Kesälomalukemista nuorille
Ruskea tyttö unelmoi
Jacqueline Woodson
Suomentaja: Katja Laaksonen
S&S
”Minä uskon tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin ja minä uskon täydelliseen hetkeen nimeltä Nyt.”*
Omaelämäkerrallinen säeromaani kertoo tarinan siitä, millaista on kasvaa Yhdysvalloissa ruskeana tyttönä 1960- ja 70-luvuilla, kun rotuerottelulait on vasta hiljattain kumottu ja maa yhä jakautunut mustaan ja valkoiseen. Mustien ihmisoikeustaistelu tulee vähitellen osaksi Jacquelinen todellisuutta ja samaan aikaan hän etsii omaa paikkaansa maailmassa.
Jacqueline kasvaa sekä etelävaltioihin kuuluvassa Etelä-Carolinassa että New Yorkissa. Kummassakin paikassa hän kaipaa toisaalle. New Yorkissa ollessaan hän ikävöi etelää ja isovanhempiaan, Etelä-Carolinassa taas äitiään, pikkuveljeään ja suurkaupungin vapautta.
Kirjassa kuvataan perhesuhteita, menetyksiä, ystävyyttä, unelmia, oman paikan löytämistä ja tarinoiden voimaa. Jo pienenä Jacqueline rakastaa kertoa tarinoita ja löytää niiden kautta voiman itsestään. Kaunis kirja kannustaakin unelmoimaan rohkeasti, sillä jokaisena päivänä avautuu uusi maailma.
Lisää kesälomaluettavaa:
Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle. Karisto.
Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha. Art house.
Sarah Crossan: Kuunnousu. S&S.
Kim Forester: Cavallonin kronikat. Jalava.
Jenny Jägerfeld: Mun huikea elämä. Otava.
J.S. Meresmaa: Dodo. Myllylahti.
Jukka-Pekka Palviainen: Kosonen-sarja. Karisto.
Salla Simukka: Matalapaine: Korkeapaine. Tammi.
Matias Strozyk: Jalkapallokirja: Huuhkajien tähdet ja tarina. Readme.fi.
Zoe Sugg ja Amy McCulloch: The Magpie Society: Salaseura. WSOY.
Mila Teräs: Amiraali. Otava.
Mimmu Tihinen: Toivottavasti huomenna sataa. Pieni karhu.
*lainaus kirjan sivulta 282.