Pinnalla

Kirjoittanut: Tosca, 14 v, Munkkiniemen yhteiskoulu, Helsinki

Dominique heräsi kolkkoon, kovaääniseen sirinään. Hän voihkaisi avatessaan silmänsä nyt kirkkaasti valaistuun huoneeseen ja kierähti kyljelleen sängyssään. Patja oli riittävän mukava. Lakanat olivat hieman karheat, mutta lämpimät. Kangas oli harmaata. Dominique nousi istumaan ja lopulta seisomaan. Hän otti askeleet tyhjähkön ja pienen huoneen halki metalliselle lipastolle. Lipaston vieressä oli kokovartalopeili, jonka kehykset olivat myös rautaa. Dominique veti lipaston laatikon auki, tuijotti sen sisältöä hetken näkemättä todella mitään ja kääntyi sitten katsomaan itseään peilistä. Hänen omat, kalpeat kasvonsa ja tummat silmänsä katsoivat takaisin. 

Dominiquen tummat hiukset olivat lievästi laineikkaat ja kasvaneet hieman yli oikean mallin, yltäen juuri ja juuri leuan yläpuolelle. Poika oli pitkä ja sulavalinjainen, ja pukeutunut harmaisiin yövaatteisiin. Dominique tarkasteli kuvajaistaan vielä hetken ja kääntyi takaisin lipaston puoleen, vetäen esiin -harmaat- housut ja siistin paidan. Vaihdettuaan vaatteensa ja käytyään vessassa, johon pääsi sivuovesta huoneen toisella laidalla siistiytymässä Dominique otti muutaman pitkän harppauksen huoneen pääovelle ja veti sen auki saapuen autiolle käytävälle, jonka seinät kiilsivät metallisen himmeästi. Käytävän varrella oli muitakin identtisiä ovia.  

Dominique luovi tiensä käytäväsokkelon halki, törmäten satunnaisesti hillitysti hymyilevään ihmiseen. Paljon yleisempi näky oli kuitenkin robotti. Tekoäly kontrolloi lähes kaikkia Aseman tapahtumia. Ihmisiä oli vähän, ja Dominique tiesi, että lisääntymisessä tulisi muutamien vuosien päästä varteenotettava ongelma. Dominique nyökkäsi vaaleahiuksiselle naiselle, joka ohitti hänet käytävällä. Dominique katsahti kelloa, joka oli kiinnitetty hänen ranteeseensa. Hän olisi pian myöhässä. Aikataulu oli tiukka. Pian poika kuitenkin saapui muovisille oville, jotka johtivat ilmalukkoon. Astuttuaan sisään hän huomasi katsovansa läpinäkyvän, paksun muovin läpi kaikkialle jatkuvaa, turkoosia vettä.  

Dominique siirtyi tehokkaasti tilan reunalle, jossa oli rivissä sinisiä sukelluspukuja, jotka mahdollistaisivat ulkona liikkumisen. Vaihdettuaan puvun ylleen ja varmistettuaan happisäiliön olevan paikoillaan hän painoi seinällä olevaa nappia, jonka seurauksena hän pääsi liukumaan vaivattomasti sinertävään tyhjyyteen. Sukeltaminen oli Dominiquen päivän kohokohtia, ja hänen koko elämänsä keskittyi sen ympärille. Hänen oli tarkoitus tehdä tutkimusta, mutta niinä hetkinä, joina häneltä liikeni aikaa, kulkukortti mahdollisti myös huviretket. Hän oli kouluttautunut tarkoituksella työhön, joka mahdollistaisi ulos poistumisen. Hän oli haaveillut siitä koko ikänsä.  

Aseman säännöissä sanottiin selkeästi, että pinnalle poistuminen ilman lupaa oli ankarasti kiellettyä. Dominique oli kuitenkin väsynyt monista päivistä lukittuna neljän seinän sisällä -neljän ankean harmaan ja metallisen seinän. Niinpä hän nyt seurasi heikkoja valonsäteitä ylös, ylös, ylös… ja vihdoin pinnalle asti. Hän näki kaukaisuudessa rannikon ja avasi puvun kypärän nauttien tuulen tunnusta kasvoillaan. Poika ui rauhallisesti kohti ääriviivaa muutamien satojen metrien päässä itsestään.  

Dominique oli tietysti oppinut Aseman historiasta sen, että lämpenemisen seurauksena vedenpinta oli noussut ja maat olivat muuttuneet asuinkelvottomiksi. Tämä oli johtanut taisteluun pienestä jäljelläolevasta maa-alasta ja lopulta sotaan. Ihmiskunnan tuhotessaan itsensä pieni ryhmä oli ymmärtänyt koneiden olevan ratkaisu ongelmaan ja tekoäly oli rakennuttanut Aseman maan pinnalle. Myöhemmin se oli jäänyt veden alle, kuten oli tarkoituskin. Ainoat jäljellejääneet ihmiset olivat Aseman nykyisten asukkaiden edeltäjiä. Dominique oli oppinut jo pienenä, ettei Aseman ulkopuolella ollut elämää. Nyt hän kuitenkin joutui kyseenalaistamaan tietonsa, kun hänen poistuessaan tuolta ankarasti kielletyltä maaläntiltä hänen henkensä salpautui järkytyksestä. Dominiquen edessä oli ihmisiä vieraissa sukelluspuvuissa.