Kansainvälistä selkokielen päivää vietetään 28.5.

Selkokielen päivän logo.
Toukokuun 28. päivä vietetään kansainvälistä selkokielen päivää. Selkokielen päivänä nostetaan esiin selkokieltä, selkokirjoja sekä selkokielen tekijöitä ja lukijoita.

Selkokielen päivän aihetunnisteet sosiaalisessa mediassa ovat #SelkokielenPäivä, #DagenFörLättspråk ja #EasyLanguageDay. Keskustelua selkokielestä löydät myös aihetunnisteilla #selkokieli, #selkosuomi, #selkoruotsi ja #lättläst.

Mitä on selkokieli?

Selkokieli on mukautettua suomen kieltä, joka on tehty sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Selkokieli on helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin yleiskieli. Se on saavutettavaa kieltä.

Selkokeskus arvioi, että Suomessa 650 000 – 750 000 ihmistä tarvitsee selkokieltä. Lisäksi moni muu hyötyy yleiskieltä helpommasta kielestä. Selkokieli on suunnattu sellaiselle lukijalle, jonka on syystä tai toisesta vaikea ymmärtää yleiskielistä tekstiä.

Selkokieli auttaa selkokieltä tarvitsevia ihmisiä tiedon saamisessa, lukemisessa, omien ajatusten ilmaisemisessa ja osallistumisessa.

Selkokeskuksen myöntää selkotunnuksen selkokielisille julkaisuille. Selkotunnuksen avulla tunnistat selkokielisen julkaisun.

Lue lisää selkokielestä ja selkokirjallisuudesta Selkokeskuksen sivuilta.

 

Poimintoja uusista lasten ja nuorten selkokirjoista


Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä. Avain. 
(nuortenkirja, dekkari)
15-vuotiaat Archie ja Tanja varastavat terveyskeskuksen pihasta auton. Poliisit lähtevät ajamaan heitä takaa ja auton takapenkiltä löytyy ruumis. Siitä alkaa alkaa jäätävä kyyti. Vauhdikas jännitysromaani, josta löytyy myös rakkautta.

Raisa Cacciatore, Susanne Ingman-Friberg, Henriikka Kangaskoski ja Osmo Penna: Pipunan vessarauha. Lasten keskus. (lastenkirja)
Pipunan kerhoryhmä lähtee retkelle metsään. Sitä ennen käydään vessassa vuorotellen. Pipuna haluaa monen muun lailla käydä vessassa yksin ihan rauhassa. Metsäretkellä lapset pääsevät tutustumaan myös puuceehen eli ulkovessaan.

Mervi Heikkilä ja Kirsi Pehkonen (toim.): Aarre : Novelleja. Nokkahiiri. (nuorten novelleja)
Novellikokoelmassa on 13 nuorista kertovaa novellia, jotka sijoittuvat menneisyyteen, nykyaikaan tai tulevaan. Niissä käsitellään muun muassa erilaisuutta, ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, ihmissuhteita sekä ihmisen suhdetta luontoon. Lue kirjavinkki Aarre-novellikokoelmasta.

Mirjami Häkkinen ja Juuli Niemi: Et kävele yksin. Avain. (nuortenkirja)
Kirja kertoo 15-vuotiaasta Adasta. Adalla ei ole monia ystäviä. Eräänä päivä Ada tapaa Egzonin, joka on lähiössä asuva suosittu maahanmuuttaja. Ada ja Egzon rakastuvat, mutta kestääkö rakkaus 9.luokan loppuun saakka?

Satu Leisko: Avaruuden rajalla. Opike. (nuortenkirja, scifi)
Vauhdikas tieteistarina sijoittuu vuoteen 3527. Kun Visan isä kutsutaan töihin tutkimuskeskukseen avaruuteen, Visa pääsee hänen mukaansa. Perillä odottaa kummallinen avaruusalus, jota Visa päättää tutkia kielloista huolimatta. Mikä aluksen salaisuus on?

Jaana Levola: Venla ja kaverikoirat. Avain. (lastenromaani)
Käppänät-kirjasta tutut Venla, Missy ja Milo jatkavat seikkailujaan. Joululoma on loppunut ja koulu taas alkanut.
Venla murehtii kertolaskujen vaikeutta ja mummun muistisairautta. Iloa Venlalle tuovat koirat Missy ja Milo sekä uusi ystäväpoika.

J.S. Meresmaa: Naakkamestari. Reuna. (nuortenkirja, steampunk)
Kirja sijoittuu 1900-luvun alun Tampereelle ja edustaa lajityypiltään vaihtoehtohistoriaa ja steampunkia. Kirjan päähenkilö Enni elää huutolaisena valumestari Lundanin verstaassa. Eräänä aamuna Enni löytää pihalta naakan ja tempautuu mukaan uskomattomaan seikkailuun.

Hanna Männikkölahti ja Siri Kolu: Me Rosvolat. Avain. (lastenromaani)
Vilja tutustuu Rosvolan hurjaan perheeseen ja kesä kuluu mukavasti kioskeja ryöstellen. Vilja nauttii vapaudesta, mutta syksyn tullen hän joutuu miettimään, pitäisikö hänen sittenkin palata kotiin.

Marja-Leena Tiainen: Aateveljet. Avain. (nuortenkirja)
Kirjan aiheena on rasismi, monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus. Kirjan päähenkilö, 15-vuotias Aapo joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen, kun hänen isoveljensä Pete liittyy aateveljiin, ryhmään, joka vastustaa turvapaikanhakijoita ja on valmis väkivaltaisiin tekoihin.

Mimmu Tihinen ja Meeri Hentilä: Kalevin kesätarina. Karisto. (lastenkirja)
Kaikilla on kivaa uimarannalla, tai ainakin melkein kaikilla. Kalevi ei osaa vielä uida eikä hän haluaisi edes opetella. Onneksi naapurin Kiian kanssa voi keksiä muutakin tekemistä. Lapset päättävät rakentaa metsään salamajan. Majan rakentaminen ei kuitenkaan suju ihan suunnitelmien mukaan.

Riikka Tuohimetsä ja Lena Frölander-Ulf: Nelson Tiikeritassu. Avain. (lastenromaani)
Nelson Maarengin isoisä lähettää pojan junalla kotiin, koska isoisä itse lähtee rakkauden perässä ulkomaille. Kukaan ei ole vastassa Nelsonia juna-asemalla, jossa hän tutustuu tiikeri Zambaan. Kaksikko lähtee yhdessä etsimään Nelsonin kotia, mutta törmää matkalla pahamaineisiin himmaajiin…

Silja Vuorikuru: Titanic : Maailman suurin laiva. Avain. (tietokirja)
Selkokielisessä tietokirjassa tutustutaan Titanic-laivaan ja sen haaksirikkoon. Kirjassa kerrotaan muun muassa laivan ominaisuuksista ja sen matkustajista sekä siitä, miten kohtalokas onnettomuus tapahtui.

Lisää lasten ja nuorten selkokirjoja

Raisa Cacciatore, Susanne Ingman-Friberg ja Osmo Penna: Pipunan ikioma napa. Lasten keskus. (lastenkirja)

Johanna Kartio ja Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira. Kehitysvammaliitto ry. (klassikko, jännitys)

Tuomas Kilpi ja Antoine de Saint-Exupery: Pikku Prinssi. Oppian. (klassikko, lastenkirja)

Nora Lehtinen ja Anne Muhonen: Aino ja Matias -sarja. Pieni Karhu. (lastenkirja)

Martti Lintunen: Mitä jääkarhu sanoi pingviinille? Pieni Karhu. (lasten tietokirja)

Hanna Männikkölahti: Lumikki-trilogia. Avain. (nuortenkirja)

Hanna Männikkölahti, Vuokko Hurme ja Ina Majaniemi: Kiepaus. Pieni Karhu. (lastenkirja)

Hanna Männikkölahti ja Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen. Avain. (elämäkerta)

Riikka Tuohimetsä ja Nadja Sumanen: Rambo. Avain. (nuortenkirja)

Jolin Slotte ja Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti ja Vaarallinen juhannus. Opike. (klassikko)

Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot. Avain. (nuortenkirja)

Mimmu Tihinen: Toivottavasti huomenna sataa. Pieni Karhu. (nuortenkirja)

Riikka Tuohimetsä ja Jari Mäkipää: Masi Tulppa : Pääsy kielletty! Kehitysvammaliitto. (lastenkirja)

Silja Vuorikuru: Uppo-Nalle. Avain. (lastenkirja)

Klikkaamalla linkkejä, pääset lukemaan lisää niistä kirjoista, jotka ovat Lukemossa. Lisäksi voit etsiä lisää selkokirjoja Lukemosta joko asiasanalla ”selkokirjat” tai rastittamalla Haku-sivun vasemman laidan Laji-valikosta kohdan Selkokirjat.

Kirjoittanut: Lotta Luukila