Puupäähattu-palkinto 2023 Mari Ahokoivulle

Kuvassa Mari Ahokoivu.
Kuva: Henry Söderlund / Suomen sarjakuvaseura.

Suomen sarjakuvaseura ry:n myöntämä Puupäähattu-tunnustuspalkinnon on tänä vuonna saanut sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Mari Ahokoivu.

Mari Ahokoivu on tehnyt monipuolisesti sarjakuvaa sekä aikuisille että lapsille ja toiminut myös sarjakuvan opettajana. Hänen kuvittamiaan lastenkirjoja ovat muun muassa Laura Ertimon kanssa toteutetut Ihme ilmat (Into 2019) ja Aika matka (Into 2021). Ahokoivu tunnetaan myös Kalle Hakkolan kanssa tehdyistä Sanni & Joonas -lastensarjakuvakirjoista.

Palkintoperusteista: ”Mari Ahokoivu on erinomainen esimerkki uuden sukupolven taiteilijasta, joka hallitsee ilmaisuvälineensä suvereenisti ja yllättää lukijansa avaamalla heille tuoreita näkökulmia. Hän tuo arkitodellisuuteen ripauksen fantasiaa. ”

Puupäähattu-palkinto on Suomen sarjakuvaseura ry:n vuodesta 1972 lähtien jakama palkinto. Se myönnetään suomalaiselle sarjakuvantekijälle vuosittain. Palkinto on saanut nimensä ja muotonsa Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.

Lue lisää Mari Ahokoivusta ja Puupäähattu-palkinnosta Suomen sarjakuvaseuran sivuilta.