Vuoden 2024 Lasten LukuVarkaus -palkinnon voittaja on valittu

Kuvassa palkittu kirja.Lasten LukuVarkaus -kirjallisuuspalkinnon on voittanut Anja Portinin ja Paula Melan (kuv.) lastenromaani Sumupuiden kirja (S&S 2023).

Palkinnon voittajan valitsi 3.-6. –luokkalaisista koostuva seitsenhenkinen raati kuudesta ehdokaskirjasta, jotka oli valinnut aikuisista koostuva esiraati. Lapsiraadin jäsenet tulivat tänä vuonna varkautelaisista Puurtilan ja Waltterin kouluista.

Raati nosti esiin erityisesti Sumupuiden kirjan fantasiamaailman ja mukaansatempaavuuden sekä teoksen tärkeät teemat, luonnonsuojelun ja ystävyyden. Raati osoitti näiden teemojen olevan tärkeitä myös lasten elämässä.

Lasten LukuVarkaus -palkinto jaettiin tänä vuonna 24. kerran. Palkinnon perustivat vuonna 2001 Varkauden kaupunki ja Stora Enso Oyj:n Varkauden tehtaat. Vuosittain jaettava palkinto myönnetään Suomessa ja suomen kielellä julkaistulle lastenromaanille. Palkinto on suuruudeltaan 3 500 €.

Voittaja julkistettiin 12.6.2024 tilaisuudessa, joka on osa Vekara-Varkaus –festivaaliviikkoa.

Ehdokkaana olivat: