Uutisten viikko kouluissa ja päiväkodeissa 29.1.-2.2.2024
Koulujen ja uutismedian yhteistä Uutisten viikkoa vietetään 29.1.-2.1.2024. Viikko antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, oman media-arjen peilaamiseen sekä aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Viikko on uutismedian ja koulujen tärkein yhteinen kampanja.
Vuoden 2024 Uutisten viikon teema on ”Löydä oma juttusi”. Kampanjan keulahahmona toimii Jere Vantaalta eli Käärijä, joka ponkaisi omalta kotikylältä koko Suomen Jereksi – paikallista lehteä lukien. Tämän vuoden kampanja kannustaa lapsia ja nuoria pohtimaan omia unelmiaan ja sitä, millaisista palasista haluaa rakentaa oman polkunsa. Samalla tuodaan esiin uutismedian merkitystä luotettavan tiedon ja inspiroivien tarinoiden välittäjänä.
Uutismedian liiton sivuilta löytyy mediakasvatuksellisia oppimateriaaleja eri ikäryhmille. Kaikki materiaalit ovat ladattavissa ja tulostettavissa ilmaiseksi. Kurkista myös oppituntivinkit, joiden avulla voit ottaa kätevästi uutiset osaksi opetusta. Vinkkejä on tarjolla esiopetukseen, alakouluun, yläkouluun, toiselle asteelle ja erityisryhmien opetukseen.
Uutismedian liiton jäsenlehdet eli suomalaiset sanoma- ja kaupunkilehdet eri puolilla Suomea osallistuvat aktiivisesti Uutisten viikkoon. Valtaosa lehdistä toimittaa lehtiä opetuskäyttöön – joko printtinä tai diginä. Uutisten viikolla tehdään myös paljon kouluvierailuja ja luokat vierailevat toimituksissa.
Lukemon kirjavinkit uutisten viikkoon
Näissä kirjoissa haaveillaan toimittajan työstä ja kirjoitetaan omia juttuja!
Mimmu Tihisen ja Mari Ahokoivun lastenromaanissa Pieni numero (Karisto 2019) Petunia perustaa oman lehden, johon hän kirjoittaa naapurustonsa tapahtumista ja kokemistaan epäkohdista. Pian käy ilmi, että toimittaja on ollut hieman liian suorasukainen.
Rachel Renée Russellin teoksessa Nolo elämäni: Olisinpa tähtitoimittaja (WSOY 2022, suom. Jani Bohm) kahdeksasluokkalainen Nikki kertoo päiväkirjassaan, kuinka hän alkaa kirjoittaa neuvontapalstaa koulun sanomalehteen, jossa toimii myös ilkeä MacKenzie juorutoimittajana. Aluksi neuvominen on hauskaa, kunnes yhtäkkiä Nikki on hukkua postiin.
Debbi Michiko Florencen nuortenromaanissa Pää kylmänä, Jenna Sakai (WSOY 2022, suom. Aila Herronen) 13 vuotta täyttävä Jenna haaveilee toimittajan urasta. Hän on eronnut poikaystävästään Elliottista ja haluaisi nyt vain vältellä häntä, mutta se on vaikeaa, sillä he käyvät samassa lehtikerhossa. Onneksi Jenna saa muuta ajateltavaa journalismikilpailusta.
Holly Bournen nuortenromaanissa Vuosikirja (Gummerrus 2021, suom. Kristiina Vaara) 16-vuotias Paige toimii koulunsa lehden päätoimittajana. Kouluvuoden aikana Paige ja koko lehden toimitus joutuvat osallistumaan vuosikirjan tekoon suosittujen tyttöjen johdolla, ja Paigea ahdistaa tyttöjen ilkeys ja teennäisyys.