Kivoja kesälomakirjoja koululaisille

Malamanteri

Thomas Taylor
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
WSOY

12-vuotias orpopoika Herbert Sitrus asuu Aaveranta-nimisessä kaupungissa, jonka sumuiselta rannalta hänet löydettiin viisi vuotta sitten sitruunalaatikosta, täysin muistinsa menettäneenä. Siitä lähtien Herbertin, eli Herbien, koti on ollut Hotelli Nautilus, jossa hänellä on vastuullinen työ löytötavaratoimiston hoitajana. Hukattujen tavaroiden oikeiden omistajien etsiminen on välillä varsinaista salapoliisityötä.

Eräänä päivänä löytötavaratoimistoon tupsahtaa tyttö etsien piilopaikkaa häntä takaa-ajavalta ja varsin uhkaavan oloiselta mieheltä. Tyttö on Violet Parma, joka yrittää selvittää hotellista kaksitoista vuotta aiemmin kadonneiden vanhempiensa kohtaloa. Tähän hän toivoo saavansa apua Herbieltä, jolla ajattelee olevan työnsä puolesta vankkaa asiantuntemusta hävinneiden tavaroiden lisäksi myös kadonneiden henkilöiden etsimisestä. Uusia ystävyksiä odottaa mystinen seikkailu, johon liittyy pelottava Puoshakamies ja legendojen Malamanteri-hirviö.

Malamanteri on mukaansa tempaava seikkailu, joka sopii monen ikäiselle lukijalle. Omalaatuinen Aaveranta erikoisine asukkaineen on kiehtova paikka, josta löytyy muun muassa kirjojen ystäviä ihastuttava kirja-apteekki. Kirja-apteekissa merenapina kirjoittaa kirjoituskoneellaan reseptin kirjasta, jota et välttämättä osaisi etsiä, mutta jota juuri sillä hetkellä tarvitset.

Lisää kesälomalukemista:

Colfer Eoin: Fowlin kaksoset. WSOY.
Davidson I.I.: The Ghost Network -sarja. Otava.
Harkkila Johanna: Matkani futaajaksi: juniorijalkapalloilijan kirja. Tammi.
Heinola Satu: Mirkka ja meri. Enostone Kustannus.
Ikonen Asta: Ponikartanossa tavataan. Reuna.
Mazetti Katarina: Metkuja ja merirosvoja. Otava.
Montefiore Santa: Lontoon kuninkaalliset kanit-sarja. Sitruuna.
Ohlsson Kristina: Zombikuume. WSOY.
Steen Hanna van der: Senttu ja seikkailu Mumbaissa. Karisto.
Teräs Mila: Kadonnut kaupunki. Otava.
Tolonen Tuutikki: Agnes ja unien avain. WSOY.