Dekkarifestivaali 19.9.

Logo, jossa #dekkarifestivaali.
Dekkarifestivaali järjestetään tänä vuonna verkossa lauantaina 19.9.2020. Dekkarifestivaalin ohjelmaan voi tutustua tästä linkistä ja verkko-ohjelmaa voi seurata ilmaiseksi klo 11 alkaen.

Festivaali sai Lukemo-tiimin ja Lastenkirjainstituutin henkilökunnan muistelemaan omien nuoruusvuosiensa dekkarisuosikkeja. Nostalgiset kirjat ja kirjasarjat herättävät edelleen tunteita ja keskustelua, ja monet meistä ovatkin lukeneet samoja kirjoja. Löytyykö alla olevalta listalta sinunkin suosikkisi?

Lukemo-tiimin suosikkidekkareiden kuva.

Anna valitsi Ellinor Rafaelsenin kirjan Katja interreilillä (WSOY, 1994), mutta fanitti koko sarjaa.

”Ellinor Rafaelsenin Katja-kirjoissa riittää paitsi rakkautta ja romansseja, myös jännitystä ja seikkailuja. Norjalainen Katja reissaa ympäri maailmaa kohdaten uusia ihmisiä ja päätyen hurjiin tilanteisiin, jotka hän ystäviensä kanssa aina lopulta selvittää. Teininä lukemistani kirjoista on jäänyt parhaiten mieleen miltei samanikäisen Katjan kokemat maat ja niiden poliittiset olot sekä kovin stereotyyppiset salakuljetusten, sieppausten sekä huumeiden parissa puuhastelevat rikolliset. Omilla matkoilla on onneksi ollut huomattavasti rauhallisempi meno kuin Katjalla 1990-luvulla!”

Heidin mieleen on jäänyt Sivar Ahlrudin kirja Automaalaamon arvoitus (Karisto, 1986).

”Ahmin erilaisia salapoliisisarjoja etenkin ala-asteella. Sivar Ahlrudin Etsiväkaksoset-sarja jäi mieleeni sen hauskojen päähenkilöiden vuoksi. Nokkelat punahiuksiset kaksoset Klas ja Göran joutuivat usein pelastamaan vakavan ja itsensä vakavasti ottavan serkkunsa Hubertin pulasta. Lisäksi muistan selvästi sen, että sarja oli kirjaston ylimmällä hyllyllä. Pieni koululainen tarvitsi portaat avukseen saadakseen kirjat käsiinsä! Jostain syystä juuri Automaalaamon arvoitus on jäänyt mieleeni sekä nimensä että kansikuvansa vuoksi.”

Kaisan valinta on Maria Gripen kirja Pörriäinen lentää hämärissä (Tammi, 1989).

”Maria Gripen kirjat ovat lähellä maagista realismia ja lapsena niiden salaperäinen tunnelma viehätti minua. Pörriäinen lentää hämärissä taitaa olla kirjoista lähimpänä salapoliisitarinaa, vaikka siinäkin on mukana myös yliluonnollisia elementtejä. Oudot kuiskaukset autioissa huoneissa kiehtoivat ja jännittivät.”

Lotta taas ei millään osannut valita Mystery Club- ja Pappilan Ponitytöt -sarjojen väliltä. 

”Ala-asteella suorastaan ahmin kaikenlaisia mysteerejä ja salapoliisikirjoja. Kuuntelin niitä myös c-kasetilta haaveillen samalla löytäväni vanhasta kartanosta kadonneen testamentin. Keksin lukemieni tarinoiden pohjalta omia mysteerejä, joita sitten selvitin ystäväni kanssa. Pidin Mystery Club- sarjasta, koska siinä oli sopivassa suhteessa jännitystä ja erottamatonta ystävyyttä. Sarjan ensimmäisessä osassa Salaiset johtolangat (WSOY, 1994) Holly Adams muuttaa Lontoosta pikkukaupunkiin ja päättää perustaa oman etsiväkerhon. Mukaan ilmoittautuvat Tracy ja Belinda, ja näin syntyy Mysteeriklubi. Tytöt löytävät koulun kellarista vanhan maalausjäljennöksen. Huhun mukaan siihen piilotetuista johtolangoista on mahdollista päätellä alkuperäisen taideteoksen kätköpaikka. Arvaatte varmaan, että tämän jälkeen näin kaikenlaiset kuvat ja maalaukset aivan uudessa valossa..

Pappilan ponitytöissä taas yhdistyi kaksi kiinnostuksenkohdettani – hevoset ja mysteerit. Vaikka en varsinaisesti harrastanut ratsastusta, minua kiehtoi ajatus omasta hoitohevosesta ja hevostallien maailmasta, joka tuntui aivan erityiseltä. Pappilan ponitytöt ja rappiotilan salaisuus (Tammi, 1995) -kirjassa päähenkilöt Assi ja Inka haluavat oppia ratsastamaan ja innostuvat, kun paikkakunnalle perustetaan oikea ratsastuskoulu. Pettymyksekseen tytöt huomaavat, että uusi ratsutila onkin aivan rappioitunut. Ihanat ponit, Kassu ja Napsu, kuitenkin houkuttelevat, eivätkä Assi ja Inka osaa aluksi aavistaakaan, millainen kauhea salaisuus rappiotilalle kätkeytyy.”  

Reetta puolestaan muisteli Carolyn Keenen kirjaa Neiti Etsivä maksaa velkansa (Tammi, 1956, 1975, 1978 ja 1988)

”Kiehtovin salapoliisikirjojen henkilöhahmo minulle on aina ollut Suomessa vuonna 1950 ensi kertaa julkisuutta saanut Neiti Etsivä eli Nancy Drew (suom. Paula Drew). Tämä amerikkalainen 1930-luvun ikoninen salapoliisihahmo innosti minua jopa Pro graduni aiheeseen. Neiti Etsivä maksaa velkansa on Neiti Etsivä -sarjan kolmas teos, ja sen neljännen painoksen (kannessa soutuvene myrskyssä) olen lukenut 1990-luvun alussa. Neiti Etsivien lukemisesta lapsuudessani muistan sen, että raahasimme niitä ystäväni kanssa lähikirjastosta kassikaupalla kesälomalukemiseksi. Kaikki sarjan teokset oli tietenkin luettava järjestyksessä ja vaikka jotkin sarjan teoksista olivat mielestäni huonoja, halusin silti aina lukea seuraavan.”

Sonja taas muistaa selvästi Enid Blytonin kirjan Salaisuuksien saari (WSOY, 1969).

”Muistelen lämmöllä iltasatuhetkiä isäni kanssa, kun minulle luettiin Seikkailujen saarta eläytyen jokaiseen jännittävään käänteeseen. Isä toi usein omia lapsuuden suosikkejaan luettavaksi, mutta niistä erityisesti Seikkailu-sarja ja Viisikot ovat painuneet mieleeni. Parasta oli, kun nukkumaanmenoajan jälkeen sai kuulla vielä yhden ylimääräisen luvun, ettei vain jäädä liian jännittävään kohtaan.”

Kannattaa myös tutustua Lukemon uudempiin dekkarivinkkeihin lapsille täällä.

Erilaisia Neiti Etsivät maksaa velkansa -kirjan kansia.

Artikkelin kirjoitti Lukemo-tiimin Heidi. Kirjamuistot ovat tiimiläisten itse kirjoittamia.