Kasvutarinoita

Ilonpilaaja

Anni Ihlberg
Tammi

Lotta toistaa samaa kaavaa kaikissa ihmissuhteissaan: joka kerta aloittaessaan alusta, uudessa koulussa tai työpaikassa, hän löytää ympärilleen läheisiä ihmisiä, jotka pian kuitenkin kaikkoavat hänen ympäriltään. Joka kerta hän on ei-toivottua seuraa. Joka kerta hän jää yksin.

Oman paikan etsimistä sekä ensin nuoreksi, sitten aikuiseksi kasvamista leimaavat Lotan elämässä epävarmuus, ulkopuolisuus, väkivaltaisuus ja häpeä. Pikkuhiljaa, kuten oikeassakin elämässä, Lotta kuitenkin alkaa löytämään oman paikkansa ja uskaltaa katsoa itseään sekä ympärillä olevia ihmisiä avoimemmin.

Ilonpilaaja on taidolla kerrottu kasvutarina, joka käsittelee ennen kaikkea nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarvetta. Teos tavoittaa hyvin nuoruuden kuohunnan, vimman ja vauhdin seuratessaan Lotan elämää yläasteen lopusta yliopistovuosiin saakka.

Lisää kasvutarinoita:

Elizabeth Acevedo: Runoilija X. Karisto.
Emiko Jean: Tokion prinsessa. Otava.
Aino Louhi: Mielikuvitustyttö. Suuri kurpitsa.
Riina Mattila: Järistyksiä. WSOY.
Aura Nurmi: Leijonapatsailla. Otava.
Antti Rönkä: Jalat ilmassa. Gummerrus.
Mila Teräs: Amiraali. Otava.
Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi. S&S.