Tieto-Lauri-palkinto 2025 Jukka Laajarinteelle ja Mari Luomalle
Jukka Laajarinteelle ja Mari Luomalle (kuvitus) on myönnetty Tieto-Lauri-palkinto lastenkirjasarjasta Riikkinen ja Oukka tutkivat (Gaudeamus).
Riikkinen ja Oukka tutkivat -sarjassa seurataan hyönteisten seikkailuja ja opitaan samalla tieteestä ja ympäristöstä. Tarinalliset tietokuvakirjat käsittelevät muun muassa luonnon monimuotoisuutta, energian ilmenemistä ja käyttöä, kemiaa sekä tiedon luotettavuutta. Kirjasarja on suunniteltu yhteistyössä Helsingin yliopiston tiedekasvatuksen kanssa. Sarjassa on ilmestynyt yhteensä viisi teosta ja sarjan kuudes osa ilmestyy keväällä 2025.
Lauri Jäntin säätiön myöntämä palkinto jaetaan joka kolmas vuosi tunnustuksena ansiokkaan suomenkielisen lasten tai nuorten tietokirjan tekijälle. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.
Palkintoperustelut:
”Kirjojen pienenpienet ötökkäsankarit hakeutuvat yhdessä mitä jännittävimpiin seikkailuihin etsiessään selvyyttä sellaisiin käsitteisiin kuin äärettömyys, luonnon monimuotoisuus tai vaikka tieteellinen tutkimus. Tarinat ovat vangitsevia, ne pitävät sekä kuulijan että lukijan otteessaan tarjoten perheen pienimmille huikean matkan tieteen suurten kysymysten äärelle. Teokset nojautuvat hyvän tietokirjallisuuden tavoin tutkittuun tietoon ja tarjoavat niin asiatietoa kuin työkaluja, joiden avulla lapsi oppii ymmärtämään ympäröivää maailmaa. Kirjasarjan suunnittelussa on oltu ennakkoluulottomia ja rima on ollut korkealla.”
Palkintoraatina toimi Lauri Jäntin säätiön hallitus, jonka muodostavat professori Tuomas Heikkilä, OTK, KTM Claes von Heiroth (pj.), toimitusjohtaja Jan von Heiroth, päätoimittaja Hanna Nikkanen, kustantaja Aleksi Siltala ja johtaja Teija Tiilikainen. Säätiön asiamiehenä toimii Paula Arvas.