Tänä vuonna kampanjassa nostetaan esille erityisesti lukemisen yhteisöllistä luonnetta ja ääneen lukemista.
Lukuloman kotisivuilta löydät muun muassa Millainen lukija olet? -testit, joiden avulla voit löytää uutta luettavaa ja itselle sopivia tapoja nauttia kirjoista! Lapsille, nuorille ja aikuisille on omat testit.
Tästä jutusta löydät Lukemon lastenkirjavinkit ja Sivupiirin sivuilta nuortenkirjavinkit lukulomalle!
Sosiaalisessa mediassa kampanja näkyy tunnisteilla #lukuloma ja #läslov.
Lukemon lastenkirjavinkit lukulomalle
Kirjavinkkilista alle kouluikäisille
Yhdessä luettavaksi
Kirjavinkkilistat koululaisille
Helppolukuisia kirjoja
Vähän pitempiä kirjoja
…ja vielä vähän pitempiä kirjoja!
Yhdessä luettavaksi
Ted Forsström ja Åsa Lucander: Snälla Stella, sluta skälla! Förlaget 2023. / Hissun kissun, Hilja! Etana editions 2023. Suomentanut Johannes Ekholm.
On aika käydä nukkumaan. Isä lukee iltasatua ja Hilja-koira makoilee sängyn jalkopäässä. Kunnes yhtäkkiä! Hilja kuule jotain toisesta huoneesta. Entä jos nuo äänet tulevat siitä, että oravat ovat vallanneet koko keittiön? Parasta haukkua varmuuden vuoksi. Nukkumaanmeno venyy, sillä Hilja kuulee jatkuvasti uusia outoja ääniä, jota se kuvittelee aiheutuvan milloin mistäkin eriskummallisesta, koiran elämään merkittävästi vaikuttavasta asiasta.
Ninka Reittu: Pulla Vehnänen ja yö puumajassa. Otava 2023.
Pieni Tylli-tyttö päättää muuttaa puumajaan asumaan ihan itsekseen, onhan hän jo iso ja itsenäinen! Hänen paras ystävänsä poni Pulla Vehnänen ei toki voi kiivetä puumajaan, mutta se jää kuitenkin puun alle nukkumaan, jos vaikka itsenäiselle pikkutytölle tulee seuran tarve. Yön tullen puumaja alkaakin tuntua Tyllistä vähän yksinäiseltä ja jopa pikkuisen pelottavalta.
Hannamari Ruohonen: Kaisan ja Oskarin ystäväkirja. S&S 2023.
Kaisa on Oskarin sisko ja Oskari on Kaisan veli. Vaikka sisarus, äiti ja isä ovat kaikki myös ystäviä, niin erityisen hauskaa on, kun on sellainen ystävä, jonka on saanut itse valita. Mikä onni, että päiväkodissa ja eskarissa on niin monia erilaisia ystäviä! Kaikkien kanssa ei tarvitse tehdä samoja juttuja.
Sanni Tervo: Lentokala. Mäkelä. 2023.
Mäen päällä vihreässä huvilassa asuu vihreä lohikäärme ja sen pienessä lasimaljassa uiskenteleva lemmikkikultakala. Eräänä päivänä kultakala kasvattaa selkäänsä perhosen siivet ja lentää avoimesta ikkunasta taivaalle. Ypöyksin jäänyt lohikäärme on niin surullinen, että sen kyyneleet täyttävät huvilan. Miksi sen ainut ystävä lähti? Kellarista kajastaa kummaa valoa ja lohikäärme sukeltaa tutkimaan sitä. Mitä sitten tapahtuu? Sen kertovat kuvat, sillä tässä kuvakirjassa ei ole lainkaan tekstiä.
Kotryna Zylė ja Inga Dagilė: Huippuhyvä päivä. Hertta Kustannus 2023. Suomentanut Urtė Liepuoniūtė.
Elsa ja Tiitus asuvat samassa kerrostalossa. Elsa keräilee muistoja hyvistä päivistä tulitikkurasioihin, joita saa Tiitukselta. Jos hänellä on huono päivä, hän aukaisee rasian, ja muistot saavat hänet paremmalle tuulelle. Mutta myös ystävän kanssa vietetty aika voi pelastaa huonon päivän.
Helppolukuisia kirjoja
Mikko Kalajoki ja Kaisu Sandberg: Yleisurheilua kiekosta kolmiloikkaan. WSOY 2023.
Tietokirja tutustuttaa yleisurheiluun. Tiedätkö mitä lajeja yleisurheiluun kuuluu? Mitä erikoista oli antiikin ajan kisoissa? Mitä on parayleisurheilu? Entä kuka yleisurheilija on voittanut eniten olympiamitaleja?
Fabian Lenk ja Max Meinzold: Maailman urhein viikinki. Mäkelä 2023. Suomentanut Seija Kallinen.
Ovatko peikot tehneet kylään ryöstöretken? Vai kuka on ollut asialla? Kuka se sitten olikaan, sellaista ei peloton viikinkipoika Olavi sulata! Yhdessä veljensä kanssa hän laatii suunnitelman ryöstäjien pään menoksi. Tavutettu suuraakkosin.
J.S. Meresmaa ja Emma Rautala: Hirviöhoitola: Kartanon kummajaiset. Karisto 2023.
Lili ja Lotta saapuvat kesänviettoon Elviira-tädin luo Lumolan kartanoon. Lilin äiti ja Lotan isä ovat menneet naimisiin ja ovat häämatkalla Aasiassa. Kesä Elviira-tädin luona ei kuitenkaan tule olemaan ihan tavallinen, sen tytöt saavat huomata hyvin nopeasti. Lue myös Hirviöhoitola-sarjan seuraavat osat!
Siri Spont ja Andrea Femerstrand: Melli on minun. Otava 2023. Suomentanut Nina Tarvainen.
Melli on liinaharjainen shetlanninponi ja Emman paras ystävä. Eräänä päivänä Emman isosisko Fanni kuitenkin muistuttaa, että Melli on oikeastaan hänen poninsa, vaikka Emma saakin ratsastaa sillä. Jos Emma haluaisi Mellin omakseen, hänen täytyisi ruveta ottamaan enemmän vastuuta sen hoitamisesta. Mutta välillä olisi vaan niin kiva olla ystävien kanssa, eikä kiirehtiä heti koulun jälkeen tallille. Lue myös muut Emman ja Mellin tallielämästä kertovat kirjat!
Mimmu Tihinen ja Meeri Hentilä: Santun syystarina. Karisto 2022.
Santtua ärsyttää, sillä kaikki ihailevat pikkuveli Tanelia. Taneli oppi lukemaan varhain, ja tuntuu muutenkin tietävän kaiken. Koulumatkalla Santtu purkaa harmiaan Taneliin, ja saa siitäkin vain moitteita. Santun lohtuna ovat muistot ajalta, jolloin he vielä asuivat Englannissa, sekä syksyn värikkäät lehdet. Eräänä päivänä kouluun tulee kirjailijavieras, joka kertoo, että oppi lukemaan myöhään. Selkokirja.
Vähän pitempiä kirjoja
Suvi Auvinen ja Anni Nykänen: Onnekkaiden eläinten talo: tarinoita Tuulispäästä. WSOY 2023.
Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä asuu monenlaisia eläimiä. Ne saavat viettää päivänsä elämästään nauttien: Otto-kettu saa kaivaa maata, Mikko-minkki pujahtaa piiloon vihreän kastelukannun sisään ja Siiri-sika köllötellä olkipedissä siskonsa Saaran vieressä. Tarinallisessa tietokirjassa kerrotaan Tuulispään eläinasukkaiden elämästä hauskojen ja jännittävien tositarinoiden kautta, sekä tutustutaan eri eläinlajien tarpeisiin ja pohditaan sitä, millaista on olla eläin.
Carbone ja Gijé: Soittorasia 3: Menneisyyden varjot. Story House Egmont 2023. Suomentanut Jukka Heiskanen.
Nola pystyy matkaamaan äitinsä vanhalla soittorasialla Pandorientin taianomaiseen maailmaan. Tällä kertaa hän kuitenkin saa itse vieraita Pandorientista, kun ystävät Igor ja Andrea ilmaantuvat yllättäen Nolan kotiin. He ovat seuranneet hälytystä, jonka aiheuttajaksi paljastuu Nolan perässä salaa matkannut utelias Cyprian. Kolmikon yllätysvisiitti ei kuitenkaan jää ainoaksi, sillä pian Nolan huoneeseen ilmestyy sarviaisia, outoja Pandoksidentin maailmaa etsiviä olentoja. Miten sarviaiset ovat päässeet Nolan maailmaan – ja mitä he aikovat siellä tehdä? Lue myös sarjakuvasarjan aikaisemmat osat!
Edward Kay ja Mike Shiell: Haiseva tiede: miksi pahimmat hajut haisevat niin pahalta. Kvaliti 2023. Suomentanut Jade Haapasalo.
Miksi asiat haisevat ja miten haistamme hajut? Keiden nenät haistavat parhaiten? Mitkä hajut ovat vaarallisia? Tai mitkä ovat maailman kamalimmat hajut? Muun muassa näihin kysymyksiin hajujen tieteestä kertova tietokirja antaa vastauksia.
Ursula Mursu ja Apila Pepita: Myrtti ja nuuskiva kinuski. Kumma 2023.
Elämä Kuuilmassa on ruvennut asettumaan uomiinsa, kun Myrtin isä on muuttanut sinne ja leivontataikuuskin alkaa sujua. Levollisuus kuitenkin järkkyy, kun Myrtin isoäiti katoaa. Myrtti päättää lähteä etsimään häntä, vaikka isä ja täti ovat sitä mieltä, että ehkä mummu ei tahdo tulla löydetyksi. Yhdessä ystävänsä kanssa Myrtti lähtee seuraamaan isoäidin jättämiä jälkiä ympäri Kuuilmaa, miten muutenkaan kuin taikuuden avulla! Myrtin seikkailuista Kuuilmassa on julkaistu yhteensä kolme kirjaa.
Riikka-Maria Rosenberg ja Kati Vuorento: Saara ja naakka: aikamatka vuoteen 1779. Tammi 2023.
Saara pääsee ystävänsä Naakka Pettersonin kanssa maagisen naakanpesän kautta aikamatkalle menneeseen. He päätyvät vuoteen 1779, missä Saara tapaa aatelisperheen pojan Alexanderin. Lapset ystävystyvät, ja joutuvat myös seikkailuun, johon mahtuu kadonnutta palvelusväkeä ja kujeileva ilves.
…ja vielä vähän pitempiä kirjoja!
Tinka Baer: Kaikujat: Kohti tuntematonta. Teos 2023.
Tauri on kaikujalapsi, joka on valmistautumassa tärkeään pääsykokeeseen päästäkseen kaikujien yläkouluun, kun hän eräänä iltana putoaa kotilinnansa muurilta. Hyvin pian hänelle alkaa selvitä, ettei maailma välttämättä olekaan sellainen, kuin linnassa on aina opetettu.
Lena Frölander-Ulf: Rapsu Huiskahäntä. Teos & Förlaget 2023. Suomentanut Jaana Nikula.
Murmelityttö Rapsu asuu syvällä metsässä kivikossa yhdessä ystävänsä Kävyn ja muiden murmeleiden kanssa. Saman kivikon aurinkoinen puoli on koti kyykäärmeille, joilla on pelottavat myrkkyhampaat. Käärmeet ovat aina määritelleet murmeleille säännöt, jotka ovat pian muuttumassa entistä tiukemmiksi. Kun Rapsu yllättäen ystävystyy nuoren Siksak-käärmeen kanssa, oppii hän paljon paitsi käärmeiden elämästä myös kivikon historiasta. Epäreilut säännöt eivät olekaan olleet aina voimassa, ja yhdessä ystäviensä kanssa Rapsu päättää palauttaa murmeleiden oikeudet. Lue myös sarjan seuraavat osat!
Vuokko Hurme ja Reetta Niemensivu: Värikkäät 5. Tulisiskot. S&S 2023.
Liekin ja Loimun perhe pystyy liikuttelemaan tietyn värisiä asioita ajatuksen voimalla. Sisarusten suurperheessä hallinnoidaan pääosin ruskeaa, mutta Loimun ja Liekin voimaväri on oranssi. Siksi isotäti Magenta on saapunut kylään: hän pyytää kaksosia Värikkäiden kartanolle sammuttamaan uhkaavan Harmauden sytyttämiä tulipaloja. Kartanolla villin Liekin valtaa halu viettää kerrankin aikaa yksin, erossa kiltistä kaksosestaan. Mutta ovatko he sittenkään niin erilaisia – ja onnistuvatko he yhdessä kukistamaan Harmauden? Lue myös sarjan aikaisemmat osat!
Reetta Niemelä ja Katri Kirkkopelto: Mustan Kuun majakka. Lasten Keskus 2023.
Sinimäen kaupungissa tapahtuu kummia. Salamieli Saimi ja muut salakerholaiset yrittävät vimmatusti selvittää, mistä on kyse, mutta se on hankalaa, kun aikuiset hengittävät niskaan. Kaiken lisäksi Mustan Kuun majataloon tunkee läjäpäin kummituksia viettämään kekriä. Sitten tapahtuu se, mitä kerholaiset ovat kaikkein eniten pelänneet: yksi heistä katoaa! Kerholaiset ryhtyvät vaaralliseen operaatioon pelastaakseen ystävänsä ja ratkaistakseen salaväen kohtalon. Lue myös sarjan ensimmäinen osa!
Marcus Rashford, Alex Falase-Koya ja Marta Kissi: Aamupalaporukan tutkimukset: Peto aidan takana. Hertta kustannus 2023. Suomentanut Mika Kivimäki.
12-vuotias Marcus on kadottanut jalkapallonsa ja sitä myötä pelivireensä. Pallo joutui koulua ympäröivän aidan toiselle puolelle, eikä sitä sen koommin ole näkynyt. Aidan toisella puolelle on ehdottoman kiellettyä mennä. Ratkaisu tulee Marcuksen eteen, kun hän saa koulun aamupalalla eteensä lapun, jossa lukee: ”Haluatko liittyä APE:en?”. Käy ilmi, että APE tarkoittaa Aamupalaetsiviä ja että ryhmän muodostaa uusi tyttö Stacey, joka uskoo yliluonnollisiin olentoihin, Marcuksen tuttu ja robotiikan taitaja Lise sekä myöhemmin myös lahjakas piirtäjä Asim. Useammalta heistä on kadonnut jotain aidan taakse, joten he päättävät lähteä yhdessä etsimään kadonneita asioita. Lue myös sarjan seuraavat osat!
Vinkkilistan on koonnut Helmi Kalaja.