Kirjalitta – lastenkirja- ja sanataidefestivaali 7.–13.11.2022

Kuvituskuva: Satu Kontinen.
Kuvitus: Satu Kontinen, taitto: Mira Piitulainen.

Koko perheen lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta järjestetään Tampereella 7.–13.11.2022 teemalla ”Maailma kynässä”. Viikon mittainen ohjelma kutsuu tutkimaan mielikuvituksen maailmoja ja tarua ihmeellisempää todellisuutta. Luvassa on sanataidepajoja, kirjailijavierailijoita lapsille ja nuorille, Iltasadun aika! -iltasatutapahtuma lapsiperheille ja paljon muuta. Viikko huipentuu tuttuun tapaan työpajapäivään nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:ssa lauantaina 12.11. Festivaali levittäytyy myös Tampereen katukuvaan lasten ja nuorten tekstinäyttelyiden välityksellä.

Jo kahdeksatta kertaa järjestettävän Kirjalitta-festivaalin ydinajatuksena on nostaa esiin innostavia, osallistavia ja yhteisöllisiä tapoja kokea kirjallisuutta. Festivaalien aikana kirjailijat, lapset sekä nuoret kohtaavat yhdessä tekemisen, sanataiteen ja kirjallisuuden äärellä. Tänä vuonna kirjallisiin maailmoihinsa festivaalikävijöitä opastavat muun muassa kirjailijavieraat Miina SupinenAnu Holopainen, Jukka-Pekka Palviainen sekä moni muu. Ohjelmaa tullaan näkemään Tampereen kaupunginkirjaston pää- ja lähikirjastoissa, Lastenkulttuurikeskus Rullassa sekä Monitoimitalo 13:ssa.

Festivaalin järjestävät Lastenkirjainstituutti ja Sanataideyhdistys Yöstäjä yhdessä tamperelaisten ja valtakunnallisten kirja- ja lastenkulttuuritoimijoiden kanssa.

Katso festivaalin koko ohjelma täältä! 

@kirjalitta #kirjalitta #kirjalitta2022 #maailmakynassa

Lukemon kirjavinkit vuoden 2022 Kirjalittaan

Lastenkirjat

Kirjan kansikuva.Magdalena Hai ja Teemu Juhani: Painajaispuoti: Hirmuinen Jumimies. WSOY 2021.

9-vuotias Ninni työskentelee Painajaispuodissa. Eräänä päivänä töihin tullessan hän huomaa, että koko puoti on lumen vallassa! Ninni, kummituspoika Pertsa ja Kumma-Ukko varustautuvat lumilapioilla ja napavarusteilla, ja lähtevät vauhdikkaalle matkalle kohti yläkertaa. Matka sujuisi nopeammin, jos heidän ei tarvitsisi irrotella erästä suurta ja karvaista otusta joka kolosta… Helppolukuisen Painajaispuoti -sarjan kolmas osa.

Kirjan kansikuva.Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja salamasankarit. Tammi 2021.

Etsiväkerho Hurrikaanin tehtävät ovat siirtyneet nuorempien jäsenten harteille. Raisan, Viivin, Juliuksen ja Avin kykyjä tarvitaankin pian yllättävän jutun parissa. Elokuvaohjaaja Jake Lake on järjestämässä uuden supersankarileffansa ensi-iltaa Pihlakylään. Joku yrittää kuitenkin pilata koko tapahtuman tihutöillään. Kuka syyllinen on ja mitä hänellä on supersankareita vastaan? Etsiväkerho Hurrikaani -sarjan neljästoista osa.

Kirjan kansikuva.Miina Supinen ja Anni Nykänen: Rosmariini: Tulta ja mehujäätä. WSOY 2021.

Noitatyttö Rosmariini kutsuu Michelinin, Madeleinen, Slaissin ja Beben takaisin Kumarian maagiseen maailmaan. Ystävysten hämmästykseksi Rosmariini on kuuluisan ravintolan keittiömestari ja muuttunut aivan toisenlaiseksi. Mistä lähtien Rosmariini on ollut vastuuntuntoinen ja pitänyt työnteosta? Kokkiklubilaiset joutuvat entistä hurjempaan seikkailuun pelastaessaan taikavispilää – ja samalla koko Kumariaa – sokkeloisen tulivuoren sisuksista. Rosmariini -sarjan toinen osa. Lue myös Rosmariini: Mättömadon salaisuus (2020) sekä pian ilmestyvä Rosmariini: Hämyhäkin ennustus (2022). Ystävykset ovat tuttuja myös helppolukuisesta Kokkiklubi -sarjasta, joka sisältää kolme kirjaa.

Tietokirjat

Kirjan kansikuva.Laura Ertimo ja Satu Kontinen: Lumotun maan kartasto: Tarinoita muuttuvalta planeetalta. S&S 2020.

Missä tuulet puhaltavat? Mistä aarteet löytyvät? Tietokirjassa tutustutaan luontoon ja eläimiin karttojen kautta. Kirjan kartat näyttävät esimerkiksi mistä löytyy tutkimattomia vuoria, maailman vanhimpia metsiä ja katoamassa olevia eläinlajeja.

Kirjan kansikuva.Tero Hiekkalinna: Avaruuden arvoituksia. Karisto 2020.

Tietokirja johdattaa kutkuttavien kysymysten äärelle ja esittelee avaruuden hämmästyttävimpiä ja huimimpia löytöjä Kaukoputkimiehen opastuksella. Mitä ovat valovuosi, antimateria ja kosminen taustasäteily? Entä millaisia tähtiä avaruudesta löytyy? Valokuvin ja piirroksin kuvitetussa tietokirjassa tutustutaan ihmeelliseen maailmankaikkeuteen ja sen mysteereihin.

Kirjan kansikuva.Daniel Kalejaiye: Konstaapeli Daniel tässä, moro! Lasten Keskus 2022.

Tiesitkö, että pelkkä rikokseen yllyttäminen on rangaistavaa? Ja että somessa haukkuminen voi olla jopa kunnianloukkaus? Entä tiesitkö, että jos punnitset tahallasi irtokarkkia väärin, syyllistyt lievään petokseen? Tässä kirjassa kerrotaan rikoksista ja rangaistuksista, jottet joutuisi oppimaan kantapään kautta, ja jotta osaisit puolustaa omia oikeuksiasi.

Nuortenkirjat

Kirjan kansikuva.Jukka-Pekka Palviainen: Pysy perässä, Kosonen. Karisto 2022.

Yhdeksäs luokka on päättynyt ja Kaapo Kososen ihastuksen kohde Jannika ilmoittaa lähtevänsä draamaleirille. Leirille lähtee myös komea Late, jonka kuulumisista Jannika viestittelee tiuhaan. Kososta harmittaa, mutta onneksi mopoilu ja parhaan kaverin Valtsun kesäloman alkajaisiksi tekemät herkut vievät ajatuksia muualle. Mimosa kertoo pelkäävänsä, että joku varjostaa hänen kotiaan. Voisiko stalkkeri olla salaperäinen Jake, joka videoi Derbi Sendallaan tekemiään uhkarohkeita temppuja? Kososen ajatuksissa pyörii myös tärkeä kysymys: kuka ympärillä olevista tytöistä olisi hänelle se kaikkein sopivin? Lue myös sarjan kaksi aikaisempaa osaa Hanaa, Kosonen (2020) ja Anna palaa, Kosonen (2021).

Kirjan kansikuva.Elina Pitkäkangas: Sang. WSOY 2022.

Tulevaisuuden maailmassa, jossa on piirteitä kiinalaisesta ja tiibetiläisestä kulttuurista, eletään mustien sateiden ja niitä seuranneiden klaanisotien jälkeistä aikaa. Dawei on 16-vuotias nuorukainen, joka asuu yhdessä veljensä Renin, ihastuksensa Drayn ja muiden orpolasten kanssa pohjoisessa Namlan kylässä. Hiljaisuusvalan tehnyt Dawei kommunikoi viittomalla. Maksaakseen kansalaisvelkansa Dawei työskentelee pelättynä bianfuna eli kuriirina. Työssä auttaa se, että Daweilla ja lemmikkihaukka Qiulla on telepaattinen yhteys. Kun kiellettyjen tuliaseiden toimitus menee pieleen, Dawei, Ren ja haukat joutuvat pakenemaan eteläiseen Fusangiin. Viranomaiset kuitenkin pystyvät jäljittämään heidän ranteisiinsa asennetut maksulaitteet. Dawei kaupataan orjaksi aluetta hallitsevalle tiikeriklaanille, ja puolustaessaan veljeään hän joutuu rikkomaan hiljaisuusvalansa. Daweista koulitaan valtaperheen henkilökohtainen varjelija.

Kirjan kansikuva.Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys. WSOY 2022.

Isla on gamer, joka tunnetaan pelipiireissä nimellä Ripley. Damien on online-kaveri, josta on tullut Islalle hämmentävän tärkeä. Islalla on kuitenkin periaate: hän ei halua pilata tiiviitä pelisessioita ja tuntikausien chattaamista tapaamalla Damienia IRL. Ikinä. Mutta Damien vetää Islan ajatuksia puoleensa kuin magneetti ja mahdollisuus nähdä oikeasti Gameconissa ei jätä rauhaan. Kun Islan lukiossa aloittaa samaan aikaan raivostuttavan omahyväinen Anton, heidän välillään roihahtaa heti, eikä Isla enää tiedä voiko verkossa syntynyt syvä yhteys päihittää tosielämän tunteen.