Runeberg Junior -palkinto Palavan kaupungin lapset -kirjalle

Runeberg junior -palkinnon logo.Runeberg Junior -palkinnon on vuonna 2023 saanut Roope Lipastin lastenromaani Palavan kaupungin lapset (WSOY).

Esivaaliraati perusteli valintansa näin:

”Palavan kaupungin lapset on Roope Lipastin kirjoittama historiallinen seikkailu, jossa kolmen lapsen elämä mullistuu heidän joutuessaan keskelle Turun paloa. Kirja kertoo monipuolisesti ystävysten tulevaisuudensuunnitelmista, 1800-luvun yhteiskuntarakenteesta sekä äärimmäisestä katastrofista lasten näkökulmasta. Vaaran vaaniessa jokaisen nurkan takana tarinan tunnelma on käsin kosketeltava ja mukaansa tempaava.”

Kunniamaininta myönnettiin Sofia Chanfreaun ja Amanda Chanfreaun lastenromaanille Giraffens hjärta är ovanligt stort (Schildt & Söderströms).

Runeberg Junior -palkinnon jakavat Porvoon kaupunki ja Sanomalehti Östnyland. Palkinto myönnetään suomalaiselle lastenkirjalle, jonka kohderyhmänä ovat 6–9-vuotiaat lapset. Palkintosumma on 10 000 €.

Voittajan valitsi kahdeksan lapsiraatiryhmää, yhteensä 130 lasta, porvoolaisista kouluista ja esikouluista. Esivaaliraatiin kuuluivat Loviisan kirjastonjohtaja Tapani Häkkinen, sarjakuvataiteilija ja graafinen suunnittelija Kaisa Leka sekä Porvoon vanhempainyhdistysten puheenjohtaja, Uusimaan kolumnisti ja viestintäasiantuntija Marika Salomaa.

Palkinnolla halutaan edistää lasten lukuintoa. Kilpailuun osallistui sekä suomen- että ruotsinkielisiä kirjoja.

Ehdokkaat Runeberg Junior -palkinnon saajaksi olivat:

Amanda Chanfreau ja Sofia Chanfreau: Giraffens hjärta är ovanligt stort (Schildts & Söderströms)
Mikko Kalajoki ja Jani IkonenAlmus: Tännetuloa terve (WSOY)
Helena MeripaasiPystykorvatalvi (Otava)
Annika Sandelin ja Jenny LucanderNär farmor flög (Förlaget)
Arttu Unkari ja Kai VaalioIsämies ja hyytävä hypnoosi (Otava)
Sanna Sofia Vuori ja Cara KnuutinenLejon kommer (Förlaget)
Mimi Åkesson ja Linda BondestamHär är alla andra (Förlaget)