Kirjasarjoja koululaisille

Seikkailijat ja vaarojen viidakko

Jemma Hatt
Suomentanut: Jade Haapasalo

Kumma

Kesäloma on alkamaisillaan, kun Seikkailijat, eli serkukset Lara ja Rufus, heidän ystävänsä Tom, Daisy ja Maye sekä Laran bordercollie Barney, ajautuvat jälleen uuteen seikkailuun. Tällä kertaa he lähtevät yhdessä Logan-sedän ja tämän kumppanin Deen kanssa kohti Costa Ricaa ja tosi-tv-ohjelman kuvauksia. Lapset ovat aikaisemmin ajautuneet toistaan jännittävämpiin seikkailuihin, joten Laran äiti rouva Jacobs epäilee päästää heidät jälleen uudelle matkalle, ja päättää lopulta lähteä mukaan varmistamaan, että kaikki sujuu hyvin.

Costa Ricassa heitä odottaa upeat maisemat, herkulliset hedelmät sekä tietenkin jännittävä kilpailu, jossa heidän tehtävänään on etsiä Teon aarretta erilaisten vihjeiden avulla. Haasteessa on eri tasoja, joita onnistuneesti suorittamalla pääsee etenemään kilpailussa ja välttää putoamisen. Lopussa haasteen voittajat tulisivat saamaan palkinnoksi satatuhatta Yhdysvaltain dollaria.

Seikkailijoiden joukkue ratkaisee vihjeitä neuvokkaasti ja etenee tasolta toiselle. Viidakossa suoritettavat tehtävät kuitenkin johtavat kilpailijat jatkuvasti hengenvaaraan, ja tv-sarjan työntekijät vaikuttavat yhä vain epäilyttävimmältä kilpailun edetessä. Mitä kuvauksissa oikeastaan tavoitellaan?

Seikkailijat ja vaarojen viidakko on Seikkailijat-sarjan viides osa. Voit lukea sarjan alusta loppuun järjestyksessä, tai lukea minkä tahansa osan itsenäisenä tarinana.

Muita kirjasarjoja, joissa on ilmestynyt kolme tai useampi kirjaa:

Rob Biddulph: Pähkinä Jones. Kumma. (Kolme kirjaa)
Tania Del Rio ja Will Staehle: Warren 13. Kumma. (Kolme kirjaa)
Vuokko Hurme ja Reetta Niemensivu: Värikkäät. S&S. (Kuusi kirjaa)
Anna James: Pages & Kumppanit. HarperCollins Nordic. (Viisi kirjaa)
Riina ja Sami Kaarla, Anders Vacklin: Pet agents: Kati-e ja Ti-bot. Tammi. (Kymmenen kirjaa)
Mikki Lish ja Kelly Ngai: Taikuuden talo. Aula & Co. (Kolme kirjaa)
Janne Malinen ja Teemu Juhani: Waaralinnan salaisuudet. Tammi. (Kolme kirjaa)
Jack Meggitt-Phillips ja Isabelle Follath: Hirviö ja Helmikki. WSOY. (Kolme kirjaa)
Marcus Rashford, Alex Falase-Koya ja Marta Kissi: Aamupalaporukan tutkimukset. Hertta. (Neljä kirjaa)
Thomas Taylor: Aaveranta. WSOY. (Viisi kirjaa)