Puupäähattu-palkinto 2025 Ulla Donnerille

Ulla Donnerin kuva.
Kuva: Henry Söderlund.

Suomen sarjakuvaseura ry:n Puupäähattu-tunnustuspalkinto myönnetään tänä vuonna sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Ulla Donnerille.

Ulla Donner (s. 1988) on Hinthaarassa ja Helsingissä asuva sarjakuvataiteilija ja kuvittaja. Häneltä on julkaistu kolme omaa sarjakuvateosta, joiden lisäksi hän on kuvittanut yhden sarjakuvateoksen. Donnerin teosten alkukieli on ruotsi, mutta ne ovat ilmestyneet samaan aikaan myös suomenkielisinä painoksina.

Puupäähattu-palkinto on Suomen sarjakuvaseura ry:n vuodesta 1972 lähtien jakama palkinto. Se myönnetään suomalaiselle sarjakuvantekijälle vuosittain. Palkinto on saanut nimensä ja muotonsa Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.

Ulla Donnerin sarjakuvateokset:

2017 Spleenish (Schildts & Söderströms), Spleenish (S&S, suom. Sinna Virtanen)

2019 Skiten (Schildts & Söderströms), Sontaa (S&S, suom. Sinna Virtanen)

2023 Den naturliga komedin (Schildts & Söderströms), Luonnollinen näytelmä (S&S, suom. Sinna Virtanen)

2024 Melanie Orenius, Laura Porola ja Ulla Donner (kuv.): Breathe – niinku hengitä (SKS ja Amos REX)

Palkintoperusteista:

Kaikki kolme teosta ovat ulkoasultaan huolellisesti ja harkiten toteutettuja. Ne on otettu kukin vuorollaan osaksi Suomen kirjataiteen komitean valitsemaa Vuoden kauneimmat kirjat -kokoelmaa. Donner on luonut oman muotokielensä, jossa esimerkiksi typografia tulee osaksi kuvaa. Tämä noudattaa sarjakuvan perusideaa: sanan ja kuvan yhteispeliä. Jokaiseen sivuun on upotettu enemmän sisältöä kuin, miltä ensivilkaisulla näyttää. Tyylillisiä vaikutteita ovat antaneet Muumit ja meemit, mutta päällimmäisenä kuuluu ja näkyy tekijän oma ääni. Kirjojen huumori on oivaltavaa, Donner ei ilkeile vaan luo sympaattista aikalaissatiiria. Donnerin teokset näyttävät, miten vakavia aiheita voidaan käsitellä lämpimällä ja ymmärtävällä tavalla.

Lue lisää Ulla Donnerin tuotannosta ja Puupäähattu-palkinnosta.