Joulukalenterikirjoja eri ikäisille
Joulukalenteritalo
Jani Toivola
Kuvitus: Nadja Sarell
Otava
Maisan perhe on muuttanut uuteen kotitaloon, jossa on neljä kerrosta ja useita asuntoja. Vaikka perhe on tottunut muuttamaan usein äidin armeijatyön perässä, niin Maisa kaipaa vanhaa kotiaan ja naapurissa asuvia kavereitaan. Mitä jos hän ei tutustukaan kehenkään uudessa talossa?
Kierrellessään talon eri kerroksissa Maisa tapaa Kaarinan, joka kertoo, että talo ei olekaan aivan tavallinen: Maisa asuu nyt joulukalenteritalossa! Joka vuosi talon asukkaat koristelevat ikkunansa, ja ikkunat paljastetaan muille päivä kerrallaan. Kaarina ehdottaa, että Maisa auttaisi häntä tänä vuonna joulukalenterin valmisteluissa.
Joulukuun alkaessa Maisa vierailee jokaisen talon asukkaan luona ja auttaa heitä viimeistelemään luukkunsa. Yksi naapureista, herra Kantola, ei ole yleensä osallistunut joulukalenteriin ja Maisaa harmittaa, että yksi luukku jäisi kokonaan välistä. Kaiken lisäksi herra Kantolaa ei ole helppo tavoittaa, sillä tämä on niin kovin nopea liikkeissään, että harva näkee häntä laisinkaan talon käytävillä.
Saako Maisa suostuteltua herra Kantolan osallistumaan koko talon yhteiseen joulukalenteriin, ja millaisia naapureiden luukut oikein ovat? Kirja on jaettu 24 lukuun ja sen voi lukea joulukalenterin tapaan yksi luukkuluku kerrallaan.
Lisää joulukalenterikirjoja yhdessä luettavaksi:
James Newman Gray ja John Towsend: Joulukronikka. Readme.fi.
Riikka Jäntti: Tervetuloa, joulu! Pikku hiiren 24 tarinaa. Tammi.
Mauri Kunnas: Hurjan hauska joulukirja. Otava.
Hannele Lampela ja Ninka Reittu: Montako yötä vielä, Prinsessa Pikkiriikki. Otava.
Salla Salmela, Lotta Fors ja Tiia Kelloniemi: Ihan kohta on joulu. WSOY.
Sirpa Sironen-Hänninen ja Anita Polkutie: Sormenpäissä joulu. Mäkelä.
Joulukalenterikirjoja isommille lukijoille:
Eva Frantz ja Elin Sandström: Ruukin salaisuus. S&S.
Sanna Isto ja Silja-Maria Wihersaari: Tonttu. Tammi.
Axel Åhman ja Ola Skogäng: Salakuljettajan aarre. S&S.