Kielletty kellari

Kirjoittanut: Aarne ja Riku, 8.-luokka, Munkkiniemen yhteiskoulu, Helsinki

Kello oli jo paljon, kun isä ja äiti päättivät lähteä juhliin. Äiti pesi hampaani, puki minulle yömekkoni ja halasi minua ennen kuin veisi minut sänkyyn ja lähtisi juhliin isän kanssa. Hän sanoi minulle ”rakastan sinua”, pussasi minua otsalle ja lähti.

Vain minuutteja auton moottorin äänen kadottua kokonaan alkoi kuulumaan narinaa. Yritin jatkaa nukkumista, mutta aina, kun olin nukahtaa jokin narisi. Päätin nousta sängystä ja katselin ympärilleni. Kirjahyllyjä täynnä lastenkirjoja ja leluja ympärilläni. Katsoin ulos ja huomasin, että oli alkanut sataa. Yhtäkkiä kuulin äitini kirkuvan. Oliko hän vaarassa? Liittyikö tämä narinaan? Kysymykset täyttivät mieleni. Otin taskulampun yöpöydältäni ja aloin tutkimaan taloamme.

Ylemmässä kerroksessa ei ollut muuta kuin tyhjiä kaappeja kaappien jälkeen. Kuulin taas narinaa ja päätelin etteivät äänet tulleet tästä kerroksesta ja laskeutuessani rappusia kuulin taas äidin huutamassa ”apua!” Katselin ympärilleni säikähtäneenä. Alakerrasta etsittyäni ei mennyt kauan, kunnes tajusin, että äänet tulivat kellarista. Kielletystä kellarista.

Lähestyessäni kellarin ovea kuulin taas äitini äänen, joka kertoi minulle: “olen täällä alhaalla, tule auttamaan”. Kellarin ovi oli jätetty auki, mikä oli outoa, koska se oli aina lukossa. Ovi on tammesta tehty ja lakattu. Se on kulunut ja siitä huomasi, että se on vanha. Siinä on iso hopeinen avaimenreikä, minkä päällä on aina ollut lukko. Nyt lukkoa ei kuitenkaan ollut ja olin löytänyt kellarin avaimen vanhempieni makuuhuoneesta. Avain oli musta ja täynnä pieniä yksityiskohtia. Tuntui, että se melkein imi valon sisäänsä.

Työnsin avaimen reikään. Kuului useita naksahduksia, mutta sain käännettyä oven auki. Ovi piti hirveää narinaa, kun se hiljaa kääntyi kellariin päin. Kellarissa oli pilkkopimeää. Otin taskulamppuni esiin. Se oli metallinen ja tuntui kylmältä. Laitoin sen päälle. Siristin silmiäni valon häikäisemänä. Edessäni alkoi portaat, joiden loppua en nähnyt.

Katsoin ympärilleni. Oikealla puolellani oli iso puinen kirjahylly. Se oli täynnä erivärisiä paksuja kirjoja. Kaikki olivat hämähäkinseitissä ja pölyssä. Vasemmalla puolellani oli kiviseinä, joka oli täynnä maalauksia. Aluksi en huomannut mitään normaalista poikkeavaa. Tutkin maalauksia ja minulle tuli kylmät väreet. Maalauksissa oli pieniä veritahroja. Muutenkin maalaukset olivat häiritsevän näköisiä. Kaikki kuvastivat jotain oliota. Olio muistutti ihmistä, mutta ei ollut. Aloin ajatella, että ehkä minun kannattaisi mennä takaisin, mutta sitten kuulin taas äidin huutavan.

Ääni kuului jostain syvältä portaitten pohjalta. Osoitin taskulamppuni portaitten suuntaan ja lähdin varovasti laskeutumaan niitä pitkin. Joka askel piti hirveän äänen. Portaat vääntyivät hirveästi ja tuntuivat, että menisivät rikki. Portaitten on pakko olla ikuisuuksia vanhat. Hetken ajan päästä katsoin taakseni enkä enää nähnyt kellarin ovea. Pelko iski minua. En nähnyt portaitten alkua tai päätyä.