Yläkoulun Nuori Aleksis -palkinnon voittaja on valittu

Kuva kirjasta.Vuoden 2023 yläkoulun Nuori Aleksis -palkinnon saajaksi on valittu Siiri Enorannan nuortenromaani Maailmantyttäret (WSOY 2022).

Palkinto jaetaan parhaalle edellisvuonna ilmestyneelle nuorille suunnatulle kotimaiselle kauno- tai tietokirjalle. 1500 euron rahapalkinnon myöntää Äidinkielen opettajain liitto, mutta saajan valitsee yläkoulun oppilaiden muodostama raati.

Loppuraadin perusteluista:

Siiri Enorannan Maailmantyttäret on voimaannuttava romaani toivon löytämisestä, ystävystymisestä sekä toisten ja maailman kunnioittamisesta. Viisi erilaisista taustoista tulevaa tyttöä lähtevät matkalle selvittämään mysteeriä, mutta päätyvätkin löytämään itsensä ja toisensa.

Maailmantyttäret herättää toimimaan esittämällä erilaisia tulevaisuudenkuvia ja haastaa nykyistä kulutuselämäntapaa. Teoksen tyylilaji sekoittaa taitavasti keskenään utopiaa ja dystopiaa. Mielestämme jokaisen nuoren, tai vanhemmankin, tulisi lukea tämä kirja, koska kirjan tärkeän sanoman ymmärtää parhaiten lukemalla sen itse.

Nuori Aleksis -loppuraatiin kuuluivat Martta Holappa (Kiviniityn koulu), Vilhelmiina Kutvonen (Tiirismaan peruskoulu), Teresa Ratia (Helilän koulu), Rosa Ratilainen (Pyörön koulu) ja Tuisku Siukonen (Jätkäsaaren peruskoulu).

Yläkoulun Nuori Aleksis -projektin tavoitteena on paitsi löytää nuorten omat kirjasuosikit myös innostaa nuoria lukemaan ja keskustelemaan kirjallisuudesta. Nuoret pääsevät raadin kautta myös vaikuttamaan nuortenkirjallisuuden tunnetuksi tekemiseen. Yläkoulun Nuori Aleksis -projekti nostaa lukemisesta ja kirjallisuudesta kiinnostuneet nuoret esiin!

Tänä vuonna ehdolla olivat Maailmantyttäret -romaanin lisäksi seuraavat teokset:

Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän (WSOY)
Elina Pitkäkangas: Sang (WSOY)
Oona Pohjolainen & Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio (Otava)
Mila Teräs: Yökirjeitä (Otava)

Viime vuonna yläkoulun Nuori Aleksis -palkinnon sai Anne-Maija Aallon teos Mistä valo pääsee sisään (Otava). Lue lisää Nuori Aleksis -palkinnosta täältä.