Kuvastaja-palkinto Magdalena Hain romaanille

Kuva kirjasta Isetin solmu.

Magdalena Hain romaani Isetin solmu (Otava 2021) on voittanut Kuvastaja-palkinnon.

Suomen Tolkien-seura Kontu ry. myöntää vuosittain Kuvastaja-palkinnon parhaalle suomalaiselle fantasiaromaanille. Ensimmäisen kerran se jaettiin vuonna 2001. Tänä vuonna palkinto jaettiin Helsingin kirjamessuilla torstaina 27.10.2022. Voittajan valinnut asiantuntijaraati nosti palkitsemisperusteissaan esiin Isetin solmun rikkaan ja monipuolisen fantasiamaailman sekä teoksen yllättävät käänteet ja sydäntä särkevät kohtalot.

Isetin solmun lisäksi seuraavat teokset olivat ehdolla palkinnon voittajaksi:

Joanna HeinonenVeren väki (Robustos)
Sini HelminenHurme (Myllylahti)
Anniina MikamaMyrrys (WSOY)
Johanna SinisaloUkkoshuilu (Otava)

Finalistit valittiin vuonna 2021 julkaistuista suomalaisista fantasiakirjoista, jotka eivät olleet selkeästi lapsille suunnattuja. Finalistikirjojen joukkoon nousi kuitenkin useita nuorille sekä nuorille aikuisille suunnattuja fantasiakirjoja. Palkinnon teki Parasolla Crafts.